Tunneaallokkoa II

Jos kelkka keinui riemun vaahtopäisillä aalloilla, surffasi pitkin ilosta kimmeltävää meren selkää, niin jo kertyi taivaalle pilviä ja viikon verran ollaan kauhottu eteenpäin räpiköiden paksussa suovedessä, tarkertuneena vesiheinään. Ilman mitään sen kummempaa syytä. Mikään ei suju. Ompelukset ovat kesken, ruokahävikkiä syntyy, olo kaipaisi uudistusta ja elämän kattilan kyljet kiilottamista. Raskaiden huokailujen kuoro kulkee laahustajan perässä. 

Itse tehtyjen sadepilvien alla. Tunteet tiivistyy pään yläpuolella ja tulleessaan tarpeeksi raskaaksi, se repeää ja sataa päivien päälle. 

Onneksi tunnepilvet ovat jo osoittaneet repeilemisen merkkejä. Eilen kuivurissa olevat nokkoset eivät saaneet aikaan muita tunteita, kuin tyhjyyttä. Tänään niiden kuivuminen ja säilöminen talven varalle aiheutti jo vähän tyytyväisyyttä. Elämään kuuluu kaikenlaist päivät, hyvät ja huonot. Silti välillä toivoisi voivansa väsyneet, tylsät, negatiiviset, pettyneet, suuttuneet ja kyyniset tunteet purkittaa tyhjää lasipurkkiin ja sulkea kansi tiukasti. Kirjoittaa mukaan lappunen, että tässä, olkaa hyvä, on kaikki ei-toivotut tunteeni. Löytäjä saa pitää. Silloin paistaisi aina aurinko, iloisen puuhakas Heidi pomppisi töidensä ääressä hattaralta toiselle ja heittelisi olkansa yli täydellisiä positiivisuus-sydämiä jaettavaksi kaikille. Viikon jälkeen sellanen pirteys olisi niin tylsää, että joutuisin lähtemään ulapalle pienellä soutuveneellä etsimään lasipurkkia, johon hyvästelin puolet elämisen tunteista ja vain toivoa, ettei kukaan löytänyt niitä aarteita. Vaikea uskoa, että myrskypilviä tulisi ikävä, mutta tulisi kuitenkin.

Mikään ei muka suju suunnitelmien mukaan, mutta silti sain valmiksi tämän.  Mallina Saara Toikan Luoto.

Sain ystävältä jämälankoja pussillisen, minulle jäi ylläkuvatusta villapaidasta lankoja, minulla on aiemmin saatuja lankoja ja on ne kaksi heräteostoskerää. Miten paljon niitä yhtäkkiä onkaan? Ihanaa. Teki mieli heti aloittaa uusi neulepusero, mutta ehkä jotain pientä vaiheeksi. Ompeluhommat ovat edenneet toukokuun suunnitelman mukaisesti jo sen verran, että olen rohkeasti vilkaissut ompelukoneen suuntaan ja hymyillyt sille. 

Se on ihana. Ihana neuloa. Nopea neuloa. Haluan neuloa toisen. Fiilis: Perukaa kesä, sillä haluan pitää tätä päällä nyt, koko ajan.

Maanantaina kaivoin naftaliinistä juoksuohjelman ja aloitin ohjelman alusta, koska en muista koska käytin sitä viimeksi ja juoksin muutenkin kuin hyötymatkoja tai vain hölkyttelemisen ilosta. Juostessai ajattelin kaikkia niitä hyviä ekologisia uutisia, joita viime aikaiset rajoitustoimet ovat aiheuttaneet  ympäri maailmaa. Saastepilvet ovat väliaikaisesti poistuneet, linnut laulaneet ja vedet kirkastuneet. Toivon, ettei Korona-uutisoinnin taakse ole jäänyt mitään suurta huomaamatta. Että kun maailma taas aukeaa niin sademetsät ovat kaikessa hiljaisuudessa kaadettu. Muistuttakaa minua, että pessimismi on syytä työntää muiden ei-toivottujen tunteiden kanssa samaan purkkiin. 

No täällä kuitenkin ollaan taas kadun aurinkoisella reunalla kulkemassa eteenpäin. 

Hyvää keskiviikkoa kaikille.

Olkoon se tunteiden täyttämä.

-Heidi

Tää lähtisi nyt lököverkkareissa ulkoiluttamaan villapuseroa, keräämään nokkosia ja mereen heittämisen sijaan piilottamaan tunnepurkin metsään, josta se on helppo hakea takaisin, kun ikävä koittaa.  Ja ottaa roskapussin mukaan, sillä metsikössä oli suututtavan paljon roskia.