Työmatka juosten

Autosta luopumisen jälkeen kaikki työ-, harrastus- ja kyläilymatkat sujuvat pakostakin suurimmaksi osaksi lihasvoimalla. Yleensä pyörällä. Muutamia vuosia juoksin pääsääntöisesti, mutta keikkatyön ja epäonnistuneen juoksukisan jälkeen (aikani oli hurjat 3min huonompi kuin edellisenä vuonna ja se oli paahtavassa helteessä kaikkensa antaneelle egolleni liikaa) vaihdoin taittamaan matkat pääsääntöisesti pyörällä. Työmatkoilla pyörä on niin helppo, kun mukaan voi pakata aika paljonkin tavaraa matkan silti vaikeutumatta tai hidastumatta.

Ahtamisen maailmanennätys oli lähellä. Reppu natisi liitoksistaan, mutta taipui tahtooni.

 

Himoitsen takaisin ahkeraa juoksijaa, joka joskus olin ja maanantaina päätin repiä itseni liikkeelle. Tietenkään en ollut suunnitellut asiaa tarkemmin, joten töissä minulla ei ollut mitään vaatteita tai tavaroita valmiina. Pakkasin tavarat juoksureppuun, joka on todellakin karun näköinen kaikesta käytöstä, mutta ehjä, joten on käytössä kunnes hajoaa tai maatuu selkääni. Juoksureppuun piti mahtua linssisosekeitto, välipalasmoothie, vaihtovaatteet, pyyhe ja ulkovaatteet. Sadevaatteet jätin suosiolla pois. Reppu oli täynnä, vaikka kesäsäillä mennään eikä paksuja ja lämpimiä vaatteita tarvita mukaan.

Pyöräillessä minulla on aina iso reppu mukana, jos joudunkin käymään kirjastossa tai kaupassa työmatkalla. Meditaatiokurssin alkamista odottaessa vähän harmitti olla hikinen ja kauheat kantamukset, mutta ainahan minä taidan olla samanlainen näky. 

Matkaa oli 6km suuntaansa. Aamun viileydessä matka sujui  kasteista peltoa ja sitä valaisevaa aurinkoa ihaillen. Näin kuolleen hiiren, myyrän ja linnun ja mietin miten paljon enemmän näkee kuin auton vaihtaa pyörään ja pyörän jalkoihin (kuolleita eläimiä ja kotiloita, wohoo!). Tunsin itseni niin kevyeksi ja reippaaksi ja itsetyytyväisyys valtasi mielen. Kotimatka oli sitä vastoin suorastaan loputon. En muutenkaan ole kuumalla liikkuja, joten helle oli tuskainen. Työpäivä oli rutistanut mehut tästä hölkkääjästä ja tunsin oloni hikiseksi tiskirätiksi, jonka jalat ovat lyijyä. Kilometri ennen kotia luovutin, vaihdoin musiikin äänikirjaan ja kävelin kotiin. Kotona olin niin loppu kuin voi olla, mutta sitäkin tyytyväisempi. Tästä se taas lähtee. 

Tällä viikolla olen huomannut töissä, että suurin osa vaatteistani alkaa olla itse tekemiäni. Tänään rintaliivejä lukuunottamatta kaikki. Pitää ommella kevyistä kankaista, niin on helpompi kuljettaa repussa.

Parasta työmatkaliikunnassa on se, että kotiin päästyään liikunta on tehty. Se oli siinä. Työt, urheilut, kaikki. Sunnuntaisin minulla on tapana suunnitella tuleva viikko, joten täytyy suunnitella juoksutkin kalenteriin, että edellisenä päivänä voi pyörällä viedä vaatteita ja extra evästä töihin.

Hyvää työmatkaa kaikille. 

Pikkupussukan vetoketjut oli poikien housuista ja muut osat vanhasta laukusta. Vähän alkaa jo hajota tämäkin ompelemus, joten ehjät osat talteen ja seuraavan tekoon lähiaikoina. 

-Heidi