Joulutunnelmaa

 Onko joulutunnelma todella kiinni siitä miten paljon on jouluna kuluttanut? Onko tunnelma kiinni siinä, että joulukoristeet on päivitetty joka vuosi kuluvan vuoden kuumimpien värien ja trendien mukaan? Onko tunnelma todella kiinni siitä, että maassa on lunta, joku tietty henkilö muistaa antaa lahjan tai siinä, että kaikki mahdollinen syötävä on kannettu pöytään? Vai mistä joulun tunnelma oikein kumpuaa? Millainen on täydellinen joulu? Ja onko täydellisen joulun perässä juokseminen harhaa? Sillä parhaimmista valmisteluista ja viimeistelyistä huolimatta joulun voi pilata tai kruunata elämä itse.  


Kuin aikuinen parhailla taidoillaan saa koristeltua piparit näin ja mielessä antaa arvostusta kaikille niille taitureille, joiden koristamia pipareita on ihaillut netissä pitkin joulukuuta.  Ja kuorrute liian märkänä purkitetut piparit tekivät aikamoisen pipariklimpin. Tuoksu oli silti ihana ja kaikki piparit menivät ennen seuraavan päivän iltaa, vaikka kukaan ei kuulema meillä edes tykkää pipareista.


Ihana kattaus jää käyttämättä kuin noro-virus kaataa perheen sänkyyn. Huolella valittu lahja onkin todellinen virhe, eikä lahjan saaja ymmärrä hauskaa vitsiä, jota ajattelit, vaan loukkaantuu loppuelämäkseen. Tekemäsi urakka itse tehtyjen perinneruokien parissa saa palkinnoksi perheeltäsi nurinaa ja kehoituksen palaamaan eineksien pariin. Appiukko voi vetäistä kaatokännit ennen saunaa ja osa lahjoista unohtua kotiin. Elämä voi antaa oman silauksensa parhaimpienkin suunnitelmien yllä. Onko joulu silloin pilalla? 

Joskus (ainakin jälkeen päin) juuri se ei-käsikirjoitettu joulu jää mieleen ja muistoihin. Muistatko rakas sen joulun, joka vietetiin vatsataudissa ja lahjatkin avattiin ämpärin ylitse? Hahaa, se oli kauhea joulu, mutta se oli silti joulu.


Palaneet piparit lavuaarissa. Ei niin jouluinen tuoksu, kauhea käry ja palovaroittimet lauloivat. Mutta ihanat naurut. Epäonnistuinen tuo joskus mukanaan parhaat tarinat.



Perinteisen perhejoulun sijaan joku voikin viettää joulun ystävänsä kanssa koronan takia ja joulusta tuleekin ikimuistoinen. Joulu voi olla kiva yksin tai inhokkisukulaisen seurassa. Joulu voi onnistua, vaikka ei saisi yhtään lahjaa tai juuri sen takia, joulu voi olla kävelylenkki illalla valoja katsellessa tai kynttilänvalossa rakastelu. Joulu voi olla stressaantuneen kinastelun jälkeen arka aselepo tai jännittävien lasten päiväunien aika, jolloin saa hetken olla rauhassa ja juoda glögiä.

Oikea joulutunnelma syntyy siitä mitä päätämme ajatella, sillä kaikki tunteemme syntyvät omista ajatuksistamme. Joulutunnelma ei voi astua sisään, jos koko ajan mietimme, että pitäisi olla toisin, enemmän, erilailla tai paremmin. Siksi sen sjaan, että miettisimme mikä on huonosti, mietimmekin että mikä on hyvin, voi muiden silmissä vaatimatonkin joulu olla sinulle hyvin merkityksellinen ja tuoda eritysen syvää joulufiilistä. Tunne tulee aina sisältä, eikä olosuhteet tai muut ihmiset voi luoda sitä sinulle. 


Näistä tuli kauniita. Ja hyviä. Kuvassa eivät näy överit, jotka tortuilla vedin. Toinenkin pelti tuhottiin perheen kanssa viikonloppuna, joten tuli taas todistettua, ettei meillä kannata leipoa mitään varastoon. sillä ainoa varasto tässä talossa on minun vatsassa.



Siispä mieti mistä oma hyvä filliksesi nousee? Miksi jotkut asiat ärsyttävät sinua, jopa niin paljon, että pilaat oman joulusi? Voisitko ajatella eri tavalla, jotta itselläsi olisi parempi mieli? Voitko muuttaa jotain omassa käytöksessäsi? Ehkä haluat jättää jotain perinteistä pois, koska se ei tuo muuta kuin stressiä tai mielipahaa? Ehkä haaveilet jostain ja nyt olisi aika toteuttaa se? Tilaa ruoat, vietä urhelujoulu, älä syö perinneruokia, jätä alkoholi pois tai syö vain suklaata, kokeile seitankinkkua sukulaisten vastusteluista huolimatta, vedä päiväkännit tai jätä joulu väliin. Kaikki joulut ja jouluttomuudet ovat oikein sopivia ja ihan oikeita jouluja. Joten älkäämme stressatko. Puolivalmis, keskeneräinen ja epätäydellinen on juuri täydellistä. Elämää.


Kirjoitan tätä aamulla ennen töihin lähtöä. Kurkin ikkunasta pakkasen ja pimeyden sekoitusta ja keksin tekosyitä mennä julkisilla tai jäädä kotiin. Ei houkuttele.

-Heidi

Kommentit

  1. Aah, torttuöverit! Ne on nähty tässä talossa niin monta kertaa, itseni suorittamana. Ensi viikolla on tarkoitus leipoa ja koristella pipareita. Luotan lapsenlapsen näkemykseen ja koristelutaitoihin, odotettavissa varmaankin paljon karkkia ja strösseleitä... =D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit