Ostamattomuuden haasteista

Kirjoittaessani blogiin ostamattomuuden hyvistä puolista ainakin pari tärkeää asiaa jäi mainitsematta, mutta palataan niihin myöhemmin tässä postauksessa. Aluksi haluaisin kuitenkin miettiä niitä haasteita, joita ostamattomuus on tuonut mukanaan. Niitä ei oikeasti ole niin paljon ja yksittäisinä ne ovat helposti voitettavissa, mutta kuten kaikissa haasteissa elämässä, kasautuessaan ne tuntuvat kyllä aika ylitsepääsemättömiltä.



Pakkanen täynnä hävikkileipää.  Kikherne Dal ja rieskaa. Eväät eväät töihin viikoksi.


1. Muut ihmiset

Kun itse vapautuu tavaran luomasta oravanpyörästä, niin muiden käytöstä on vaikea ymmärtää. Miksi he tekevät noin? Miksi he eivät ole innoissaan voidessaan luopua turhuuksista? Muiden mielestä minä varmaankin olen erikoinen, extreme tai omistan jotenkin rautaisen selkärangan (mikä ei todellakaan ole totta, päinvastoin). Haluaisin ravistella surutta kuluttavia ihmisiä ja paasata. Joskus ärsyyntyneenä ja ympäristöahdistusajatusten kanssa ei jaksa kuunnella ihmisten lauseita siitä, miten he ainakin tarvitset kaiken kuluttamansa ja miten he eivät edes halua muuttua, koska rakastavat ostamista. 

2. Omat mielialat

Tämä on taistoista pahin, vaikein ja ikuinen. Tämän hyvä puoli on se, ettei se oikeastaan liity ostamattomuuteen tai kuluttamisen vähentämiseen, vaan itsensä kanssa vääntävät ja painivat kaikki. Ostamalla on vain niin helppo piristää hetkellisesti mieltä, palkita itseään ja tarjota jokin uudistus. Kun elämä on raskasta, tunteet heittelee ja omaminä näyttää niin nuhjuiselta, nuutuneelta ja harmaalta ja ihmeellinen kemikaalimyrkky, joka lupaa sinulle energisen pirteät ja kauniit kasvot, heleän ihon ja raikkauden, josta tunturipurotkin vain laulavat ylistyslaulujaan, on vain muutaman askeleen, yhden päätöksen ja rahan vaihdon päässä.



Kaappien tyhjennys. Parin kesän nokkossadon loput ja kuivattu lehtikaali pääsivät letuiksi. Kova paistaminen, mutta tulos on herkkua.



3. Aika

Jos ostamattomuus tuo aikaa kun lopetat nettikauppojen, kauppojen ja ostoskeskusten koluamisen, niin se vie aikaa toisaalta. Ostaminen on tehty niin helpoksi ja nopeaksi, klik, klik ja paketti voi olla kotonasi jo huomenna. Kun lopetat ostamisen, joudut vaihtamaan tavaraa tai odottomaan, että sopiva esine ilmestyy elämääsi. Maailmassa on niin paljon tavaraa, että jokainen tavaran tarve täyttyy kyllä ajan kanssa, mutta kärsivällisyys on aika vaikea taiteen laji. Itse tekeminen on todellakin aikaa vievää ja usein ne taidot pitää vielä opetella, sillä ainakaan itselläni ei jäänyt peruskoulun käsityötunneilta juuri mitään muuta mieleen, kuin ompelukone-ajokortti, joka ommeltiin paperille kolmannella luokalla. 


4. Minä

Jotenkin omaa itseään on joutunut sietämään enemmän kuin ennen tätä kuluttamisen vähentämistä ja ekologista elämäntapaa. Itseään ei ole voinut piilottaa uusien vaatteiden alle, motivoida itseään liikkumaan uusilla varusteilla, muuttaa omia kasvojaan uusilla meikeillä tai tylsistyneenä lähteä ostoksille. On pitänyt vain kaivaa se motivaatio itsestään, lähteä juhliin ilman uutta lookkia ja tylsistyneenä keksiä uusia tapoja piristää elämäänsä. Ja se on ollut yllättävän vaikeaa.





Hävikkikassin sisältö. Minulle vegaanina, tämä on hieman kaksipiippuinen asia. Lapsilleni tämä on huikeaa vaihtelua arkiruokiin, sillä kotiin kulkeutui kaikkea mitä meillä ei koskaan ole. Tokihan tällainen yllätyskassi aiheuttaa kokkaajalle hieman päänvaivaa, sillä kaikki pitää tulla käytetyksi ja syödyksi.




Lopuksi pari tärkeää plussaa, jotka jäivät mainitsematta viimeksi.

Luovuus: Kyllä, tämä todellakin pääsee valloilleen kuluttamisen vähentämisen myötä. Tylsistyminen tuottaa sivutuotteena luovuutta. Ostamattomuus pakottaa arjen luovuuteen ja keksimään uusia tapoja.

Oma persoona vahvistuu: Kun et oikeastaan voi seurata uusimpia muotiasioita ja tavaran hommaaminen on hitaampaa, yllätyksellisempää ja arpapeliäkin, niin tulet tietoisemmaksi itsestäsi. Huomaat, ettei minuutesi muutu, vaikka sinulla olisi mitä päälläsi. Olet sinä.

-Heidi


Työmatkaliikunta. Hyötyliikunta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tässä maanantaiaamun pakkaamiset tulevaa viikkoa varten. Pyörällä töihin. Mukaan työvaatteet, eväät ja juoksureppu ja -vaatteet kotimatkaa varten. Koska olen päiväkodissa töissä, joudun vielä pakkaamaan mukaan lisälämmikettä työaikana tapahtuvaan ulkoiluun. Aikaimoinen palapeli ja usein kaikesta suunnittelusta huolimatta töissä huomaa jonkun asian unohtuneen. 




Kommentit

  1. Olen myös huomannut eron siinä minkä ikäinen ihminen toteuttaa ostolakko haastetta (ja mikä elämäntilanne). Esim. omat vanhempani eläisivät varmaan 100v jo ostamillaan tavaroilla, mutta nuorena sitä ihan oikeasti tarvitsee myös hankkia asioita. Ei ole kiva elää ilman tyynyä, paistinpannua, ruokapöytää, sänkyä tai ruokailuvälineitä. Toki se on mahdollista (ja hypettää jee elän askeettista elämää), mutta kun nukut huonosti ilman sänkyä/tyynyä tai syöt lattialla niin oikeasti se vaan potuttaa :D Me suorastaan itkimme onnesta kun hankimme vihdoin astianpesukoneen (säästää vettä ja aikaa, plus käsi paketissa oli "kiva" tiskata), vaikka toki olisimme voineet elää myös ilman (ja kurjistaa elämäämme). Välillä ärsyttää siis "vanhojen " ihmisten raivausoperaatiot, koska he on jo kauan sitten kadottaneet sen hyödyn mitä tavaroista voi myös saada. Kaikki on vaan turhaa ja roskaa eikä osata arvostaa esim. toimivaa keittiötä, astioita ja vaatteita. Eniten samaistun mummooni, joka arvostaa ihan kaikkea omistamaansa tavaraa ja pitää siitä huolta kymmeniä vuosia.

    Itseä myös opiskelijana masentaa kun kaikki vaatteet on ihan lumppuja ja saan niistä huomautuksia. Olen tosi iloinen että voin jouluna ostaa uusia vaatteita ja arvostan asiaa. Lumppuja voi pitää kotona/harrastuksissa loppuun, mutta ihan oikeasti on ikävä saada huomautuksia vaatteista. Itsellä ei edes ole mikään huono itsetunto ja nauran asialle, mutta tiedostan itsekin etten voi mennä virkaanastujaisjuhlaan, häihin tai koulutukseen jossain ikivanhassa disney t-paidassa. Tai jos haluan harrastaa moottoripyöräilyä tai ratsastusta niin pakko ostaa kypärät, ajoasu ja harrastusvaatteet ihan turvallisuussyistä.

    Ostolakko sopi helpommin ihmiselle joka elää koko ajan ns samaa elämää eikä tarvitse harrastus/työjuttuja, jotka pitää ostaa uutena (älä ikinä esim osta kypärää käytettynä). Se myös auttaa jos on jo vanhempi ihminen ja kerryttänyt koko maallisen omaisuutensa välttävälle tasolle, ettei tarvitse ekan vuoden aikana rynnätä ostamaan perustarpeita. Kiva jos joku haluaa antaa vanhan tyynynsä, wcharjansa tai hammasharjansa eikä sun tarvitse ostaa sitä, mutta ajatuksena hyiiiii :D

    Monelle parempi olisi sellainen kultainen keskitie, eli kohtuullinen kulutus ja joka tuotteen elinkaarianalyysin huomioiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai välillä on pakko ostaa, varsinkin jos aloittelee omaa elämää. Mutta wc-harja ja tyynyn ostamisen jälkeen loput voi ostaa käytettynä. Ehkä itse näen opiskelijan aseman jopa parempana, kun kotiin ei ole ehtinyt kasaantua loputtomasti tavaraa vaan voi hankkia vain tarvitsemansa. Mielestäni ei tarvitse elää samaa elämää päivästä toiseen voidakseen kuluttaa vähän, itse en tiedä miten voisin enää olla aktiivisempi ja silti pärjään vähällä. Tokihan harrastamisen perusvälineet tarvitsee, mutta kokemuksesta tiedän, että monesti sitä lipsahtaa varustehamstraajaksi asiassa kun asiassa. Olen ollut sellainen itsekin. Ja onneksi tänä päivänä on varuste-, vaate- ja astialainaamoja erikoistilanteita ja -päiviä varten. Ihanaa pikkujoulukautta sinulle.

      Poista
  2. Ostamattomuuden tavoittelu on ollut minullakin osa elämää jo muutaman vuoden ajan. En pyri absoluuttiseen ostamattomuuteen, vaan olen asettanut itselleni säännöksi, että omistamani tavaran määrä ei saa hankintojen myötä kasvaa. Siten joka kerta, kun haluan jotain ostaa, on minun ensi luovuttava vähintään samasta määrästä tavaraa.

    Se luopuminen voi tapahtua monella tavalla. Paras vaihtoehto olisi myyminen. Sillä tavoin saisin samalla rahaa uuteen hankintaan. Usein se poistettava tavara ei kuitenkaan ole myytävissä, tai jos sen voisi myydä, ei siitä saatava raha ole järkevässä suhteessa myymisen vaivaan. Silloin ensisijaisena vaihtoehtona on kierrätys. Esimerkiksi kirjat, joita olen entiseen elämääni sisältyneillä matkoilla hankkinut matkalukemiseksi, kulkeutuvat nykyään kirjaston kierrätyskärryyn, josta ne edelleen jatkavat matkaansa uusien lukijoiden käsiin. Muuta käyttökuntoista tavaraa kierrätän mm. SPR:n Kontin, kierrätyskeskuksen ja Facebookin kierrätysryhmien kautta. Ja sitten on sitä tavaraa, joka vain on tullut säilytettyä, vaikka en sitä mihinkään tarvitse, eikä sillä ole käyttöä enää sen paremmin minulle kuin kenellekään muulle. Nämä tavarat päätyvät sitten raaka-ainekierrätykseen, mitä usein edeltää tavaroiden purkaminen eri materiaaleihin.

    Omistan edelleen aivan liikaa tavaraa, mutta olen menossa mielestäni oikeaan suuntaan. Tavaran hankkiminen ei tuota minulle enää hyvää mieltä, paitsi silloin, kun hankin jotain, mitä oikeasti tarvitsen. Tuntuu hyvältä, kun pääsen tarpeettomasta tavarasta eroon. Ja erityisen mukavaa on, kun joskus harvoin eksyn kauppoihin ajatuksella, että saattaisin jotain ostaa, ja vähän myöhemmin poistun kaupasta todettuani, että enhän minä oikeasti tuotakaan tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on ihana tunne huomata, ettei oikeasti tarvitse mitään. Enkä usko, että kokoanaan voi elääkään ostamatta. Itsekin tarvitsin uudet työkengät ja lenkkarit, kun vuosi tuli täyteen. Tsemppiä tavaran vähentämiseen. Se on valtava homma ja kun siihen ryhtyy, ei sen jälkeen enää vaivoikseen halua ainakaan enempää tavaraa :)

      Poista
  3. Oot niin paras! Tämä blogi on inspiroinut todella paljon, ja jokainen teksti on ollut mahtavaa luettavaa. Toivottavasti et lopeta tämän blogin pitämistä koskaan! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin pysäyttää ihmisiä kadulla ja lukea niille tämän kommentin, niin iloiseksi se teki mut. Kiitos :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit