Seuraavat 10 vuotta

Kuuntelin eilen Ruben Stillerin puheohjelman, jossa aiheena oli se, että haluaako suomalainen muuttaa elintapojaan ilmastomuutoksen takia? Vieraina olivat Lassi Linnanen ja Leo Stranius. Yhdessä he pohtivat ilmastonmuutosta ja sitä, miksi muutos on niin vaikeaa ja mitä pitää tehdä. Ohjelman vieraiden yhteinen näkemys oli, että meillä on 10 vuotta aikaa tehdä suuria muutoksia elämässämme, yhteiskunnassamme ja globaalilla tasolla. Kymmenen vuotta! Kymmenen vuotta on yksi silmänräpäys.



Käytin tunnin leikkimällä uudella kuvankäsittelyohjelmalla. Kaikki tärkeä jäi tekemättä ja tulos oli tämä :D Olisi pitänyt vain ahkeroida tiskien parissa. Mutta korjaushommia on tullut tehtyä. Tämä oli ikuisuushomma, johon käytin kaikkea tilkkua, jota löysin. Nyt on rispaantunut varapeitto saanut taas muutaman lisävuoden.




Ohjelmassa puhuttiin väitteistä, joilla ihmiset tavallaan antavat itselleen oikeuden nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja kuluttaa enemmän ja olla muuttamatta elintapojaan. Syön vegaanisesti, joten voin hyvin lentää ja matkustaa. Miksi minun pitäisi tehdä mitään, koska Kiinassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tee mitään? Minä rakastan lihaa, joten minulla oikeus syödä sitä joka päivä ja jokaisella aterialla. Vanhanaikaista, itsekästä ja latteaa, mutta jokapäivästä ja meidän kaikkien jollain tavalla harrastama tapa, sillä kaikki me oikeutamme itsellemme asioita sen haitallisuudesta huolimatta.




Ruokahävikkiä Resq-appin kautta. Paistopistepussi, jollaisia en voi enää pelastaa, koska en halua syöttää lapsilleni enempää tätä laatua, vaikka he tulivatkin niin iloisiksi nähtyään annoksensa :D Pelasta ruokahävikkiä, älä tee itse hävikkiä ja kierrätä biojäte oikein.



Meidän jokaisen tulee muuttaa elintapojamme radikaalisti lähivuosina, eikä kenenkään yksilölliset halut tai toiveet voi nousta maapallon elinkelpoisuuden yläpuolelle. Kuunnelkaa nyt millaisia meidän väitteemme ovat. Esimerkiksi vaikka matkustaminen, kuviteltu minä haluaa matkustella siitä huolimatta, että tietää sen aiheuttamat päästöt ja massaturismin ongelmat. Hän oikeuttaa halunsa sulkemalla silmänsä asialta, vähättelemällä osuuttaan tai maksamalla nimellisiä ilmastoaneita. Sen sijaan, että ottaisi vastuuta ja edes miettisi vaihtoehtoa lomalleen, hän kuittaa asian sanomalla, ettei muukaan mailma tee tarpeeksi, joten hänenkään ei tarvitse. Matkustaminen vain nyt yhtenä esimerkkinä, yhtä hyvin voisimme puhua ihan mistä tahansa tuhoisan elintapamme oikeutuksesta.

Suurimpia hiilisyöppöjä ovat asuminen, liikenne ja ruoka. Asioita, joihin me kaikki voimme vaikuttaa,  joihin meidän kuuluu vaikuttaa ja joihin voimme tehdä muutoksen. Jos haluamme säilyttää valinnanvapauden ja yksilön mahdollisuudet vaikuttaa asioiden kulkuun, on meidän otettava vastuu ja toimittava yhteisen edun mukaisesti. Kohta meillä ei ole aikaa odottaa, että kuviteltu minä innostuu vähentämään kuluttamista, lomaileekin junalla ja kotimaassa, lopettaa ruoan pois heittämisen  ja syö kasviksia. Kohta ylitämme pisteen, jossa meidät kaikki määrätään tekemään asioita, nykyiset tapamme muuttuvat maksullisiksi ja hiiljalanjälkemme jaetaan osuuksiin, joiden ylittäminen tietää sakkoja. Eikö olisikin mukavaa tehdä siirtymästä itselleen mieluisampaa ja alkaa vapaaehtoisesti kantamaan vastuunsa ja tekemään elämäänsä muutoksia.




