Takapakkia tavaran karsimisessa
Kieltäydy. Kuulostaa simppeliltä. Sanot vain, ei kiitos. Sanot ihmisten olevan ystävällisiä, kun ovat ajatelleet tavaroillaan sinua ja kerrot, ettet tarvitse mitään. Miten se voikin olla välillä niin vaikeaa? Kun sisko sanoo, että hänellä on luettavaa minulle ja saan kassillisen kirjoja vaikka olenkin vannonut vain lainaavani kirjoja ja nyt joudun etsimään näille kirjoille uuden kodin luettuani ne. Ja se onkin paljon isompi homma kuin tavaran vastaanottaminen. Miksi saaminen tuntuu niin hyvälle? Ja miksi silloin unohtaa, ettei oikeasti halua omistaa ylimääräisiä tavaroita. Saamisen ilo vaan ylittää järkeilyn. Eikä kirjakassi ole edes pahimmasta päästä. Otin myös tuunattavaksi päiväpeiton. Tai no, kaksi vaikka minulla ei ole mitään suunnitelmaa valmiina kyseisille peitoille. Ei yhtään mitään ajatuksen häivähdystäkään, missä aion säilöä niitä. Otin, koska sain. Kuinka hyvällä mallilla ollut karsimistammikuu muuttuikin tavaran haalimisen kuukaudeksi? Viikonloppuna kokkailin hävikkiruok
