Vuosi 2: Kesäkuu 13

Olin tänään päiväkodissa, jossa lapsilla oli jännittävän tutkimuksen loppuhuipennus käsillä. He olivat kaivaneet maahan elokuussa kasan tavallisia roskia ja nyt olimme lapioiden kanssa menossa kaivamaan kyseiset aarteet takaisin päivän valoon. Kyseiset aarteet olivat karjalanpiirakka, banaani, biopussi, muovipussi, rahkapurkki ja sen metallinen kansi ja peltipurkki.

Valitettavasti minulla ei ole kuvaa roskien ylösnousemuksesta, mutta ilo huomata, että tavallisen kartongin, biojätteen ja paperin lisäksi lapset lajittelevat muutakin. Tässä margariinirasioiden kannet odottvat kuljetusta metallikierrätykseen.

Aikuisena tietenkin tiesin, mitkä luettelon tavaroista nousevat maasta ilman maatumisen merkkejä. Mutta silti se oli shokeeraava näytös. Karjalanpiirakka ja banaani olivat maatuneet olemattomiin. Banaanista oli vain pienen pieni mustunut kuorenpala jäljellä. Multainen metsämaa kun ei kompostin tavoin pidä tasaista lämpöä kymmenen sentin syvyydessä maan pinnalta. Muovinen rahkapurkki nousi esiin vahingoittumatta. Tekstitkin olivat luettavissa purkin reunoilta. Lisäksi metallinen kansi oli ruostumaton ja kirkas. Muovipussi niin ikään oli kuin pakasta vedetty, pientä multaisuutta lukuunottamatta. Peltinen ananaspurkki oli hieman ruostunut, mutta paperinen purkinkääre oli haalistumisesta huolimatta täysin iskussa. Nämä olivat itsestään selviä, mutta silti jotekin järkyttävää, miten muuttumattomina tavarat nousivat esiin. Itselleni oli kuitenkin yllätys, ettei biojätepussi ollut muuttanut mitenkään muotoaan maattuaan metsäisen maan uumenissa 9kk. Ei mitenkään. Se oli kuin muovipussi: ehjä ja käyttökelpoinen. Siispä jatkamme biojätteen keräämistä joko sanomalehdistä taiteltuihin astioihin tai muoviseen ämpäriin, jonka käyn tyhjentämässä ja tuon takaisin kotiin (hirveä homma, kun ei voi matkalla heivata, vaan pitää ihan lähteä viemään ja kävellä 100m edestakaisin). Harmittaa, ettei kokeessa ollut sanomalehteä. Ehkä pitää itse kaivaa samanlainen koekuoppa.

Mökillä oli pieniä vaikeuksia olla ilman puhelimen tuomaa informaatiota ja viihdykettä. Ajatella, aurinko paistoi, vesi oli lämmintä, täydellinen kirjanlukupaikka ja hiljaisuus. Minä kaipasin puhelimen tuomaa viihdykettä. Onneksi vain hetkellisesti. 

Somelakko toimii hyvin. En enää tunne ulkopuolisuuden tunnetta tai jääväni mistään paitsi. Sen sijaan huomaan muiden puhelimen käytön. Itselle mieleen jäi viime viikolla bussissa sattunut kohtaaminen. Olin ajatellut neuloa bussimatkan ajan. Koska neulominen sujuu rutiinilla, pystyin keskittymään maisemiinkin. Yhtäkkiä pysäkiltä kyytiin noussut vanha nainen tuli eteeni ja sanoi, että on ilo nähdä bussissa joku, joka katsoo maisemia ja neuloo. Hänestä kaikki ovat kiinni puhelimen ruuduissa. Ja me juttelimme hetken niitä näitä muutenkin, mitä en koskaan tee. Olin hyvillä mielin koko päivän. Joku ulkopuolinen huomasi muutoksen.

Ajanvietettä aamukahvilla. Olen huomannut, että pystyn keskittymään paremmin meneillä olevaan tekemiseen enkä kaiva puhelinta koko ajan. Vain kuvaamiseen ja viesteihin vastaamiseen.

Olen omaksi ihmeekseni jatkanut kasvien tunnistamista ja oman kasviston luomista puhelimeeni. Tuntematon kasvi kuvataan, tunnistetaan ja tallennetaan nimen kanssa kasvio-nimiseen albumiin. Olen niin ylpeä itsestäni :D

-Heidi