Tavaran äänetöntä puhetta

Tavara puhuttelee meitä. Äänettömällä kielellään se viestittää meille jotain päivittäin. Joskus jokin tavara tai esine miellyttää silmäämme ja jäämme sen ääreen katselemaan ja miettimään omiamme. Miten paljon haluamme sen, miten kaunis se on tai mihin sijoittaisimme sen kodissamme. Joskus tavara saa suorastaan meidät valtaansa ja jäämme miettimään esinettä pitkiksi ajoiksi, vaikka se ei olekaan enää katseemme etäisyydellä ja pohdimme pitäisikö se ostaa, miten saisin sen, riittävätkö rahat? Joskus tavara on ruma ja mietimme miksi kukaan on tehnyt sen, kuka sen ostaa ja kenen tavara se on. Jos tavara ei puhu sinulle, on se merkityksetön ja kuljet sen ohitse. Vain tavara, joka äänettömästi saa vangittua sinun ajatuksesi on merkityksellinen.

Tavarajengi on saanut otteen ja aloittanut huutelunsa, piiloutumisen, syyttelyn ja nahistelun huomiosta.

Kaupoissa ja kirpputoreilla tavara puhuttelee aina eri tavalla. Kaupan tavara on esillä sinua varten ja kilpailee huomiostasi. Sen uutuutta kiiltävät kyljet puhuttelevat sinua ja maalaavat mielikuvia siitä, millaista olisi omistaa juuri tuo tavara, mitä se merkitsisi muille ihmisille, että juuri sinulla on kysyinen vaate, tavara tai esine, millaisen kuvan se antaa sinusta ja kuinka paljon iloitsisitkaan siitä, että saisit sen. Kukaan ei ole omistanut esinettä ennen sinua ja se on kuin tehty sinulle. Tavara huutaa olevansa osa sinua, osa identiteettiäsi, joka on aina puuttunut. Kaiken tuon tavara kertoo sinulle. Kirpputorilla tavaroilla ei ole uutuutta kiiltävää pintaa, jolla houkutella sinua luokseen, mutteivat nekään ole ihan avuttomia kommunikoidessaan kanssasi. Ne puhuttelevat hinnallaan, persoonallisuudellaan, harvinaisuudellaan ja sillä, että niillä on menneisyys. Historia, jonka saat ehkä tietää tai joka jää sinulle arvoitukseksi, mutta jollaisen voit itse kehitellä mielikuvituksessasi. Silti ostamasi esine on joskus ennen sinulle päätymistään saanut jonkun toisenkin tarttumaan siihen ja viemään sen kotiinsa

Ihminen mielellään katsoo avaraa tilaa, kiipeää korkealle nähdäkseen enemmän, katsoo aavalle merelle ja nauttii hiljaisuudesta. Tyhjyydessä on kaikki.

Kotona tavaran puhe muuttuu. Se ei enää houkuttele, laula teidän ikuisesta rakkaudesta ja yhteisestä identiteetistä. Kotona sillä on liikaa kilpailijoita, liian paljon ääniä ja se ympäristö, jossa se sai loistaa, jäi kauppaan. Tavara häviää jo olemassaolevien tavaroiden sekaan ja menettää puheensa. Sen sijaan se liittoutuu muiden tavaroiden kanssa ja heidän huomion kipeytensä saa uudenlaisen syyttävän sävyn. Kuin kulkukoirien jengi, ne haukkuvat sinulle kun katsot heihin, kuljet ohitse tai makaat sohvalla. Hei, et ole katsonutkaan minua!  Et koskaan pitänyt minua ylläsi! Olen pölyn peittämä, tee jotain? Siivoa, järjestele, käytä! Et laihduttanutkaan, että mahtuisin jälleen yllesi! Tee jotain! Meitä on liikaa! Et pysty hallitsemaan meitä! Me valtaamme kotisi! Hukut allemme!

 Silti kukaan tavaroistasi ei halua poistua, vaan saatuasi itsesi ahkeroimaan ja päätät heittää jotain pois, ne alkavat taas laulaa, herättää muistoja ja kertoa tarpeellisuudestaan. Et koskaan voi tietää kuinka tärkeä olen sinulle joku päivä. Heti kun tavaran laulu on saanut sinut vakuuttumaan tarpeellisuudestaan ja laitat sen takaisin kaappiin, se alkaa huudella entiseen malliinsa. Olet laiska, täällä on sotkuista, kaappi on karmean näköinen, et koskaan enää löydä meitä.

Karvastaja ei kuule tavaran laulua tai syyttävää huutelua.  Sille laulaa vain aurinkoinen nukkumapaikka ja ruokakippo.

Kun tavara vähenee kodissa, niiden äänetön vaatimusten lista katoaa. Eivätkä tavarat liittoudu sinua vastaan. Jos kotonasi on vain tavaroita, joita tarvitset tai joista pidät, ei niiden tarvitse kilpailla ajastasi, huomiostasi ja käytetyiksi tulemisesta. Tavaran vähentyessä huomaa, miten kovaa ääntä tavarat oikeasti pitävät. Ne todellakin huutavat tekemättömistä asioista, sekasotkusta ja kaikista niistä asioista, joita suunnittelit tekeväsi hankkiessasi ne, mutta joita et koskaan tehnyt. Kun ylimääräinen tavara saa lähtöpassit kotoasi, niin jäljelle jää vain se sama huokutteleva ääni, kun silloin joskus kun ne saivat sinut pauloihinsa. Tai ne ovat vain hiljaa.  Ja se on vapauttavaa ja tuo ihan rauhan.

-Heidi

Follow my blog with Bloglovin