Kodin sisustusta ja ikuisuuskengät

Sisustuskärpänen iskee keväällä. Onneksi osaan odottaa sen tuloa ja tiedän, että suursiivous, puhtaat ikkunat ja huonekalujen uudelleen sijoittaminen riittävät pahimpien oireiden hoitoon. Moni asia silti ärsyttää ja haluaisin jotain uutta. Ykkösinhokkini on sohva, joka todellakin on elämää nähnyt. Toinen kissoistakin käy siihen aina iskemässä kyntensä ja minua tuijottaen antaa palaa. Raaps, raaps, raaps. Kuin hiekkapaperlla raastaisi sydäntäni.




Tuoli oli jollekin ylimääräinen, joten haimme sen meille eläkkeelle, kukat pistokkaista kasvatettu ja ruukkuna kankaalla päällystetty proteiini(tynnyri)purkki ja sohvan paikoissa uusia kulumia. Taloa vartioi oven päällä kotitonttu, jonka pää irtosi jo koululaisen repussa, mutta saatiin onneksi korjattua.




Mikään sisustusharrastaja en ole koskaan ollut ja ihailen aina niiden ihmisten koteja, joilla näyttää olevan silmää asetella ja valita mitä yhteen sopivimpia tavaroita, värejä ja valaistusta. Kerrassaan ihanaa. Katson kuitenkin sisustusblogeja ja kuvia vasta, kun oma koti on siivottu ja tunnen taas tyytyväisyyttä. Mitä sitä omaa ahdinkoaan kasvattamaan ja tavaranhimoa lisäämään vain siksi, että kyllästyttää,  mutta ei niin paljoa, että ryhtyisi toimeen. Nyt kun koti on taas muutaman tunnin paraatikunnossa, niin olo on mitä mainioin. Tunnen mielihyvää siitä ettemme ole kolmeen vuoteen käyttäneet rahaa sisustukseen tai etten ole kuluttanut vain hiljentääkseni jonkin sillä hetkellä valitsevan ei-toivotun tunteen. Vaikeaa se on ollut välillä. 




Ostin Ruohonjuuresta vegaanisia pääsiäisherkkuja. Toisen ehdin syödä heti aamulla ennen kuvaamista. Ihan ok suklaata, mutta ei ole Veggo-patukan voittanutta vegaanista suklaata.




Eniten pidän kodissani asioista, joita olemme kunnostaneet, paikanneet tai löytäneet uutta käyttöä rikkinäisille tavaroiroille, jollon niiden elinkaari pitenee. Amppelit olen tehnyt wokkipannusta ja metallikulhosta, ruukun proteiinipurkista ja kankaat, joilla olen sohvaa paikannut pahimmista kissan raapimiskohdista, torkkupeitto ja tyyny ovat tilkuista ja muilta saadusta kankaista. Kun mieleni on jälleen tyyntynyt (ja koti siisti), olenkin jälleen tyytyväinen, että kotimme on juuri meidän elämän tyylin näköinen ja oloinen. Mehän siellä asumme ja se on meitä varten. Se vain unohtuu hetkittäin tavarahimoissa.




Ostin uutuus vege-makkaraa ja tämä oli ehdottomasi parasta grillattavaa tähän mennessä .Ihanan tulista. Annos oli ihana. Grillattuja perunoita, tulista makkaraa ja salaattia. Mutta taas ahmin niin innoissani, etten muistanut kuvata. Lopuksi vain nakkasin viimeisen makkaran pöydälle (ennen kuin söin senkin) ja nopeasti kuvasin paketin kanssa. 




