Blogi jää pitkälle kesälomalle

 Olen nyt melkein neljä vuotta kirjoittanut blogia kuluttamisen vähentämisestä, ruokahävikistä ja työmatkaliikunnasta. Olen opetellut ompelemaan, yrittänyt elää omistamillani tavaroilla ja tuunata käytöstä poistuneita materiaaleja. Nyt koko kevään on tuntunut siltä, että olen kuluttanut inspiraation loppuun. Joten blogi jää koko kesän mittaiselle inspiraatiolomalle. Joskus inspiraation uudelleen syttyminen tarvitsee sellaista aikaa, ettei oikeastaan ajattele asiaa ollenkaan, vaan keskittyy kaikkeen muuhun.

Haluan kiittää kaikkia teitä ihania lukijoita, jotka olette jaksaneet katsoa kuvia biojätteistä, onnistuneista ja epäonnistuneista tuunauksista ja jotka olette kiinnostuneita ekologisemmasta elämästä ja kuluttamisen vähentämisestä. Kiitos kommenteista, kannustuksesta ja mukana elämisestä. Olette parhaita <3

-Heidi

PS Myös podcast jää kesätauolle. Season 1 kestikin sellaiset 69 jaksoa. 

Hyvää kesää, hyvät ystävät.



Kommentit

  1. Mukavaa ja ansaittua lomaa! Toimit tietysti blogin suhteen juuri niin, kuin Sinulle on parasta. Haluan kuitenkin muistuttaa, että me vakilukijat emme odota jokaiselta postaukselta mitään taivasta syleilevää mieletöntä nerouden välähdystä. Minä ainakin nautin valtavasti kyvystäsi kirjoittaa tavallisesta arjesta oivaltavasti, itsekriittisesti ja hauskasti. Joka kerran saan ajateltavaa, inspiraatiota ja motivaatiota tähän muuten ajoittain turhauttavaan eettiseksi pyrkivään elämääni. Älä ainakaan kokonaan jätä kirjoittamista (ja kuvittamista), sillä Sinulla on siinä erityinen lahja.
    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat sanat! Toivon, että vielä jaksat palata, vaikka sitten vain kerran kuussa tai sitäkin harvemmin.

      Poista
  2. Hyvää kesää, ja jatkoa odotellessa! Sun blogi ja podcast on ihan parhaasta ja järkevimmästä päästä koko tässä blogi/podcast-maailmassa. Oikeaa asiaa, eikä turhaa huttua. Toivottavasti jatkat sitten taas joskus!

    VastaaPoista
  3. Minäkin toivon, että palaat lomalta virkistäytyneenä ja kirjoitat mietteitäsi ekologisesta elämäntavasta vaikka harvemminkin. Tämä on ainoa blogi, jota seuraan ja ainoa, jonka arvomaailma resonoi sielussani. Olen saanut uusia ideoita, arvostan sitä, että kerrot myös arjen takkuamisesta rehellisesti. Erityisesti iloitsen siitä, että tässä blogissa ei ekologisuuden varjolla mainosteta uusia tuotteita=), kuten muissa tätä elämäntapaa sivuavissa blogeissa, joita olen yrittänyt etsia. Nauti lomasta, toivottavasti tauko tekee hyvää.

    VastaaPoista
  4. Hyvää kesää ja toivottavasti tauko virkistää. Luovuus vaatii taukoja, luotan siihen, että sinulla on vielä sanottavaa ja toivon vilpittömästi, että palaat vielä kirjoittamisen pariin, vaikka vähän harvemmin. Tämä on nimittäin ainoa blogi, jota seuraan ja jonka arvomaailma resonoi omani kanssa. Arvostan sitä, ettei blogissasi ekologisen elämäntavan nimissä markkinoida uusia "ekologisia" tuotteita (kuten niissä blogeissa, joihin olen törmännyt etsiessäni vertaistukea kulutuskriittiseen ajatteluun).Olet innoittanut minua pieniin kokeiluihin (mm. sukan parsiminen & työmatkapyöräilyn lisääminen) ja sekin on virkistävää, että kirjoitat arjen takkuamisesta rehellisesti.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kesää! Olen vasta viime aikoina löytänyt blogisi ja podcastisi, ja sisältö on todella mielenkiintoista ja olenkin saanut vinkkejä oman elämän muuttamiseksi :) Kiitos siitä! t. Tinja

