Lahjatoiveita

En missään nimessä halua, että jätän ostamatta jotain asioita ja sitten läheiseni ostavat ne minulle lahjaksi jouluna tai syntymäpäivänä. Sehän on melkein fuskaamistakin. Olisi eri asia, jos taloudellinen tilanne olisi niin tiukka, ettei yksinkertaisesti olisi varaa ostaa kyseisiä tuotteita, mutta nythän tilanne on vain se, etten halua ostaa itselleni mitään vaan tehdä kaiken itse tai vaihtaa. Niinpä lahjajuhlat tuottavat päänvaivaa. Ei niin, että minusta tuntuu pahalle, etten saa mitään vaan koska ihmiset haluavat ilahduttaa, muistaa ja ostaa jotain. Tyttärellekin sanoin kymmenen kertaa, etten oikeasti tarvitse mitään ja enemmän kuin jokin tavara minua ilahduttaa, että hän laittaisi kyseisen summan vaikka säästöön eikä tuhlaisi. Lopuksi sanoin haluavani tussin, koska eniten käyttämäni tussit minulta kuivuu kohta. 

-Tussin?!? Ai niin ku yhden tussin?! Eiku oikeesti äiti, mitä sä haluaisit?

Todelliset toiveeni ovat aivan liian mahdottomia rakkaalle perheelleni. Luulen niiden ylittävän heidän käsityskyvyn sulalla hulluudellaan. Suursiivous-sanan aikana poikani peruuttavat kohti omia luolastojaan eivätkä liiku sieltä viikkoon ja mieskin värähtää kuin joku kulkisi haudan yli. 

Sitten, kun keksit jonkun oikein hauskan lahjaidean itsellesi (roskankerääjä) niin se onkin liian outoa teinien mielestä ja he eivät halua olla tukemassa sellaista nolouden huipentumaa millään tavalla.   Olisi hyvä toivoa kasvorasva, jalkakylpy tai hajuvesi. Parasta olisi, että keräisin astia-, kirja-, koru- tai mitä tahansa sarjaa, jota voisin saada hieman lisää jokainen joulu ja syntymäpäivä.  

Se että sanon, että he ovat minun lahjani, mikä on totta, saan aikaiseksi oksennusrefleksejä, semi siirappista, äiti.

Jos sanon, etten halua mitään tavaraa, vaan haluan että he pitävät vaivalla hankkimansa teinirahat itselleen ja nauttivat (ja villeimmissä unelmissani säästävät), niin olen tylsä.

Jos pyydän mitä haluan (tussi ja roskankerääjä), olen liian outo.

Ja jos todella sanon mitä haluan, niin noh.. aineettomat lahjat ovat usein kaikkein sitovimmat ja way too much! Eikä sellaista voi kääriä paperiin.

Miehen piirtämä aamutervehdys pöydällä (ihana). Katsokaa mun varpaan kynsiä. 

Ja kaikista kieltäytymisistä ja kaikista ympäripyöreistä "te olette minun lahjani" -lauseista huolimatta olen kuitenkin niin onnellinen kun saan pienen lahjan ja he ovat ajatelleet minua.<3 Minua <3 Ja minä saan isoimman kakkupalan, haleja ja suukkoja. Minä voin päivän tepastella kuin pieni kukko pitkin asuntoa ja vahdin puhelinta ja odotan, että äiti ja isä soittavat ja laulavat onnittelulaulun. Sisäinen taaperoni loistaa auringossa.

Hyvää syntymäpäivää minulle

-Heidi