Toinen asia, jonka kanssa ajatukseni käyvät samankaltaista köydenvetoa, ovat salikenkäni. Välillä vihaan nitä niin, että sattuu. Varsinkin jos fokukseni kiinnittyy muiden kenkiin, mainoksiin tai muutenkaan ei salilla kulje. Välillä tunnen suurta kiitollisuutta ja suorastaan ystävyyttä kenkien kanssa. Olemme kulkeneet yhdessä 15 vuotta lukuisissa jumppatunneilla ja viettäneet aikaa painoja nostellen. Ihmettelen mikseivät ne vain voi jo hajota, ihmettelen miten jotkut tavarat vain kestävät ja kestävät ja miten kauan yhtä tavaraa voikaan käyttää. Olemme hioituneet yhteen ja varmaan teen jonkun pronssipatsaan takapihalle (kolmimetrisen vähintään), kun ystäväni vihdoin ratkeaa saumoistaan kesken pump-tunnin.  Ne ovat olleet mukanani koko liikunnallisen osan elämääni ja mukana kaikissa sisällä tehdyssä suorituksissa. Aikamoinen saavutus jalkineelta.




Tuulahdus vuosien takaa. Ystäväni, häpeäni, rakkaani, salikaverini.



Tänään päättyi  30 vuorokautta kestänyt herkkulakko. Koti tuntuu kivalle, hyvä kirja kesken ja megamättöpäivä.
Elämä on sittenkin ihanaa.

-Heidi


3000 palaa löysivät paikkansa. Wohoo, voin taas suoristaa selkäni ja palata perheeni pariin. 



Kommentit

  1. Moi! Kiitos ihanasta ja elämänmakuisesta blogista. En tiedä helpottaako tämä kenkätuskaasi, mutta mielestäni salikenkäsi ovat hurmaavat! Iloiset ja kuin uuden näköiset :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kauniisti sanottu sekä blogista että kengistä 🥰

      Poista
    2. Kiitos sinulle ihanasta blogistasi, jota olen seurannut jo vuosia. Inspiroit ja vaikutat teksteilläsi ja tekemisilläsi varmasti moneen. Itse olen saanut varmuutta siihen, etteivät ajatukseni ekologisemmasta elämästä ole outoja. Käytännön esimerkein on hyvä lähestyä eri asioita. Vaikka käsitöiden aloittamisesta en vielä ole yhtään varma..... Tuskin kärsivällisyyteni riittäisi. Urheilukenkäsi ovat söpöt ja ihanat, käytä ihmeessä vain vielä niin kauan kuin kestvät. Itse ajattelin vielä voisitko tuoda joskus esiin myös taloudellista puolta? Paljonko käytät rahaa kuussa, entä itseesi? Mihun rahasi menevät ja mitä niille teet? Olen juuri "downshiftaamassa" alalta toiselle, hyväpalkkaisesta työstä minimipalkattuun ja pohdin miten elää lähes rahatta.. suuri osa menee siis lainoihin, ruokaan ja lasten kuluihin. Tähän jos saisi vinkkejä, olisin iloinen. Jo nyt olen pitkään ostanut vain Torista tai kirppiksiltä, mutta voisinkohan jotenkin vielä vähentää. Kiitos jo etukäteen. Jatka blogin pitämistä aina!

      Poista
    3. Yritän tehdä asiasta blogipostauksen pian. Kiitos kannustavasta kommentistasi 😍 ja kerron salikengille terkkuja, että saavat jatkaa toimessaan vielä toisen ikuisuuden.

      Poista
  2. Minun silmääni tuo sohva paikkoineen on syötävän sympaattinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😄 hyvä, että jotain positiivista löytyy sohvasta

      Poista
    2. Tykkään sisustamisesta ja nautin katsella toisten kuvia, mutta silti päällimmäisenä ajatuksena on aina se että kaunein koti on asujiensa näköinen. Mut saa voimaan pahoin katalogista napatut, hengettömät sisustukset. Tulee heti tunne ettei niissä huoneissa voida hyvin. Pääasia että itse viihtyy, ja tilkkuilijan silmiin toi sun soffasi on suorastaan superihana!

      Poista
    3. Kerron sohvalle terkkuja, koska se on saanut paljon aiheetonta arvostelua osakseen :D Kehut tulevat tarpeeseen

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit