Vuosi 2: Syyskuu 15

Olen alkanut miettimään, mikä olisikaan seuraavan vuoden tavoitteeni? Tälle vuodelle tavoitteenani taisi olla muovin ja roskan vähentäminen, mutta totuuden nimissä on sanottava että epic fail. Perheemme ruoka on edelleen yhtä muovitettua kuin aikaisemmnkin, mutta kierrätys onneksi toimii ja ruokahävikki pysyy pienenä. Ostamattomuus tietenkin on se kantava teema, mutta ehkä haluaisin poistaa otsikosta sanan mitään, sillä minulla ei enää ole minkäänlaista tarvetta ehdottomuuteen. Onkohan blogillani tulossa identteettikriisi ja se kokee tarvitsevansa uusia haasteita ja uudenlaista ravintoa palaakseen liekillä? 




Farkkujen saumoista patalappu. Kahdet pieneksi jääneet farkushortsit saivat uuden elämän patalappuna, pussukkana ja avaimenperänä. Nuo vanhemmat virkatut patalaput ovat ajalta, kun päätin opetella neulomaan ja virkkaamaan. Opiskelutoverini neuloi ja päätin, että jos hänkin osaa niin minäkin opin. Lainasin kirjan, jossa opetettiin oikea ja nurja silmukka ja niin minä yläasteen käsityönumerosta 6 päädyin intohimoiseksi harrastelijaksi. Elämä on ihmeellistä.



Somettomuus on ainakin iso teema. Vaikkakin välillä edelleen hukun puhelimeni syövereihin, niin yhä useammin se on jollain tavalla tavoitteellista ja myöhemmin palkitsevaa. Saatan etsiä seuraavaksi päiväksi työmatkoille uutta podcastiä, selata ideoita tilkkujen käyttöön ja etsiä reseptiä käyttääkseni minua luultavasti ikuisesti piinaavan kookosjauhon kaapista. Samalla lailla kuin ostamattomuus, niin somettomuuteen liittyy niin paljon henkisiä puolia ja pieniä lieveilmöitä, joita on vaikea kuvailla kuulostamatta höperöltä tai joltain entiseltä somen väärinkäyttäjältä. 





Takataskujen uusi elämä. Olen muuten koko ostamattomuuden ajan sheivannut tällä ladattavalla koneella. Kun se joskus päättää sopimuksen ja haluaa leposijakseen elektroniikkaierrätyspisteen, niin hommaan sellaisen höylän, johon voi vaihtaa vain terän, eikä muoviroskaa synny. Mutta vielä pelittää hyvin.



Tietenkin haluaisin myös paneutua enemmän työmatkaliikunnan tuomiin etuihin. Taidan laittaa uuden listan tuohon kirjalistan viereen, johon laitan hyötyliikunnan kilometrit näkyviksi. Ehkä  se motivoi muitakin kulkemaan työmatkoja (ja olettehan te nähneet kuinka kauan listat elävät blogissani -vain innostuksen suurimman roihun ajan). Ruokahävikki on edelleen teemana. Voisin siihenkin aiheeseen tarttua vähän syvemmin, nyt kun itse ostamattomuus on jo niin rutiinia, ettei sen kanssa tarvitse painiskella oikeastaan yhtään. 




Välin kuva puusta. Ihan vaan siksi, että syksyinen ja tuulinen metsä on ihana.



Edellistä lausetta kirjoittaessani tajusin jotain itsekin. Muutoksella kestää todellakin melkein kaksi vuotta muuttua niin arkiseksi ja osaksi elämää, ettei siihen tarvitse juurikaan käyttää ajatuksiaan. Muistan kun aloitin työmatkaliikunnan, vuosi meni kokeillessa ja painiessa sään, motivaation ja jos jonkinlaisen pulman kanssa. Toinen vuosi oli arkipäiväistymistä, ylläpitoa ja mielenkiinnon ylläpitämisen vuosi ja nyt jo useamman vuoden se on vain ollut. Samoin kävi vegaanisen ruokavalion kanssa jne... Innostus, päätös, alkuun paneminen, jatkuva mielessä pyöriminen, uuden opettelu, juurruttaminen, rutinoituminen, kyllästyminen, innostuksen ylläpito, motivoituminen arkisuuteen, päivittäminen, uusien näkökulmen etsiminen, uudelleen innostuminen ja lopulta vain osa arkea. 




Linssien ongelmakäyttäjä tässä päivää. Yksi rutiineistani on tehdä eväät sunnuntaisin valmiiksi ja linssikeitto on hyvää, helppoa ja nopeaa. Ja se syö sisäänsä kaikki nahistumisvaarassa olevat kasvikset. Laitan nykyjään myös vaatteet valmiiksi sunnuntaisin. Koko viikon työvaatteet henkariin odottamaa sitä hetkeä, kun huomaan, että olisi pitänyt olla jo menossa ja nappaan siitä yhden setin reppuuni.



Kun uudesta asiasta tulee vihdoin osa arkea, alkaa itselleenkin olla armollisempi. Näkee ettei yksittäisellä pienellä asialla olekaan niin suurta merkitystä vaan jatkuvuudella ja kokonaiskuvalla. Ei ole mitään väliä ostanko kynän, jos todella sitä tarvitsen vaan ainoastaan sillä, että arki itsessään on mahdollismman ekologinen. Ei ole väliä, jos vahingossa  syö maitosuklaapalan (vaikkakin jokin ääni päässä alkaa heti huutamaan), ei ole väliä jos joskus vetää herkkumättöähkyn, jos muuten elää suhteellisen terveellisesti ja työmatkapyöräilyputki ei ole kokonaan pilalla, jos vuoden suurimpana myrskypäivänä menee töihin jollain toisella kulkuneuvolla.

Onko vuoden teemanani armollisuus ja tasapainon löytyminen? Vai ehdinkö taas innostua ja syöksyä laput silmillä kohti seuraavaa tavoitetta? Onneksi tässä on monta päivää ja monta kilometriä työmatkaa jäljellä tätä toista vuotta miettiä blogin nimeä, ideaa ja aihetta. Ja otsikot, niihin haluan enemmän elämää sisälle.


Näköjään joka postaukseen on ilmestynyt pakollinen piirustus. Ihan vaan, koska minulla on taas aikaa piirtää. 


-Heidi






Kommentit

  1. Pakollinen piirros on hauska ja nyttemmin jo suorastaan odoteltu lisä, joten jatka vaan! Ihanaa että piirtely on palannut puuhiisi :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olet saanut noin pitkälle rutiiniksi työmatkapyöräilyn ja ennen kaikkea ostamattomuuden. Minun täytyy myös yhtä sitkeästi ryhtyä tälle ostamattomuuden tielle, koska en oikeasti tarvitse mitään uutta. Ne on vaan mielitekoja. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, ne ovat vain mielitekoja. Hetkellisiä ajatuksia, joita ei tarvitse toteuttaa. Tsemppiä ostamattomuuden tielle 🧡

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit