Alkukesän huumaa

 Pyöräillessä läpi vuoden luonnon voiman huomaa parhaiten. Kuinka vuodenaika toisen jälkeen ottaa vallan ja pyyhkii edellisen pois tieltään. Kesä on hypännyt ohjaksiin ja kevät joutuu väistymään sen tieltä kiireellä. 


Alkukesään kuuluu myös kesän ensimmäinen grillaus. Vanha grillimme oli ruostunut puhki. Talkoopäivänä poistolavalta löytyi tämä muuten ehjä, mutta puuosiltaan laho grilli. Ehkä tästä meille grilli muutamaksi vuodeksi?


Linnut laulavat aamuisin hurjassa kuorossa. Se kuulostaa niin kauniilta ihmiskorvassa, vaikka emmehän me voi edes tietää mitä törkeyksiä linnut toisilleen huutelevat vimmaisissa pesänrakennuspuuhissaan, reviiriä vartioidessaan ja kumppania houkutellessaan. Tuskin mitään niin kaunista, miltä heidän keskustelunsa näistä tunteita herättävistä ja elintärkeistä asioista kuulostavat minun korvaani. 


Näin siistin grillin mies sai aikaiseksi laudan pätkistä ja meidän aiemmista grilleistä jääneistä osista. Kyllä tällä taas muutaman kesän grillaa tomaatteja ja kasvipihvejä.



Katupöly on vihdoin poissa. Vihreys on viimein sitonut kaiken pöllyävän ja kauhean saastan itseensä ja pitää sen otteessaan, eikä annan jokaisen tuulenpuuskan riepotella pölyisiä saastepilviä pitkin katuja. Lumien sulamisen jälkeen esille tulleet roskat ja kaikki merkit ihmisen sumeilemattomasta välinpitämättömyydestä ovat paljaina kaikkien nähtävillä. Kas näin paljon meitä kiinnostaa, kas näin paljon arvostamme ja kas näin me kohtelemme lähiympäristöämme. Kiltisti vihreys peittää alkukesä toisensa jälkeen roskamme alleen ja kaikki loistaa raikkaan vihreänä, elinvoimaisena ja häikäisevän kauniina. Kaikki välinpitämätön hölmöilymme katoaa hetkeksi näkyviltä, kunnes syksy paljastaa sen kaikessa rumuudessaan hetkeksi ennen kuin uusi lumi peittää kaiken alleen.


Sään yhtäkkinen lämpeneminen aiheutti pikaisen tarpeen kesähatulle. Niinpä ajattelin ruokaa laittaessani piirtää kaavoja hattuun. Rasvatahroja, tzatzikia ja ryppyinen paperi. Kerrassaan huono idea.


Pyöräillessä saan nauttia hetken ennen töiden alkamista kaikesta siitä kauneudesta, jota on kaikkialla. Kaikille aisteille tulvii ihanuutta. Keltaista valoa, heleää vihreyttä, lämpöä iholla, linnun laulua, heräävien pörriäisten surinaa ja puhkeavien kukkien huumaava tuoksu. Kaiken kruunaa aurinkorasvasta kiiltelevä hikinen kiirehtijä, joka ei varannutkaan aikaa kaiken ihmeellisyyden ihasteluun vaan polkee myöhästymisen pelko sydämessään vuoden kauneimpien viikkojen ohi puuskuttaen ja vähemmän freshinä.

-Heidi

Kaikki kukat ovat alkaneet rehottaa villinä.
Enkelinsiipi aikoo täyttää koko huoneen, vaikka juuri yritin hillitä sen 
röyhkeää rehottamista karsimalla pahimpia harottajia.


Kommentit

  1. Kevät kyllä tuntuu kiitävän sellaista vauhtia eteenpäin, että hirvittää välillä… Tai onko syy siinä, että haluan elää hitaammin ja rauhallisemmin? Vain olla ja haistella ja kuunnella kevättä!
    Tv Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kesä se vasta kiirehtiikin eteenpäin :D Olen jo huolissani, etten ehdi kuin aloittaa loman ja sitten se onkin jo ohitse.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit