Villakerrasto

Ostamattomuuden myötä olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia tunteita ja mielialoja, joita aikaisemmin on ollut helpompi piilottaa oheistoimintaan kuten vaikka ostamiseen. On vain jouduttava kestämään samaa tylsää minää päivästä toiseen eikä itseään voi naamioida uusien tavaroiden alle. Aikaa vapautuu, kun oheistoiminta jää pois. Varsinkin Somen jättäminen räjäytti aikapotin, jota saatoin täyttää uusilla asioilla. Yksi niistä on ollut meditointi. Pari vuotta sitten silloin tällöin kokeillusta tavasta on tullut jokapäiväinen rutiini.

Eikä se ole niin helppoa vieläkään. Eikä sen tarvitsekaan olla. Se on juuri sellaista kuin se on.

Välillä sitä kestää kestää itseään ja omia ajatuksiaan paremmin ja välillä todella huonosti. Se helpottaa kun tietää, että niiden kanssa eläminen on ihan yhtä vaikeaa vaikka kuluttaisi enemmän, omistaisi komeamman auton tai olisi tyylikkäin kaveri maailmassa. 



Tänään töissä minulla oli ylläni minun rakas lämpökerrasto. Näiden päälle vain ohut takki ja ulkohousut ja pärjään säällä kuin säällä. Tai nukkua talvella ulkona. Tyylipisteitä 0, käyttännölisyyspisteitä 10 ja ekologisuuspisteitä 10 (langat muiden ylijäämälankoja tai omia ikuisuuden seisseitä tylsiksiä), varsinkin jos tuuletan, paikkaan ja käytän ikuisesti. 


Joku ihme ilmestys. Päällä kaikki itse neulottua. Jotenkin tuli mieleen, että mun mies parka :D Mutta sitten ajattelin, että hetkinen, miten siistiä, että nämä vaatteet voi olla mulla ikuisesti ja pärjään niillä kelissä kuin kelissä.


Tänään upeassa pakkassäässä pyörällä töissä. Ja kotiin polkiessa ei ollut pimeää, vaan valoisaa. Aivan ihana tapa viettää omaa aikaa töiden ohessa.

-Heidi

Kommentit

  1. Nuohan on aivan ihanat vaatteet! Mahtavaa, että ovat vielä itse tehtyjä. Oot kyllä taitava!

    VastaaPoista
  2. Jos voi valita kauniin tai lämpimän, valitsen ehdottomasti lämpimän. Ja ajatus siitä lämmöstä tekee sinunkin vaatteistasi minun silmissäni ihanat.

    VastaaPoista
  3. Tunnistan ajatuksen "mun mies parka", enkä oppinut siitäkään mitään, kun tapaturmaan joutuessani jouduin kuoriutumaan kerroksista sairaalassa. Mutta niin, kuinka miesparka suhtautuu ostamiseen? Olisi kiinnostavaa joskus kuulla joltain toiselta puoliskolta kokemukset, itse kun saa yksikseen rauhassa pihistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisti lopullista rajaa ei ole ylitetty vielä, koska on paikalla edelleen. Olisi vaikea kuvitella kauhistelevaa, tuomitsevaa tai latistavaa kumppania jonka itsetunto ei kestäisi toisen ihme-harrastuksia 😂 onneksi on itsekin aika ekologonen elämäntavoiltaan

      Poista
  4. Hyvä idea...haluaisin kans kuulla miehesi mielipiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan hänellä olla mielipide, mutta eiköhän se ole myötämielinen, koska ei ole vielä kurvannut tiehensä. Ja pyrkii itsekin olemaan ekologinen. Voisinhan toki kysyä tarkemmin 😂

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit