Valmistautuminen hortoiluun

Välillä sitä oikeasti tuntee itsensä satukirjojen noita-akaksi. Epämääräisiä ja epäilyttävän hajuisia purkkeja on kaappien pimeimmissä nurkissa, yhdessä kaapissa sienijauhetta ja kuivattua nokkosta. Allaskaapissa lilluvat puna-apilan kukat etikassa ja toisessa sitruunan viipaleet marinoivat siivousetikkaa.

Seinillä roikkuvat kuivumassa tillit ja muut ruukkuyrtit, joita ei ehditty käyttää tuoreena. Nippu siankärsämöä odottaa lipstikan jauheen kanssa pääsyä aromisuolaksi. Vesikefiiri tekee temppujaan kaapissa ja pulloissa valmiit odottavat hiilihappojen syntymistä ja juomista.

Miten aina joku ehtii nahistua miltei pilalle? Miten ne oikein ehtivät, vaikka silmä kovana vaanin niitä ja teen suunnitelmia? Silti ne voittavat niin usein. Juurekset päätyivät uunijuureksiksi. Hahaa, ehdinpäs viime sekunneilla. Kuka nyt nauraa, sekin vihulaiset?

Kevään edetessä olen vihdoinkin valmstautunut keräämään luonnon hyötykasveja talteen. Tänä vuonna aion olla valmiina. Keräyspurkit ja pussukat, check. Hanskat, check. Aiheeseen littyvää kirjallisuutta, check. Asenne, tupla check. Antaa tulla vaan versot ja pienet kasvien herkulliset taimet, megavainu istuu jo kannon nokassa silmä kiinni mullan pintaa ja väijyy teitä.

Pienenä leikin aina metsän asukasta (keiju, noita, orava, menninkäinen, rooli vaihtui, mutta leikki oli vakio), joka asui sammalkodissaan ja keräili talvivarastoa ja kasveja. Jotenkin olen alkanut elää sitä aikuisen elämässäni ja sammaleen sijaan kaupunkikodissa. Joskus voin ihan palata niihin tunnelmiin ja ajatuksiin, jota mielikuvissani lapsen rakentelin. Tein hajuvesiä ruusunlehdistä, kutituspulveria "vihollisia" varten ruusunmarjojen siemenistä ja asioita savimössöstä, jota kaivoin ojan pohjalta ja kuivasin auringosta. Olin varmasti vanhempieni toiveiden täyttymys tullessani mutaisena kotiin.

Kuivuneet chilit laitoin öljyn kanssa pulloon.

Voiko jokin lapsuuden haave, innostus tai mielikuvitusleikki heijastaa ihmisen koko elämän kiinnostuksen kohteita?Vai voiko todella kauan ja pitkään leikityt mielikuvitusleikit jäädä alitajuntaan toteuttamaan itseään? Vai olenko sttenkin vain perimältäni noita ja siksi rakastan kaikkea joka on purkitettu, hapatettu, kuivattu, säilötty ja muuten vain epämääräinen sienikasvusto, joka sokeria syömällä muuttaa nesteen toiseksi. 

Nämä idänneet kurkumat ja inkiväärt päätyivät multaan. Sama kohtalo oli vihreän töyhtön saaneilla valkosipuleilla, mutta ne parat joutuivat ulos . Kasvakaa, oi lempimausteeni.

Nyt pitää varautua megasaaliiseen tämän kesän osalta ja syödä hapankaalia ja valkosipulisuolakurkkuja kilokaupalla, jotta saan lasipurkkeja aarteilleni. Olen optimistinen, vaikka jokin pieni ääni menneisyydestä kuiskuttelee, että muistatko Heidi mitä viime vuonna kävi? Että koko kesä juoksi ohitsesi, kun sinä seisoit lähtöviivalla pikkuinen kori kädessä. Päästyäni maaliin, kesä oli mennyt ja korissani oli yksi nokkonen ja muutama mustikka. Hätistän äänen pois ja asettaudun maaliviivalle suuret toiveet repussa. Täältä tullaan kesän antimet.

-Heidi