Arvopohdintoja

Monelle meille puhdas luonto, metsät sekä mökki- ja lapsuudenmaisemat ovat tärkeitä asioita. Puhdas luonto on kunnia-asia, josta olemme ylpeitä. Vastustamme asioita, jotka uhkaavat kotialueen metsikköjä, lampia ja luontoa. Haluamme nauttia metsien antimista, poimia marjoja, kalastaa puhtaissa vesissä ja haravoida mökkimme pihalla raikkaassa syyssäässä. Haluamme ulkoiluttaa lemmikkejä sellaisen kaupungin koirapuistossa, jossa on vihreää ja jossa ilma on sen verran saasteeton, ettemme tarvitse maskia suojataksemme keuhkojamme saasteilta. Haluamme vaeltaa, retkeillä ja nauttia kesäpäivää uimarannalla.


Käytöstä poistetut lakanat alkavat muodostua matoksi. Jälleen yksi ikuisuusprojekti (joita on kesken vähän liiankin monta).


Haluamme myös halpoja vaatteita, aina vain enemmän lihaa ja maitotuoteita ja enemmän elektroniikkaa. Mieliteot on voitava toteuttaa heti, kun ne syntyvät ja koko kulttuurimme ja taloutemme  pyörii sen ympärillä, että niitä syntyy jatkuvalla syötöllä. Haluamme halvalla paljon, kunhan se kaikki tapahtuu omien metsiemme ja silmiemme ulkopuolella. Voimme sivuuttaa asian, että päällä olevien farkkujen valmistus saastuttivat jonkun toisen perheen lähijoen. Voimme syödä pihvin, jonka liha on kasvatettu kaadetun sademetsän pelloilla ja lähteä sieneen metsään, joka on vielä tallella. Voimme sulkea silmämme ja sanoa, että en katso dokumentteja aiheesta, koska minulle tulee niin paha mieli ja olla huomaamatta oman elämän ja omien kulutustottumusten vaikutukset. 


Maski päällä julkisissa tiloissa. Pojan käyttämättä jäänyt huivi sai uuden elämän.


Entä jos jokaisen kulutetun tuotteen hintana olisi pala lähimetsää pois käytöstäsi. Ostaisitko pihvin? Entä jos jokaisen vaatteen hintana olisi ämpärillinen kemikaaleja mökkirantaan? Ostaisitko farkut? Entä jos halpatuotteen hintana olisi kolme tuntia raskasta ilmaistyötä yhdelle perheen jäsenellesi? Ostaisitko tuotteen? Se, että asiat tapahtuvat meidän takapihamme ulkopuolella ja poissa silmistämme, ei tarkoita ettei niitä tapahdu. Olen aina sanonut, että on vain tuurista kiinni,että olen syntynyt siihen osaan maapalloa, joka on kulutuspyramidin huipulla. Kaikki voisi olla myös toisin ja saastuttava farkkutehdas olla minun takapihalla, minä ja lapseni tehdä nälkäpalkalla töitä vaarallisissa oloissa 12h päivässä, jotta Bangladesin lähiöissä voitaisiin viettää kivaa perhepäivää shoppaillen. Voisi olla niin, että Suomi olisi maa, joka köyhyyttäään ottaisi vastaan maailman muovit ja vaatejätteen, jotka kaadettaisiin vaikka Espoon lähiöihin, jotta niiden asukkaat voisivat polttaa niitä ja kerätä jätteistä tarvitsemansa. Ehkä Nuuksion kansallispuisto kaadettaisiin laitumeksi, jotta Brasilian kansa saisi halpaa lihaa syödäkseen. 


Katso Yleltä: Marja Sannikka: Kulutamme itsemme hengiltä.


Ehkä jos muuttaisimme välillä näkökulmaa ja katsoisimme toimintaamme laajemmin, meidän olisi helpompi toimia toisin. Nähdä, ettei meillä ole mitään oikeutta tuhota naapurin takapihaa, eikä metsää maapallon toisella puolella. Ilmaista tuotetta ja halpaa tuotetta ei ole olemassakaan, vaan jokaisen tuotteen, ruoan ja tavaran valmistus on poissa siitä mitä todella arvostamme, puhtaasta luonnosta. Valitse käytetty tuote, yritä valita eettisesti oikeudenmukainen tuote (vaikea tehtävä) ja vaaditaan yhdessä tuotteisiin hiilijalanjälkimerkintä ja näkyväksi kaikkien tuotteiden ja ruokien tuotantoketjut. Ja katsokaa ympärillenne kaupoissa ja kauppakeskuksissa. Emme tarvitse niistä juuri mitään, mutta ne kaikki on maksettu yhteisen ympäristömme ja planeettamme kustannuksella. Hulluutta.


-Heidi

Uusin Ekopod: Päivä 118 

Kommentit

  1. Erittäin hyvää pohdintaa! Omia arvoja olisi itse kunkin hyvä miettiä silloin tällöin. Vain sillä tavalla voi tarkastella omaa toimintaansa ja huomata kenties ristiriitoja teoissaan ja sanoissaan. Jos shoppailu miellyttää ja luontoarvot ovat tärkeät, on silloin joko keskityttävä ostoksilla kestäviin tuotteisiin tai mietittävä uudelleen omia arvojaan ja niiden tärkeysjärjestystä. Joku voi ummistaa silmät kokonaan omalta toiminnaltaan ja luulla omaavansa arvot, jotka eivät loppupeleissä vaikutakaan omaan tekemiseen. Jotkut taas voivat joskus tiedostaen tehdä kulutuskäyttäytymisessään valintoja, jotka tietävät huonoksi. Se on mielestäni ihan ookoo, joskus, koska ei kaikkea voi aina tehdä täydellisesti. Pääasia, että suurimman osan ajasta pyrkii elämään arvojensa mukaan. Parasta on, jos tuntee omat arvonsa ja kokee elävänsä niiden mukaan. Siitä saa elämään paljon rauhaa ja sisältöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että riittää, että suurimman osan elää omien avojen mukaan. Kun tekee parhaansa, niin se riittäköön :D

      Poista
  2. Tosi hienosti kirjoitit! Tätä kun tulisi ajateltua enemmän, voisi valinnat olla aika erilaiset. On niin helppoa olla välittämättä, kun joku tapahtuu kaukana ja muille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on vaan helpompi olla ostamatta, koska aivot menee solmuun, kun yrittää miettiä mikä olisi oikea päätös :D

      Poista
  3. Kiitos tästä! Sie olet ihana muistuttelu olennaisesta. Juuri olen selannut pikkuputiikkien sivuja miettinyt olisiko varaa ostaa merinopantaa pelastaa lituskaa tukkaa ja syksyulkoiluja. Mieliteot. Mullahan on lankaa ja puikot kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puikot vaan heilumaan. Hyvä, että ostokset jäi kauppaan <3

      Poista
  4. Aivan mahtava tämä(kin!!) teksti. Tykkään kovasti pohdinnoistasi ja täytyypä sanoa, että pikkuisen pistelee omaatuntoa kyllä. Mäkin niin aina mietin, että ekologinen elämä on se, mitä haluan elää, ja sitten menen ja ostan lapsenlapselle jotain halpavaatetta lahjaksi... viereisessä hyllyssä olisi ollut kotimaista, mutta kun sen yhden kotimaisen hinnalla sain neljä halvempaa... Niin on tiukassa vanhat tavat, voi itku sentään. Oikeastaan tuntuu, että mitä enemmän ajattelen, että haluaisin keskittyä vähään kuluttamiseen ja ekologiseen kuluttamiseen senkin vähän, sitä enemmän lankean kaikkeen muuhun. No, täytyy jälleen kerran skarpata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla liian ankaria itsellemme. Ostaminen on tehty niin helpoksi, houkuttelevasi ja sitä ohjaillaan niin monella tapaa.. Minä en koskaan ennen tätä projektia edes miettinyt mitään muuta kuin omaa tarvetta, mielitekoja ja hintaa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit