Hello
Kävi niin kuin aina käy. Päätät pitää pienen tauon rutiineista, ihan pienen vain ja kuin huomaamatta on kulunut kuukausi, sitten useampi ja lopuksi kokonainen vuosi. Hupsista vain. Aivan sama tapahtuu, kun lopettaa hetkeksi liikunnan, repsahtaa siitä terveellisestä ruokavaliosta, pitää opinnoista tauon tai jättää muutaman päivän väliin hyvin alkaneesta meditointirytmistä. Aika lähtee juoksemaan eikä vakaista päätöksistään huolimatta saakaan enää punaisesta langasta kiinni. Tuntuu, ettei enää muista minne piilotti motivaation ja etsinnöistä huolimatta sijainti pysyy mysteerinä. Joka sunnuntai sitä päättää, että nyt ensi viikolla minä varmasti sitä ja tätä. Ja tuleva viikko sisältää tietenkin kaikenlaista, mutta ei mitään sellaista mitä oli suunnitellut ja niin pyhästi ja vakaasti päättänyt. Ei vain saa aikaiseksi. Ja jokainen epäonnistunut nyt-ryhdistäydyn-viikko muuttaa sisäistä motivaatiota enemmän pakoksi ja tuottaa epäonnistuessaan turhautumista ja itseruoskintaa. Niinpä päätin antaa koko asian olla, kunnes haluan tehdä kyseisen asian. Vihdoin tänään istuin punaiseen nojatuoliin ja siellähän se motivaatio olikin. Punaisen nojatuolin istuintyynyn ja käsinojan välissä, juuri siellä minne olinkin sen jättänyt kun viime vuonna suljin koneen ja päätin pitää lyhyen kesälomatauon.
![]() |
Uudistimme 17v vanhan Ikean halpis-lampun maalilla. Ehkä se palvelee minua seuraavat 20v yhtä uskollisesti kuin aiemminkin. Käyttöikä maksimoitu. |
Olen elänyt vuoden kuten aikaisemmatkin, mutta ostamattomuuden suhteen olen joustanut ostamalla kankaita kierrätyskeskuksesta ja kirpputoreilta. Olenkin miettinyt blogin nimeä sellaiseksi, joka antaisi enemmän pelivaraa liikkua kaikissa ekologisuuden ja arjen sävyissä vapaammin, mutta silti painottuisi kuluttamisen vähentämiseen. Onhan kuitenkin juuri kuluttamisen minimointi, ekologisuus ja pienellä hiilijalanjäljellä eläminen se mitä haluan tavoitella ja josta nautin. Siinäpä vasta pulma.
![]() |
Anorakin kangas Pelastusarmeijan kirpputorilta. Vetoketju otettu talteen jostain käytöstä poistetusta vaatteesta. Anorakkiin on myöhemmin lisätty ruskeat kengännauhat huppuun ja helmaan. |
Lämmin kiitos kaikille, jotka olette tsempanneet ja toivoneet löytävänne elomerkkejä blogista. Olette olleet mielessäni, vaikka olinkin vetäytynyt luolaani. En vielä uskalla luvata mitään säännöllistä, vaikka tätä kirjoittaessa tuntuu, että sanottavaa on taas paljon ja olen aavistuksen innoissanikin, nyt kun olen ylittänyt sen vaikeimman kynnyksen -aloittamisen. Katsotaan siis millaiseksi sisältö ja julkaisutiheys muodostuvat. Ehkä keksin osuvan nimenkin, joka kestäisi muuttumattomana useamman vuoden.
Kiitos kaikki ihanat siitä lämmöstä, jolla olette blogia seuranneet hiljaisuudesta huolimatta. Olisipa minulla teidän sitkeys.
-Heidi
![]() |
Tämä kuva vain siksi, että miten kaunista voikaan olla auringon valon heijastuminen mehulasista. Kuin taidetta. |
Oi ihanaa! Kiva kun olet takaisin, vaikka edes harvemminkin!
