Ihmeelliset säläpurkit, -korit ja -pussukat

 Minulle pahimpia ongelmapesäkkeitä ovat korit, laatikot, purkit, pussukat ja purnukat, joihin alan hillota tavaroita. Tilanne alkaa vaarattomasti, kehittyy hiljalleen kriittiseen pisteeseen ja eskaloituu tilanteeseen, jossa minulla ääriä myöten täynnä oleva pussi tai kori, johon olen laittanut kaiken mille en ole keksinyt muuta paikkaa. Tällaisen ansan purkaminen ja tavaroiden lajitteminen on hidasta ja kun sen on saanut vaivalla tehtyä, alkaa toisaalla kertyä uusi vaatimaton säläpesäke. Usein siellä minne laskin edellisen säläpesäkkeen viimeiset tavarat, koska en jaksanut miettiä niiden kohtaloa ja vain laskin kädestäni muka hetkeksi odottamaan oikeaa paikkaansa.




Syitä tavarakasan kertymiselle ovat:

- Minulla ei ole oikea paikkaa kyseisille tavaroille.

- Minulla ei ole oikeasti tarvetta sälälle, mutta en raaski heittää niitä pois.

- Minulla on kiire (muka kiire/kiireentuntu/joku ihme tunnetila), etten ehdi kävellä kolmea metriä paikkaan, jossa tavaraa oikeasti säilytetään ja laitan tavaran hetkesi johonkin.

- En jaksa avata laatikon kantta, jossa tavaraa säilytän, vaan jätän sen laatikon päällä olevaan astiaan.

- Keksin tulevaisuuden tarpeen, jonka varjolla voin ehkä/joskus/pahimmassa/parhaimmassa tapausessa tarvita niitä.

- En ole jaksanut kierrättää niitä.

- Uskottelen itselleni tekeväni asian myöhemmin, ihan varmasti (ihan varmasti, joopa joo) vielä tänään ja jätän käsissä olevan tavaran vain johonkin.

-Pikasiivoan vieraita varten ja nostan kaiken tasoille kertyneen sälän koriin, laatikkoon tai mihin tahansa piiloon.


Kävelin töihin alkuviikosta, koska olin jättänyt pyörän hankeen. Ihanaa, kerrassaan ihanaa. Lumi, pieni pakkanen, maisemat, pitkä kävely, omaa aikaa. Ja rakot kaupan päällisenä, kun matkaa kertyi 16km päivässä ja villasukat lenkkareissa. Tänään kaivan pyörän huomista varten esille.


- En ole jaksanut viedä tavaroita omille paikoilleen (suurin syy).

- Ajattelen kyseisten tavaroiden olevan hyvä olla nopeasti saatavilla (monet käsityöprojektipussukat).

- Keskeneräinen projekti jää kummittelemaan enkä saa tehtyä asiaa loppuun, mutta haluan pitää ne erillään ja lähellä, jotta jatkaminen olisi vaivatonta.

- Olen aloittanut karsimisen, mutta en ole jaksanut tehdä sitä loppuun ja loput sälät vain siirtyvät yhdestä pisteestä toiseen.

-Minulla on tyhjä kori, pussi tai laatikko, johon on vain liian helppo laskea rojua kädestä katseilta "väliaikaiseen"piiloon.


Korjasin harmaata talvitakkiani. Kiinnitin repsottavat soljet paremmin ja kirjoin taskun reunaan vähän ryhtiä. Vielä joku päivä jatkan, sillä laitoinhan kaikki langat, sakset ja neulat säläkoriin odottamaan jatkamista. Ovat sitten helposti saatavilla. Hahaa.


- Ajattelen, että tarvitsen jotain, mitä en ole tarvinnut vuosiin tai keksin tavaralle muka tärkeän käyttökohteen (usein tässä on vahvana se harhainen käsitys, että teen tavaralla jotain, mitä en ole koskaan aikaisemminkaan osannut, jaksanut tai joka ei innosta minua oikeasti yhtään.

- Siivouksen yhteydessä joku poistoon menossa ollut tavara koskettaa minussa jotain tunnetta, mutta josta en saa kiinni, joten poistaminen jää kesken ja tavara jää kyseiseen säläkoriin tai siirtyy toisee.

- Tavarassa on jotain kivaa, mutta en tiedä mitä ja säästän sen, vain löytääkseni sen seuraavan karsimisen aikoihin ja sama toistuu.

- Tavara on minulle tarpeeton, mutta luulen, että jollain muulla saattaisi olla sille tarvetta, jonkun muun tekevän sillä jotain ja aloitan uuden sälälaatikon näille tavaroille. Nämä tavarat jäävät odottamaan tuntematonta henkilöä, jonka sattumalta tapaan ja joka heti kertoo tarvitsevansa kysestä tavaraa. Tuo tuntematon on tietenkin juuri tuolloin kotonani ja muistan kyseisen tavaran olemassa olon ja tavara on juuri tuolla satumaisella hetkella käden ulottuvilla ja tadaa -tuntisin mielihyvää, että hillosin sitä 20 vuotta. 

Arg!

-Heidi

Kommentit

  1. Kuulostaapa tutulta! :) Voisinkin tänään iltapuhteeksi jonkin purkin tai korin ja tyhjentää sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenkin korin tyhjentäminen on iso urakka, koska materiaali on sitä, mille ei ole mitään muuta paikkaa. Stemppiä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit