Kuka täällä sotkee?

Päätin selvittää sotkuisuuden mysteerin. Seurasin johtolankoja pitkin asuntoa ja syyllinen oli kuin olikin valtava yllätys, aivan kuten kaikissa hyvissä rikosromaaneissa. Kaikkein viattomin onkin syyllinen. Ihanuus, joka sormi pystyssä syyttää muita ja löytää syntipukkeja kaikkeen. Minä. Minä olin syyllinen kotiamme vaivanneeseen rikosaaltoon. Kaikki todisteet johtivat suoraan ja epäsuoraan minuun. Kaikki minun epämääräiset projektini. Kaikki kesken jääneet kotityöt. Kaikki langanpätkät. Syyllinen oli todellakin monta viikkoa verkkareissa kotona pyörinyt naishenkilö, joka on saanut mellastaa mielenmäärin erilaisten puuhastelujensa parissa. Etsivä oli itsekin vähän pölmistynyt ratkaisusta.

Kaikki ne inspiroivat ideat, jotka kulkevat ajatushautomoni kiitoradalla. Jokainen tuntuu jättävän jälkeensä hieman sotkua. Puhumattakaan niistä ideoista, jotka muovautuvat ajatuksesta tekemisen tasolle, ne ovat kuin laatikollinen dynamiittia. Pam ja lankalaatikko on myllätty kello 22.20, koska mielenkiintoiseen ohjeeseen on löydyttävä lanka. HETI!

Kuinka monta projektia jääkään kesken, kun into loppuu lähtöviivalla. Vielä suurempi osa jää kesken puolivälissä matkaa, kun jäljellä olisi tasainen puurtaminen villin vision sijaan. Osa jää kulkemaan mukana vuosiksi, osa käy mielessä sekunnin verran ja jatkaa sitten matkaansa hedelmällisemmälle maaperällä. Joskus projektit valtaavat koko kodin, joskus vain pienen korin tai nurkan. Välillä ne piiloutuvat ja hyppäävät laatikosta vuosien päästä huutaen: Böö, tässä minä olen, kymmenen vuotta sitten aloittamasi vllapaita, johon ei saa lankoja enää mistään, jonka väri ja malli ei enää miellytä, mutta johon käytit niin paljon aikaa, ettet raaski luopua minusta. Tässä olen taas. Mitä nyt aiot tehdä minulle? Häh?

Olohuoneen pöydällä välineet sohvanpaikkausprojektiini, istutusprojektiini persiljasiemeniä, jotka olivat jonkun toisen vuoden projekti, virkkuukoukkuja, tussi eilisen projekteista, jotka sain valmiiksi, mutta en jaksanut siivota jälkiä kunnolla.

Minulla on siivouslukujärjestys, jota noudatan yllättävän tarkasti. Olen jakanut kodin osa-alueisiin ja ripotellut ne tasaisesti viikon jokaiselle päivälle. Ja siivoan joka päivä tiskipöydän, pesen koneellisen pyykkiä ja täytän ja tyhjennän astianpesukoneen. SILTI, omaan lukujärjestykseeni on jäänyt minun itseni mentävä aukkoa.

30 senttimetrin päässä sohvapöydästä on kuntosali. Joogamatto on vielä piilossa kuvasta. 

Ehkä tämä kotiin kutistunut maailma tekee minut sotkuisemmaksi, kun suoritan useamman normaalisti kodin ulkopuolella tehtävän toimen kotona. Vai onko minulla vain enemmän aikaa vahtia ja seurata omaa toimintaani ja näen vain oman sottaisuuteni ensimmäisen kerran. Imuri on eilisen imuroinnin jälkeen tasan siinä missä imurointi saatiin valmiiksi. Torkkupeitto ja keskeneräiset villapaita ja kirja ovat sohvalla. Olen kuitenkin ollut ajatellut heitä ja jättänyt heille kaveriksi teemukin, rusina-askin ja nenäliinan. Aika huomaavasta, nyt kukaan ei joudu odottamaan paluuta siihen löhöilypisteeseen yksin.

Kuntosalia vastapäätä, maton toisessa reunassa on kirjasto. Tässä olen lukenut hetken, hakenut inspiraatiota ja katsonut palapelin kantta hakiessani yksittäiselle palalle paikkaa kuvan avulla. Toisen maton on vallannut palapeli, olkoon se oma pelihallini.

Miksi aina sotkuahdistuksen myötä alan sihahdella muille siivottomuudesta ja siitä, ettei kukaan huomaa, kuinka minä teen kaiken? Kuinka marttyyreista suurin uhraa oman elämänsä siivoamisen alttarilla. Kulkee muiden perässä ja kerää romun ylös yksi toisensa jälkeen. Onneksi aloitin salapoliisityöni ennen siivouskiukkua, joka oli kielen päällä, melkein jo hypännyt ohikulkevan kanssa-asujan kimppuun. Olisi ollut kiusallista löytää syyllinen vasta järjettömän siivouskiukkushown jälkeen. Varsinkin, jos kaikki muut tässä talossa ovat tienneet syyllisen jo pidemmän aikaan. Nyt vaan hys, hys, siivoan nämä jäljet (edes tästä huoneesta, sillä tämä ei tietenkään ole ainoa huone jossa mielipuolinen visionääri totetuttaa mielitekojaan).

Nyt julistan suureellisesti itselleni, että ennen seuraava puuhastelua, korjaan edellisten puuhastelujeni jäljet. Oikein kuulen, kuinka harakatkin nauraa ulkona.

-Heidi

Kolmen vuoden takainen keskeneräinen projekti hyppäsi kimpuuni aamulla ja se ei jättänyt minua rauhaan, ennen kuin vaihdoin koko päivän suunnitelmat ja tein sen valmiiksi. Poikien vanhoista t-paidoista piknik-viltti. Oli vaikea ommella tahmean nihkeitä painokuvioita, joissa paininjalka ei kulje. Työn jälki ihan kauhea, mutta jotenkin symppis, joten pääsee käyttöön.