Muutama sana somesta

Tänään kirjoitan somettomuudesta ja kuinka pitkä ja ihmeellinen on irroittautumisen tie. Vieläkin huomaan ottavani puhelimen vessaan mukaan?! Ja avaan sen yksin ruokaillessa, vaikka siellä ei ole mitään luettavaa. Kurkkaan puhelinta pitkässä kauppajonossa ja junamatkoilla, mutta vain kerran ja taas muistan, ettei siellä ole minulle mitään nähtävää.

Tällä viikolla tunnen, että olen saavuttanut puhelimesta ja somesta irroittautumisen seuraavan tason. Olen ollut tylsistyneisyyden massiivisten aaltojen armoilla maattuani koko viikon sohvalla (tästä valitan lisää postauksen lopussa) tuijottaen valkoista seinää liian väsyneenä lukemaan, tekemään mitään tai edes katsomaan sarjoja. Olen syönyt ilman puhelinta, käynyt vessassa ilman puhelinta ja selvinnyt kokonaisen viikon ilman ajatustakaan siitä, että puhelimeni voisi tarjota minulle keinon päästä irti tylsyydestä. Päinvastoin ajatus puhelimen viihdykkeestä tuntui tylsältä. Ja bing! Siinä  se oli. Se muutoksen hetki. Puhelimen tuoma viihde tuntui merkityksettömältä ja tylsältä.

Etelän talvi muutama vuosi sitten. Saa nähdä nähdäänkö tänä vuonna lunta olenkaan täällä suunalla. Toisaalta työmatkapyöräily on helpompaa lumettomissa maisemissa, mutta hiihto, lenkkeily ja retkeily kaipaavat lunta.

Mutta matka tähän pisteeseen on ollut yllättävän pitkä. Ja vaikeampi itselleni kuin ostamattomuusprojekti oli alkuun. Tänään sanoinkin miehelleni, että eniten elämääni on viime vuosina muuttanut se, että jätin somen pois. Laitan tähän vähän havaintoja siitä millainen vieroittumisen kaava oikein on ollut.

Ensimmäiseksi iskee pelko. Ulkopuoliseksi jäämisen pelko. Pelko siitä, että katoaa ihmisten elämästä, mielistä ja maapallolta. Tippuu pois maailman laidalta ja unohduksen tyhjiöön kellumaan. Eikä kukaan ole koskaan enää kiinnostunut sinusta, sinun ajatuksista, kuvista, elämästä. Olet ei kukaan ei-missään. Jos jätät iltapäivälehdetkin pois, niin tyhjiöösi eivät kantaudu enää maailmankaan asiat. Kutsuuko kukaan sinua enää mihinkään? SINUA EI ENÄÄ OLE.

'

Mutta sitten huomaat, että jes. Täällä sitä ollaan. Some ei ollutkaan mikään sua elossa pitävä laite, josta hölmöyksssäsi menit vetämään töpselin irti. Elämä jatkuu kuten ennenkin. Kaivat puhelimesi esiin miljoonasti ja laitat sen pois muistaessasi ettei siellä ole sinulle mitään. Ja minuutin kuluttua tarkistat uudestaan. Sinulla on tylsää ja saat vieroitusoireita. keksit syitä palata someen ja vakuuttelet itsellesi kuinka tyhmää on olla ilman.

Huomaat, että joudut tekemään itse hommia saadaksesi tietää mitä ihmisille kuuluu. Laitat viestiä, soitat ja sovit tapaamisia. Läheiset ihmissuhteet alkavat tiivistyä, sillä et saa sosiaalista annostasi selaamalla somea. Et ole nähnyt kuvia, joten ihmiset joutuvat (saavat) kertoa sinulle elämästään kasvotusten. Alat panostamaan ihmissuhteisiisi,

Toisesta hihasta puuttuu 7cm ja pääsen leikkaamaan puseron auki. Tällä viikolla tämä projekti on seissyt kuten kaikki muukin tässä kirotussa talossa, mutta enköhän ensi viikolla pääse jo kuvaamaan valmista neuletakkia. 

Elämääsi vapautuu ihan järjettömästi aikaa, riippuen tietenkin siitä kuinka aktiivinen somen kuluttaja aikaisemmin olit. Ja se aika sinun tulee täyttää jollain. Ja se tekee sinut levottomaksi. Aluksi luulet, että se aika kertoo tyhjiöstä elämässäsi. Se on muka sinun tylsyyytesi mitta ja se saattaa ahdistaa ja pelottaa sinua. Mitä minä teen elämälläni? Onneksi aivot ottavat pian ohjat ja keksivät tylsistyneelle ihmiselle tekemistä. Ja siinä se somettomuuden suurin lahja onkin. Luovuus, puuhastelu ja aika.

Ajan kuluessa huomaat, että vertailu on hävinnyt elämästäsi. Sinä et vietä aikaa katsellen muiden ihmisten elämän huippuhetkiä, vaan vietätä omaa tavallista arkeasi täysin tietämättömänä siitä, että jonkun muun aamukahvi on paljon kauniimmin asetettu esille. Huomaat, että elämä tapahtuu koko ajan eikä sen tapahtumia tarvitse jakaa somessa ollakseen tosia. Jokin ihana asia elämässäsi on vain sinua varten, sillä hetkellä ja häviää sitten. 

Alat ihmetellä miten paljon ihmiset viettävät aikaa puhelimella. Puolen vuoden kohdilla olet unohtanut, mikä siellä oli niin kiinnostavaa ja miksi miltei vieraiden ihmisten kuvat saivat sinussa sellaisia tunteita aikaan. Tuntuu oudolle, että saatoit käyttää päivästäsi 2-4h selaamalla uutisvirtaa. Huomaat, että voit syödä tarvitsematta siihen viihdettä, voit jutella ystävien kanssa tarvitsematta kuvata sitä, voit keskittyä ympärillä olevaan ja jaksat jonottaa kaupassa. Opit viihdyttämään itseäsi muulla keinoin kuin katsommalla puhelimesi näyttöä.

Tässä on minun talvinen näkymäni . Nenäliinoja, kurkkupastilleja, höyryhengitystä ja kuumia juomia.

Jos Somettomuus tuntuu ihan järkyttävältä ajatukselta, niin vähennä ensin. Laita itsellesi someikkuna, jolloin annat itsellesi luvan viettää somessa aikaa. Itselläni mikään vähentäminen ei toimi ja minä olen poistanut kaikki sovelluksetkin puhelimesta, sillä muuten minä huijaan itseäni. Toiset ovat selkärankaisempia ja pystyvät vain vähentämään käyttöä.

-Heidi

PS. Minut on kirottu. Aivan varmasti joku on manannut minulle käsittämätöntä sairastelukarmaa. Joku noita on tanssinut musta kissa kainalossaan taloni katolla sylkien kirouksia ylleni. Mikään muu ei voi olla selityksenä sille, että kahden kuukauden aikana olen sairastanut puolentoista viikon flunssan, kunnon vatsataudin ja viimeinen viikko on mennyt yskiessä keuhkoja pihalle. Elinympäristöni on kaventunut sohvalle. Arg!