Hello

Kävi niin kuin aina käy. Päätät pitää pienen tauon rutiineista, ihan pienen vain ja kuin huomaamatta on kulunut kuukausi, sitten useampi ja lopuksi kokonainen vuosi. Hupsista vain. Aivan sama tapahtuu, kun lopettaa hetkeksi liikunnan, repsahtaa siitä terveellisestä ruokavaliosta, pitää opinnoista tauon tai jättää muutaman päivän väliin hyvin alkaneesta meditointirytmistä. Aika lähtee juoksemaan eikä vakaista päätöksistään huolimatta saakaan enää punaisesta langasta kiinni. Tuntuu, ettei enää muista minne piilotti motivaation ja etsinnöistä huolimatta sijainti pysyy mysteerinä. Joka sunnuntai sitä päättää, että nyt ensi viikolla minä varmasti sitä ja tätä. Ja tuleva viikko sisältää tietenkin kaikenlaista, mutta ei mitään sellaista mitä oli suunnitellut ja niin pyhästi ja vakaasti päättänyt. Ei vain saa aikaiseksi. Ja jokainen epäonnistunut nyt-ryhdistäydyn-viikko muuttaa sisäistä motivaatiota enemmän pakoksi ja tuottaa epäonnistuessaan turhautumista ja itseruoskintaa. Niinpä päätin antaa koko asian olla, kunnes haluan tehdä kyseisen asian. Vihdoin tänään istuin punaiseen nojatuoliin ja siellähän se motivaatio olikin. Punaisen nojatuolin istuintyynyn ja käsinojan välissä, juuri siellä minne olinkin sen jättänyt kun viime vuonna suljin koneen ja päätin pitää lyhyen kesälomatauon.

Uudistimme 17v vanhan Ikean halpis-lampun maalilla. Ehkä se palvelee minua seuraavat 20v yhtä uskollisesti kuin aiemminkin. Käyttöikä maksimoitu.

Olen elänyt vuoden kuten aikaisemmatkin, mutta ostamattomuuden suhteen olen joustanut ostamalla kankaita kierrätyskeskuksesta ja kirpputoreilta. Olenkin miettinyt blogin nimeä sellaiseksi, joka antaisi enemmän pelivaraa liikkua kaikissa ekologisuuden ja arjen sävyissä vapaammin, mutta silti painottuisi kuluttamisen vähentämiseen. Onhan kuitenkin juuri kuluttamisen minimointi, ekologisuus ja pienellä hiilijalanjäljellä eläminen se mitä haluan tavoitella ja josta nautin. Siinäpä vasta pulma.

Anorakin kangas Pelastusarmeijan kirpputorilta. Vetoketju otettu talteen jostain käytöstä poistetusta vaatteesta. Anorakkiin on myöhemmin lisätty ruskeat kengännauhat huppuun ja helmaan.

Lämmin kiitos kaikille, jotka olette tsempanneet ja toivoneet löytävänne elomerkkejä blogista. Olette olleet mielessäni, vaikka olinkin vetäytynyt luolaani. En vielä uskalla luvata mitään säännöllistä, vaikka tätä kirjoittaessa tuntuu, että sanottavaa on taas paljon ja olen aavistuksen innoissanikin, nyt kun olen ylittänyt sen vaikeimman kynnyksen -aloittamisen. Katsotaan siis millaiseksi sisältö ja julkaisutiheys muodostuvat. Ehkä keksin osuvan nimenkin, joka kestäisi muuttumattomana useamman vuoden.

Sama meininkin on jatkunut täällä hiljaiselovuoden ajan. Tosin pakko sanoa, että kaiken suhteen on ollut tahmeampi tahti. Ompelutaidoissa tuntuu tapahtuneen pieni nytkähdys eteenpäin. Yhtä isompi prosentti on lopputulokseltaan toivotunlainen.

Kiitos kaikki ihanat siitä lämmöstä, jolla olette blogia seuranneet hiljaisuudesta huolimatta. Olisipa minulla teidän sitkeys.

-Heidi

Tämä kuva vain siksi, että miten kaunista voikaan olla auringon valon heijastuminen mehulasista. Kuin taidetta.