Arkitaikuutta

 Tammikuu on kohta jäänyt historian siiville ja lauantaina onkin vuorossa tammikuun yhteenveto, joka piti sisällään uutteraa työmatkaliikuntaa, mutta sitäkin vähemmän tavaran karsintaa, jonka piti sentään olla minun tammikuun teemani. Onneksi olen taitava silmänlumettaja kotonani ja saan itsenikin uskomaan, että tavara vähenee kotoa. 


Ihanan rauhallista ja harmonista, kun omat sotkut on piilottanut hyllyn sijaan laatikkoon. Itseään on niin helppo "huijata".


Nopea kodin raikastaja on laatikkohuijaus.  Taikuus on siinä, että ottaa pahvilaatikon ja laittaa sinne joka toisen tavaran tasoilta ja hyllyiltä. Heti on avarampaa, siistimpää ja harmonisempaa. Mitä tehdä laatikolle ja sen aarteille? Anna sen sisällölle kuukausi aikaa tulla kaivatuksi ja tarvituksi ja jos ei, niin eteenpäin vain ne romut.


Laatikkohuijaus pienessä mittakaavassa.


Paras lääke kaikkeen kotiahdistukseen on siivous. Olen ennenkin sanonut että muistan aina yhden kodinsisustusohjelman, jossa sisustaja sanoi, että suurin osa ihmisistä pitääkin omasta kodistaan ja sisustuksestaan kun se on siisti. Tämä toki vie hieman enemmän resursseja päivän energiavarastoista kuin summittainen laatikkohuijaus.


Itseäni ainakin alkaa ahdistaa, kun joka nurkassa pursuaa kierrätettäviä kasseja täynnä roskia, jotka odottavat pääsevänsä oikeaan kierrätyslaatikkoon. Niiden vieminen on usein minuuttien homma, mutta tulos sitäkin tehokkaampi.


Jos tavaraa tuntuu olevan kaikkialla, mutta ei ole yhtään ylimääräistä aikaa tehdä laatikkohuijausta ja siivoustaikoja, niin minun kaaos- ja tavara-ahdistukseen auttaa raikastus silmänkääntötemppu. Vien biojätteen, kartongit, muovit, metallit ja lasit kierrätykseen. Sillä välin tuuletan ja ah.. kaikki tunkkaisuus on melkein kadonnut.


Joskus riittäisi vain jos siivoaa edes omat jäljet ja neuleprojekti-pussukat lattioilta. Ja heti tuntuu, että tavaraa on vähemmän.


Vielä on onneksi niin pimeää, että voi käyttää laiskuuden ja töiden jälkeisen sohvalle romahtamistilaan sopivaa hus,katoa pois silmistä -taikaa ja vain sammuttaa kaikki valot. Sitten pieni lamppu kerrallaan sytyttää valoja, kunnes saavuttaa pisteen, jossa näkee hieman, on kotoisaa, mutta sotkut ja tavarat jäävät hämärän hellään syleilyyn ja ovat kuin taikaiskusta kadonneet. 

-Heidi



Kommentit

Suositut tekstit