    VastaaPoista
  6. Feliz verano AMIGA.
    Descansa, desconecta, disfruta de las pequeñas cosas y repón fuerzas para volver con energía. Aquí te espero.
    ¡cuídate!,
    Susana

    VastaaPoista
  7. Rentouttavaa ja inspiraatiorikasta lomaa sinulle! Toivon, että vielä palaat kirjoittamaan, mutta älä ota stressiä asiasta. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  8. Ihanan rentouttavaa ja inspiroivaa kesälomaa (ja kesää muutenkin)! :)

    VastaaPoista
  9. Mukavaa lomaa! Blogisi on niitä harvoja, joita näin blogimaailman kaupallistuessa jaksan vielä seurata. Tekstisi resonoi minunkin ajatusmaailmani kanssa, ja piirrokset ovat aivan ihania:) Toivottavasti löydät vielä inspiraation jatkaa, vaikka sitten harvemmalla tahdilla.

    VastaaPoista
  10. Lämpimästi tervetuloa takaisin, kun siltä tuntuu! Olet idolini ja inspiraationi!

    Tosipuheessa olen sinun tekstiesi kautta ymmärtänyt paljon siitä, miten vähän ihmisen tarvii kaupasta hankkia.

    VastaaPoista
  11. Hieno blogi sinulla, paljon inspiraatiota ja ajatuksia/tekoja itselle pohdittavaksi. Täällä on vierähtänyt useampi ilta viime aikoina.
    Hyvää kesää! :)

    VastaaPoista
  12. Sinun blogisi on todella vaikuttajablogi! Olen innostuneena siitä tullut perässä monessa asiassa ja saanut uskoa, että omalla käyttäytymisellä on vaikutusta. Elämän sisältö tulee muusta kuin ostamisesta... Tykkäisin niin että jatkat, valat rohkeutta elää omannäköistä elämää! Terv. Yks 53 vuotias ripsiväritön ompelun harrastaja :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja siitä, että olette lukeneet blogia. Pahoittelut, etten ole vastannut heti kommentteihin ja kyselyihin jatkosta, sillä olen tietoisesti ollut kokonaan ilman blogia, podcastia ja Instagramia. Heinäkuun vielä lomailen ja sitten palaan blogin äärelle. Olette mahtavia, kannustavia ja ihan parhaita jokainen. Nähdään elokuussa, hyvät ystävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä odotellaan malttamattomana! :)

      Poista
  14. Hei! Haluaisin lukea ajatuksiasi, miten nyt menee kun ostamattomuus on arkea ja olet vieroittunut netistä. Onko se paluu vanhaan hyvään aikaan?
    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  15. Tulin kurkkimaan joko tauko on ohi. Kauhea ikävä varsinkin ekopodia. Täytynee kuunnella niitä jo olemassaolevia jaksoja. Podcast on kyllä ollut mun paras innoittaja.

    VastaaPoista
  16. Tauko vain venyy ja venyy. Inspiraatio on näkyvissä, joskus jopa pitkiä aikoja kylässä, mutta tuntuu että päivistä on kadonnut tunteja. Aina pitää mennä nukkumaan tai lähteä polkemaan töihin, eikä koskaan ehdi pysähtyä suunnittelemaan ja aloittamaan. Ihanaa, että käyt kurkkaamassa ja kauniisti kannustat minua tarttumaan toimeen. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa mukava kuulla, että et ole kokonaan lopettanut vielä. Toivon, että tulet takaisin sitten kun jaksat. Ehkä vuoden loma olisi hyvä ja teet comebackin nyt jo toukokuussa? Mutta en halua painostaa. Olet inspiroinut minua kovasti ekologisen elämän ääreen.

      Poista
  17. Näin erilaisten mainosten, tarpeiden ja odotusten luvattuna aikana kaipaan tekstejäsi joka päivä. Leppoisaa ja pakotonta joulun odotusta!

    VastaaPoista
  18. Kesälomasi on venähtänyt vähän turhan pitkäksi, tulisitko jo takaisin? Ikävä sinua ja juttujasi ❤

    T. Maija

    VastaaPoista
  19. Odottelen myös hartaasti paluutasi ! Olen lukenut kaikki tekstisi kolmeen kertaan läpi, kaipaisin tuoreita kuulumisia :) .

    VastaaPoista
  20. Minäkin komppaan muita, kaipailen jo sinua! =)

    VastaaPoista
  21. Samoin täällä kaipaillaan uusia juttuja jo! 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit