Romanssi teen kanssa

Kesä on täällä. Kaikki kävi jälleen kerran niin nopeasti. Koleudesta lämpötila nousee lähelle hellelukemia puolessa päivässä ja päivässä koko luonto on muuttunut vihreäksi. Ja se on siinä. Tuoksuva, heleän vihreä ja pakahduttavan ihana kesä, joten olen käyttänyt nämä täydellisen upeat päivät olemalla sisällä, siivoten ja ja ommellen. Tokihan asiaan vaikuttivat vieraani megaflunssa ja hänen lapsensa kuume, nuha ja kurkkukipu. Meillä oli ihan omat bileet keskenämme, mutta olen silti ihaillut kesää ikkunan raosta ja teetä juoden takapihalla. 


Kuvassa kauppaan lähdössä. Housut kavensin vyötäröstä kuminauhalla, kuten kommenteissa minulle vinkattiin. Paita on koeompelus ystävän puseroa varten. 



Tee onkin ollut suurin ekologinen saavutukseni pitkään aikaan. Olen ollut kahvin juoja aina siitä ihmeellisestä hetkestä lähtien, kun 20-vuotiaana join ensimmäisen kahvikupillisen kahvilassa. Kahvi oli kauhean makuista, mutta kuului elintärkeänä osana epäterveellistä ja hullua sairaaladieettiä, johon olimme päättäneet ystäväni kanssa ryhtyä. Ohjetta oli kuulemma noudatettava kirjaimellisesti onnistumisen varmistamiseksi. Aamupala oli kupillinen mustaa kahvia, joten pakkohan se oli juoda. Miten olisinkaan rohjennut kyseenalaistaa sanaakaan siitä faktasta, joka epämääräiseen dieettiin oli kirjattu ja jättää tuon kitkerän ja kauhean makuisen litkun juomatta. Enpä olisi uskonut, että tuosta kahden viikon kahvipiinasta tulisi minulle koko elämän mittainen tapa. Minusta tuli kahvinjuoja. Piintynyt mustan kahvin lipittäjä, joka juo viimeisen kuppinsa juuri ennen nukkumaanmenoa. Olen kahvinjuoja, vaikka tiedän, että kahvinjuonti ei ole minulle hyväksi sen yhden tai kahden kupin jälkeen. Olen kahvin suurkuluttaja, vaikka tiedän, että yhden kupin valmistamiseen kuluu 150l vettä ja minä juon kahvia 4-7 kuppia päivässä. 



Pikkujakkara keittiössä toimii aamupalapöytänä. Usein se on kirjojen, lankojen ja päiväkirjani valloittama. Nyt siinä on teeroiskeita, lankaa, muruja ja teelehtiä kelluu teen pinnalla. Jotenkin minun näköinen tuo pieni jakkara. 



Vaan sitten luin intialaisesta 1920-luvulla seikkailevasta fiktiivisestä lakinaisesta, joka joi teetä joka käänteessä. Muistin, kuin samaisena aikana, jolloin minusta oli kasvamassa kahvinlipittäjä kovaa vauhtia, istuimme Intiasta palanneen ystäväni kanssa usein iltaa juoden kirjassa kuvattua teetä. Ja muistan miten ihanalta se maistui. Keitin siltä istumalta teetä, johon lisäsin kardemummaa ja inkivääriä. Hieman makeutusainetta (koska sokeri oli loppunut) ja runsaasti kauramaitoa. Tee oli aivan ihanaa ja sen jälkeen en ole juonut kahvia. Toki en voi sanoa olevani luopunut kahvista kokonaan, eikä se olekaan tavoitteeni, mutta minusta on tullut teen ystävä ja toivon, että se ystävyys on pitkäikäinen, vaikka suuren liekin romanssina alkoikin.



Lempivillasukkani ovat kuluneet puhki päkiöistä. Paikkausjäljestä tuli siisti, mutta mikä ihmeen ajatus on ollutkaan sen takana, että valitsin noin vaalean paikkalangan. Varmaankin olen ajatellut, että haluan paikkaamisen näkyvän tai olen halunnut tehdä asian heti, jolloin olen ensimmäisen käsiini sattuneen langan valinnut. Kuin laastari keskellä kasvoja, niin huomaamatonta, niin huomaamatonta.



-Heidi

Kommentit

Suositut tekstit