Työmatkalla

Maanantaina hyppäsin aamulla pyörän selkään ja mikä vapauden tunne minut valtasikaan. Ilma oli ihanan raikas, kesä juuri kääntymässä syksyksi (lemppari vuodenaikani on aivan kohta ovella) ja alamäessä tunsin, että voisin lentää. Töissä lomafiilis tietenkin katosi kuin taiottuna, mutta fiilis silti korkealla. Sadekaan ei haitannut polkemista, vaan suorastaan virkisti. Olin kaivannut työmatkoja niin paljon. Pitkäaikainen laahustelu ja löhöily saivat aikaan sen, että jalat tuntuivat hieman väsyneiltä keskiviikkoiltana kotiin palatessa, mutta se oli kaivattu tunne. Väsykää, ystäväni, väsykää ja palatkaa jälleen kestäviksi työjuhdikseni.

Vanha lempityövaatteeni oli kulunut niin puhki, ettei sitä enää paikkaamalla saanut siistiksi. Leikkasin tunikan kaavoiksi ja ompelin uuden. Kankaani oli hieman paksumpaa kangasta ja värikin oli hieman erikoinen minulle, mutta päälle se istui kuten edeltäjänsä ja värikin ihme kyllä sopi minulle. Valokuvaaminen sen sijaan oli tuskaista. Sateinen ilma teki kotimme pimeäksi ja tuntui, että kissan karvoja ja kaikenlaista muuta rojua lojui kaikkialla. Eikä kotona ollut ketään, joka olisi ottanut kuvan minusta vaate ylläni. Niinpä kokeilin käsitellä kuvasta kaikki elämisen jäljet pois. Tuloksen näette alla. Suorastaan ilmiömäistä. Luulen, että puhelin soi tauotta kuvan julkaisun jälkeen ja kaikki haluavat minut käsittelemään kuviaan.

Tossut olivat hyvä prototyyppi ja käytän ne loppuun. Pitää seuraaviin tehdä kuitenkin muutoksia tai etsiä toimivampi malli.

Olenko ennenkin sanonut, että minun pitäisi mennä valokuvauskurssille ja opetella ottamaan parempia kuvia? Varmaan miljoonasti olen puhkunut sellaisia suunnitelmia. Olkoon se ensi vuoden tavoite, sillä tarpeellisuudestaan huolimatta valokuvaus ei mahtunut (taaskaan) syksyn kalenteriin.

-Heidi

Uusin podcast