VastaaPoistaAlkuun luin postauksiasi epäuskoisena, ajatellen, ettei kukaan kai ole näin hullu (ja muistuta tätiäni, jolle lapsena naureskeltiin). Postaus postaukselta ja kuukausi kuukaudelta ajatus muuttui ja vaikka en vielä ole lähelläkään sinun tasoistasi ekologisuutta, olen kuitenkin matkalla oikeaan suuntaan. Kiitos kun inspiroit haastamaan omia ajatusmallejani ja tekojani, yksi ihminen saa ympärillään aikaan ison muutoksen omalla esimerkillään. Blogisi on selvinnyt puhelimen suosikeista läpi monen digisiivouspäivän ja hiljaisuuden. Ja se kannatti! Ja jos vielä ekopodikin heräisi henkiin, se vasta olisinkin jotain ;)
Ihania kevätpäiviä, Maria
Kiitos kauniista sanoista ja tästä kommentista. Sait aikaan naurua ja liikutusta :D
Poistamahtavaa että olet palannut ! t : leena
VastaaPoistaKiitos Leena <3
PoistaLöysin blogisi vasta kun olit jäänyt pitkälle tauolle, ja koko ajan toivoin, että taas kirjoittaisit. Olen iloinen, että palasit!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaIhanaa! Vihdoinkin. Meinasin jo vaipua epätoivoon. Jatka vaan, ihan millä nimellä hyvänsä, kunhan jatkat 👍😃😍.
VastaaPoistaToivon nimi-idean pulpahtavan esiin pian, mutta tyhjää lyö tynnyri hartioiden välissä :D Kiitos kommentistasi
PoistaTervetuloa takaisin!
VastaaPoistaVoi miten ihanaa, että palasit takaisin. Tätä on odotettu! T. Anna
VastaaPoistaIhanaa! Olen ajatellut taukosi aikana että ei se haittaa, tähän astiset kirjoitukset ovat kultaa. Niihin voi aina palata. Mutta aivan mahtavaa että olet taas täällä. Olet suuri esikuvani monessa asiassa: työmatkaliikunta, korjaaminen, ruokahävikin torjuminen... ja tietysti kulutuskriittisyys. Kiitos upeasta blogista!
VastaaPoistaKiitos kauniista sanoistasi <3
PoistaJes!! Parasta. Olet palannut! Ei edelleenkään mitään paineita kirjoistustahdin suhteen, mutta huippua että you are back! <3 Ainoa blogi ja podcast mitä minä seuraan. Oikeesti ainoa!
VastaaPoistaKatsotaan, kun saan käynnistettyä itseni vanhoihin rutiineihin, josko saisin podcastinkin uudestaan pyörimään :D
PoistaJee, minäkin olen iloinen, että olet palannut! ❤
VastaaPoistaJipii! Mukavaa, että palasit!
VastaaPoistaMinustakin on mukavaa, että vihdoin pääsin ulos saamattomuuden kotelosta :D
PoistaIhanaa, että olet takaisin! Odotan innolla myös tulevia kirjoituksia sekä podcastiasi ❤ T. Maija
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOmg jes!! Olen odottanut tätä! Ihan sama vaikka kirjoittaisit nurmikon kasvamisesta, luen silti. Tykkään niin paljon sinun blogista, kuvista, kaikista käsitöistä, askarteluista, kaalilaatikoista ja arkijutuista.
VastaaPoistaYksi kaalilaatikkopostaus tilattu siis :D
PoistaIhana uutinen! 💜😍 vähintään joka viikko, välillä joka päivä, olen käynyt tarkistamassa täällä onko uutta! Mahtavaa, että olet taas kirjoittanut tänne. Tsemppiä, ei paineita!
VastaaPoistaEi paineita :D ja kiitos <3
PoistaIhanaaa kun olet takaisin!! Arkistot onkin ehditty lukea jo muutamaan kertaan uudelleen 😅
VastaaPoistaYritetään nyt kerryttää lisää arkistoa ahkerasti :D
PoistaHyvän näköinen tuo anorakki. Tekstejäsi kaipaan. Taas tuli luettua alusta loppuun kaikki julkaisusi 😊. Marjo
VastaaPoista