Sain tehtyä tyttärelle lapaset. Jämälangasta neulomisella on se ikävä puoli, että pienistäkin neuleista tulee paljon pääteltävää.




Eihän loppujen lopuksi millään muulla ole väliä kuin elinkelpoisella planeetalla. Saastuneella isolla omakotitalon pihalla ei varmasti enää iloita taloudellisesta henkilökohtaisesta menestyksestä, muovin ja roskan peittämällä rannalla on tuskin ihanaa viettää lomapäiviään, kun lämpötilakin on noussut sietämättömän korkeaksi eikä millään tutkimuksella tai todisteella lihan syönnin tuomasta lihasten optimaalisesta kasvusta tai ihmisen alkuperäisestä ruokavaliosta ole väliä, jos juomavesi ja ilma ovat saastuneita.

Ilmastokysymyksiin liittyy aina hyvin apokalyptisiä tulevaisuuden näkymiä. Jokainen meistä voi kuvitella silmiensä eteen kauttaaltaan saastuneen planeetan, dystopian. Ihan jokainen voi laittaa silmät kiinni ja kuvitella eteensä sen mitä yksilön valinnanvapaus ilman vastuuta tällä hetkellä voi pahimmillaan meille tehdä. Eikö edes se näkymä saa sinua tarttumaan toimeen?




Valintoja saa tehdä joka päivä. Välillä valinta on pelkästään huono, kuten roskata Tonttu-konvehtipaketillisen. Vieraatkin toivat kääreellisiä karkkeja mukanaan, joten lapsetkin saivat osansa. Roskaa, sokeria ja ylensyöntiä. Huonoissa valinnoissaon sellainen hyvä puoli, että  seuraavana päivänä voi ottaa opikseen ja valita toisin. Ja me kaikki olemme vastuussa valinnoistamme, joten yritetään valita oikein. Ja pidetään peukkuja, että löydän selkärankani vastustaa Tonttuja joulun ajan, jonka jälkeen ne onneksi katoavat myynnistä. Enää 2kk suurten tahtojen taistelun aikaa.




Koska kauhunäkymät ovat niin ahdistavia, voidaan tilalle tarjota onnistumisen utopia, jonka voimme ottaa henkilökohtaiseksi tavoitteeksemme. Eikö kuitenkin elämän monimuotoisuuden säilyttäminen, puhdas luonto ja elinkelpoinen planeetta ole meidän kaikkien syvin perusarvo? Kun tarpeeksi monella ihmisellä on yhteinen tavoite, muutoksesta tulee mahdollinen ja voimme vaatia aina vain suurempia tahoja kantamaan vastuunsa ja tekemään muutoksen. Jos dystopian kuvitettelminen oli helppoa, niin utopian kuvitteleminen on jo vaikeampaa. Silmät kiinni laittaessaan pitäisi nähdä edessään kokonaan uudenlainen tapa elää ja nauttia elämästä. Ja luottaa siihen, että se on nautinnollista ja hyvää elämää, vaikka se on hyvin erilaista kuin se mihin sinut on kasvatettu, mihin olet tottunut ja millaiseksi hyvän ja menestyksekkään elämän olet ajatellut tähän asti.

Laita nyt silmät uudestaan kiinni ja kuvittele eteesi dystopia, elinkelvottomaksi saastunut planeetta, jossa olet kuitenkin saanut pitää autosi ja kinkkuleipäsi, mutta ulos et voi mennä ilman kaasunaamaria. Ja vertaa sitä elämään, jossa saisit elää puhtaan luonnon äärellä, mutta autosi on vaihtunut sähköpyörään, ruokasi on kasvisruokaa ja tapaat ystäviäsi puhtaassa puistossa. Kumman valitset? Niin, niin me kaikki valitsemme viimeisen vaihtoehdon. Tee siis valintasi ja toimi. Aloita pienillä muutoksilla ja tee ne omasta tahdostasi. Siksi että sinä haluat kantaa kortesi kekoon, sinä haluat antaa lastesi nauttia siitä luonnon puhtaudesta ja vapaudesta, josta sinäkin olet saanut nauttia ja sinä haluat pelastaa tämän planeetan. Ja me pystymme siihen.

Tähän loppuun  upea elämänohje: Älä tyydytä toissijasia tarpeitasi muiden ihmisten, eläinlajien ja eliöiden ensisijaisten tarpeiden kustannuksella.


Uusi erä saippuaa kuivumassa. 

Tämän ympäristöpurkauksen myötä toivotan kaikille mahtavaa tulevaa viikkoa ja rauhaisaa sunnuntaita. Kohti utopiaa ja sen yli.

-Heidi



Ps. Takaisin vanhaan ulkoasuun. Parin vuoden välein pitää kokeilla jotain uutta ja todeta, että parempi pysyä vanhassa.

Kommentit

  1. Tykkään vanhasta ulkoasusta!=)
    Tuo on totta että aika moni muuten ihan valistunut ihminen kuitenkin lentomatkustaa, itse olen todella ulkona somesta ja oli järkytys kun sinne töiden vuoksi päätyessäni tajusin kuinka huoletta lähes kaikki lentää ulkomaille useamman kerran vuodessa, hehkuttaa reissujaan siellä somessa ja samalla tägätään ilmastoaihetta ja jopa moralisoidaan muiden elintapoja.
    Toisaalta, aika moni lihansyönnin lopettanut syö suhteellisen paljon pähkinöitä, niitä näkyy monen ympäristötiedostavan somefiideissä päivittäin ja silti ne pähkinät tuotetaan toisella puolella maapalloa ja ilmeisesti niiden vesijalanjälkikin voi olla aika iso.
    Ne jotka syö tavallista ja ilmeisen epätrendikästä lähiruokaa kasvispainotteisesti, ei yleensä itsestään melua pidä. Itselle kyllä kieltämättä tulee välillä aika huono kuva (kauko)tuontiruokaa syövistä ja lentomatkailevista ilmastonpelastajista. Moni mökin mummo voittaa nuo ekologisuudessa satanolla vaikka sen karjalanpaistin joskus tekeekin.
    Hyvää pohdintaa sinulla aina näistä asioista on!
    -k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tykkäät vanhasta. Pysytään tässä taas muutama vuosi :D

      Poista
  2. Kiitos postauksesta! Oli kiinnostavaa lukea tätä, etenkin kun teen töitä ilmasto- ja energia-asioiden parissa päivittäin. Paljon tuttuja ajatuksia ja ilmastoahdistusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos mahtavasta jutusta! Myötäili kovasti taas omia ajatuksia ja toiveita, vaikka oma reaalielämä vielä kaukana onkin toiveista. Pienin askelin, joka päivä, jokaista valintaa miettien kohti parempaa. Tuli mieleeni, että ekologinen, luontoa kunnioittava elämäntapa kuulostaa lapsuuden mummolan tavalta elää: ei turhaa kulutusta, lähes kaiken voi tehdä omin käsin, kasvatetaan puutarhan antimia omaan tarpeeseen ja metsästä marjat ja sienet... Tämän ekologisen elämäntavan voisi brändätä "Paluu lapsuuden mummolaan" -elämäntavaksi :). Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmaltaan ehkä lapsuuden mummolaa, kohtuullista ja niukkaa kulutusta, mutta tekniikaltaan, ajattelulta ja ideoilta vahvasti tulevaisuutta. Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. LOISTAVA, LOISTAVA kirjoitus!!! Olen niin samaa mieltä kanssasi ihan joka asiasta. Niin vaikeaa se muutoksen tekeminen kuitenkin on, vaikka asioista tietäisikin. Ja tieto lisää tuskaa, joka lisää lamaantumista... ainakin omalla kohdallani, vaikka onneksi se lamaantuminen on väliaikaista (ainakin välillä) ja koitan kuitenkin edes suurimmaksi osaksi toimia planeettamme parhaaksi. En tosiaankaan kaikessa sitä tee, mutta yritystä parempaan suuntaan on koko ajan enemmän - ja myös perheen "käännyttämisyritystä", sillä etenkin perheen miesväellä on ihan tosi vähän kiinnostusta yhtään mihinkään ja se on välillä todella raskasta itselleni.

    Kiitos hei myös tuosta linkistä Stillerin ohjelmaan!! Mulla jäi se ihan heti alkupuheiden jälkeen jo kesken, kun olin menossa hierojalle (ajattelin jopa, että voi p, perunko hierojan, kun olis just niin tosi hyvä ohjelma...). Ajattelin kyllä, että ehkä noita jostain löytäisi kun alkaisi etsiä, mutta en sitten enää muistanut koko juttua. Yle Puhe rules, jee!!

    Ja vielä: Kiitos kommentista blogissani, mahtavaa että löysin näin kiinnostavan blogin sitä kautta!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit