Takapakkia tavaran karsimisessa

 Kieltäydy. Kuulostaa simppeliltä. Sanot vain, ei kiitos. Sanot ihmisten olevan ystävällisiä, kun ovat ajatelleet tavaroillaan sinua ja kerrot, ettet tarvitse mitään. Miten se voikin olla välillä niin vaikeaa? Kun sisko sanoo, että hänellä on luettavaa minulle ja saan kassillisen kirjoja vaikka olenkin vannonut vain lainaavani kirjoja ja nyt joudun etsimään näille kirjoille uuden kodin luettuani ne. Ja se onkin paljon isompi homma kuin tavaran vastaanottaminen. Miksi saaminen tuntuu niin hyvälle? Ja miksi silloin unohtaa, ettei oikeasti halua omistaa ylimääräisiä tavaroita. Saamisen ilo vaan ylittää järkeilyn. Eikä kirjakassi ole edes pahimmasta päästä. Otin myös tuunattavaksi päiväpeiton. Tai no, kaksi vaikka minulla ei ole mitään suunnitelmaa valmiina kyseisille peitoille. Ei yhtään mitään ajatuksen häivähdystäkään, missä aion säilöä niitä.  Otin, koska sain. Kuinka hyvällä mallilla ollut karsimistammikuu muuttuikin tavaran haalimisen kuukaudeksi? 


Viikonloppuna kokkailin hävikkiruokia. Paistoin pokkana- ja nokkoslettuja. Tein lapsille ruoat valmiiksi tulevalle viikolle ja itselleni eväät töihin. 


Ensi viikon tavoitteeksi otan yhden saamani kirjan lukemisen ja otan selvää onko kirjastoissa korona-aikana saa ottaa -hylly, jonne viedä kirjoja kiertoon. Lisäksi ideoin mihin käytän päiväpeitoista toisen, jotta tulevana viikonloppuna voin aloittaa niiden työstämisen käyttöön. Käyttöön tai ulos.


Talvi on niin kaunis, että sydämeen sattuu. Ensi viikolla taas loskakelejä luvassa, joten talvista ihmemaata piti tankata silmillä varastoon.


Jos haluat tavaravirran pysähtyvän, niin kieltäydy. Ja ole siinä parempi kuin minä.

-Heidi

Kommentit

  1. Minusta on hirveän vaikeaa kieltäytyä silloinkin, kun mielessään tietää, ettei halua tarjottua tavaraa ja sen kotiin vieminen suorastaan ahdistaa. Ei haluaisi pahoittaa antajan mieltä. Voi kun kaikki hoksaisivat antamisen sijaan kysyä, "tarvitsetko". Silloinkin (jostain käsittämättömästä syystä) tuntuu hieman kiusalliselta sanoa, että en tarvitse, mutta siihen sentään pystyn. Syynä vaikeuteen lienee erilaisista arvoista tiedostuminen: toiset eivät koe tarvetta karsia tavaraa, ja heille itselleen mieluisin kiintymyksen osoitus toiselta voi olla se, että tämä antaa heille jotakin. Kun he haluavat itse osoittaa välittämistään samalla tavalla, ei halua olla kiittämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tämän täysin ja minunkin on vaikea sanoa välillä ei. Silti mietin joskus, että onko rehellisyyden tuoma hetkellinen kirpaisu pahempi kuin vuosi jatkuva kohteliaisuus, joka estää sanomasta mitä oikeasti haluaa ja ajattelee? Mikään ei ole elämässä niin vaikeaa kuin ihmissuhteet. Jopa ekologisten valintojen vaikea viidakko jää kauas taakse :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit