Vuosi 2: Syyskuu 8

Toinen vuosi on päättymässä ihan kohta. Alle kuukausi. Millainen se vuosi on ollut? 

Ensinnäkin se on ollut todella raskas vuosi. Ei niinkään ekologisen elämän kannalta vaan elämän muiden osa-alueiden osalta. Ja se tietenkin on vaikuttanut siihen, ettei ole ole ollut voimavaroja keskittyä välillä mihinkään muuhun kuin päivistä selviämiseen. Toisaalta rankkojen vuosien kääntyessä voiton puolelle, huomaa oppineensa paljon itsestään ja selvinneensä taas yhdestä elämän suuresta mullistuksesta. Ja elämän asettuessa jälleen arkiseen rytmiinsä ja alkaessa tuntumaan  kevyemmältä, se tuntuu ihanalta.



Vuoden aikana saimme uuden pöydän. Keltainen pöytä vilkkuu kaikissa kuvissa. Edelleen pidän siitä paljon. Kuten myös syksystä, satokauden parhaasta vuodenajasta ja syksyisestä säästä. Syksy on minun  vuodenaikani, jolloin kaikki alkaa alusta. 


Tietenkin tämä vuosi on ollut myös ostamattomuutta, pyrkimystä hiilijalanjäljen pienentämiseen ja uusiakin asioita.

Ostamattomuus: Se jäi elämäntavaksi. Tokihan nyt toisen vuoden lopulla en ole niin ehdoton kuin ensimmäisenä vuotena. Siksi kolmas vuosi ei voi olla nimella ostamatta mitään, vaan minulla on kuukausi aikaa miettiä millä nimellä sitä vuotta kutsuisin. Vieläkin tunnen houkutuksia, minulla on mielitekoja ja tunnen voimakastakin halua nähdessäni joain "ihanaa". Mutta osaan käsitellä tunnetta ja jos huomaan vielä kuukaudenkin päästä haikailevani jotain tavaraa, niin silloin annan itselleni luvan miettiä sen hankkimista. Voiko sen lainata? Voinko tehdä sen itse? Voinko vaihtaa sen jotenkin? Voinko ostaa sen käytettynä? Ja jos mikään näistä ei ole mahdollinen ja siltä tunnen suurta tarvetta saada tavaran tai oikeasti tarvitsen sitä, niin ostan sen. Eikä minulla ole siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa tai mitään negatiivista ajatusta, päinvastoin, tunnen suurta iloa. Ja voin nyt kahden vuoden kokemuksella sanoa, että tavaran arvostus ja ilo tavarasta on moninkertaistunut ja arvostus noussut. 
Ostamattomuus teemana siis jatkuu seuraavanikin vuotena.



Olen alkanut jälleen piirtämään somettomuuden myötä. Tuntuu, että tylsyydestä luovuus kumpuaa. Jokainen, joka tuntee epämääräistä nautintoa pystyessään antamaan jotenkin lisäaikaa jollekin tavaralle, tuntee kuvan fiiliksen. 



Somettomuus: Vuoden aikana aloitin vähentämään Somen käyttöä. Ensin jäi Facebook ja puoli vuotta siitä aloin vähentämään Instagramiin käyttöä. Minulla on yhä IG-tili, mutta päivitän sitä kerran kuussa. Alussa pelkäsin katoavani elämästä, jäävän paljosta paitsi ja putoavani elämän virrasta. Mutta sainkin paljon enemmän, kuin jäin paitsi. Aloin lukemaan jälleen kirjoja, koska minulla ei enää ollut helppoa some-virtaa viihdyttämässä ja syömässä aikaani. Aloin pitämään enemmän yhteyttä ystäviin, koska minun piti olla johonkin itse yhteyssä halutessani jakaa kokemuksiani ja halutessani kokea yhteyden tunnetta muihin ihmisiin. En näe kenenkään elämän highlight-kokemuksia, en muiden aikaansaamisia ja aktiivisuutta elämässä ja se vähentään paljon oman elämän vertailemista muiden elämään. On vain tämä minun elämäni ja keskityn siihen. Tokihan somessa on helppo mainostaa vaikka omaa blogia ja ehkä somettomuus on vähentänytkin lukjoiden määrää, mutta sekin on ollut hyvä asia. Olen joutunut miettimään kenelle tätä blogia kirjoitan ja miksi. Itselleni, läheisilleni ja kaikille niille, joita tämänkaltaiset asiat kiinnostavat. Kyllä he löytävät perille. Minä ainakin löydän :D Somettomuuskin jatkuu seuravaana vuotena.




Korjausompelu on  tulevan syksyn asia, johon aion itseni valjastaa (keinolla millä hyvänsä), sillä sitä hommaa olisi minulla paljon. Kuvassa pojan varapeitto, joka repetyi vähän pesukoneen hajotessa jonain vuonna ja joka repeytyi ja repeytyi lisää, kunnnes vihdon tartuin toimeen. Se tulee olemaan värikäs peitto valmistuessaan.



Muita muutoksia: Suurin uusi ekologinen askeleeni mahdollistui, kun kuopukseni lopetti harrastuksen, jonka takia oikeastaan pidin autoa. Siitä seurasi jälleen lumipalloefekti. Arkiliikunnan määrä nousi jyrkkään kasvuun, ulkona vietetty aika lisääntyi, koska kaikki matkat kuljen polkien tai juosten. Raskaan vuoden aikana hitaasti vyötärölle hiipineet kilot alkavat karista (hitsin hitaasti tietenkin) ja motivaatio liikuntaan nousta. Taloudellisesti ihan mukava muutos, sillä auton kuukausittaiset kustannukset ovat suuret ja pääkaupunkiseudulla bussikortti on edullinen. Ja onhan se ekologista. Aivan mahtavaa.




Lempiruokaa. Tulinen linssisosekeitto, hummus, vettä ja ruissipsejä.



Kasvio: Aloitin kasvion kesällä. Tunnistan paljon kasveja, mutta halusin oppia tunnistamaan enemmän. Päätin ottaa metsässä kuvan muutamasta kasvsta, jota en osaa nimetä ja tehdä puhelimeen kuvista kasvion. Sain kokoon 14 kasvia ja se jäi. Ehkä jatkuu ensi kesänä, ehkä ei.

Näin kulunutta vuotta miettiessäni (näin kokiessani olevani jo voiton puolella) koen oikeastaan tyytyväisyyttä. Selvisin, vuosi oli täynnä kivojakin asioita ja tuttu innostuksen tunne on jälleen valtaamassa minua. En kaikkein vaikeimpanakaan hetkenä yrittänyt piristää itseäni tavaralla tai ostelemalla. Paitsi nyt vuoden lopussa palkitsin itseni uudella sykemittarilla. Katsokaa nyt alla olevaa kuvaa :D Enkö olenkin sen ansainnut?



Tämä mittari on palvellut minua niin uskollisesti, että tunnen olevani huijari vaihtaessani sen parempaan. Kaikki salit, njumpat, joogat, uimakoulut, juoksemiset ja pyöräilyt kuljit ranteessani. Anteeksi, etten osannut korjata sinua ilmastointiteippiä paremmin ja näytät epäsiistiltä ja kärsineeltä. Kiitos yhteisitä kilometreistä, lasketuista kaloreista, lasketuista askelista ja siitä miten paljon olet innostanut minua urheilemaan. Olimme upea pari.


Kasvot ja ajatukset kohta kolmatta vuotta.

-Heidi






Kommentit

Suositut tekstit