Roskia metsässä

Kuinka jokin asia voi ärsyttää niin paljon? Niin, että alkaa ihmetellä millainen ihminen on niin ajattelematon tai välinpitämätön. Kun kävelee metsässä ja huomaa, että sinne on heitetty tupakka-aski, kaljatölkki, paperia, muovia, kasvomaski tai oikeastaan kaikkea. Metsästä voi löytää mitä tahansa: hylätty sohva, skootterin raato, täysi muovipussillinen sekajätettä, vaatteita jne.. Sieltä voit löytää rakennusjätettä, rikottuja kaakeleita ja kertakäyttögrillejä. En keksi mitään tavaraa, jota joku ajattelematon pölkkypää ei olisi metsään jättänyt.

Verenpaine nousee, mutten tee elettäkään korjatakseni asiaa. Tässä aion ryhdistäytyä.

Poissa silmistä, poissa mielestä. Aivan kuin metsä tai meri olisi jokin salainen kaatopaikka, jonka pimentoihin viety tavara katoaisi jälkiä jättämättä. Mitä sellaisten ihmisten mielessä liikkuu? Ettei hänellä ole varaa viedä pesukonettaan sorttiasemalle? Ettei hänen yrityksensä metalliputket ja eristeet haittaa ollenkaan metsän reunassa ja että yrityksen talous ja aikataulut ei vain enää kestä yhtään uutta reissua jätteenkäsittelyasemalle. Ettei häntä koske mitkään jätelait, eikä kukaan koskaan saa tietää? Tai ettei hänen säilyketölkki vaellusreitin tulipaikalla ole kuin pieni, mitätön asia. Kyllähän metsä sen lahjan vastaanottaa ja huolehtii pois. En ymmärrä, vaikka kuinka yritänkin löytää sen ajatuksen, jolla ihmiset oikeuttavat itselleen tämän toiminnnan, sillä jollain ajatuksella ihminen sen luvan itselleen antaa. Voin tehdä näin, koska...

Jämälankojen kulutusta ja äänikirjoja. Voisin vajota maailmaani ikuisiksi ajoiksi antaen käsien juosta silmukolla ja kulkea mielikuvissa kirjojen loihtimissa maailmoissa.

Toissa viikolla pyöräilin vahnan naisen ohitse. Pysähdyin ja kiitin häntä siitä, että hän kerää muiden roskia pois. Nainen oli yllättynyt (ehkä pelästynytkin, kun punanaamaisena ja hikisenä hänen eteensä hetken mielijohteesta pysähdyin), mutta iloinen, että olin pysähtynyt ja huomasin mitä hän tekee. Hän kertoi keräävänsä roskia joka päivä kävellessään ja lisäksi koristelevansa isoja säilyketölkkejä vietäväksi niitä puistojen penkkien viereen tuhkakupeiksi. Toivottelimme aurinkoista kesän jatkoa ja mietin, miten paljon yksi ihminen voikaan tehdä huomaamatonta ahkerrusta yhteiseksi hyväksi. Olen muuten nähnyt monena päivänä perheitä lastenrattaiden kanssa keräämässä roskia. Teette niin hyvää työtä.

Keskeneräiset. 

 

Puhuimme oikaistessamme metsän poikki kauppaan, että pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kuljettaa roskapussia mukana. Jotenkin siihen ryhtyminen on vaikeaa, kun ei haluaisi koskea roskiiin edes hanskalla ja ärsyttää korjailla muiden jälkiä. Ja se pussikin pitäisi kuljettaa mukana ja viedä vielä roskikseen, joka sijaitsee järkyttävät 200m kotiovelta. Näiden kohtaamieni ihmisten innostamana yritän kantaa korten kekoon ja edes kerran viikossa  kuukaudessa kuljettaa hankoja ja roskapussia mukana. 

-Heidi

PS. Minun piti tässä postauksessa puhua uudesta vanhasta innostuksestani paastosta, jota olen kuluneen vuoden aikana noudattanut erilaisissa pätkäpaaston muodoissa kokeillen nyt hieman pdempää paastoaikaa kuin aiemmin. Silti roskat menivät heittämällä ohitse tärkeysjärjetyksessä. Tänään on menossa viides 36h paastoni ja olen niin haltiossani siitä miten hyvin tämä sopii minun tämän hetkiseen elämäntilanteeseni ja miten kevyt ja voimaantunut olo minulla on.