Vuosi 2: Toukokuu 9

Tämän ei todellakaan kuulunut olla käsityöblogi. Varmasti tämä usein sellaiselta kuitenkin tuntuu. Varsinkin kun olen yli viikon kärsinyt jostain (fuckin) hengitystieinfektiosta, jonka takia olen kotini vankina. Ja viihdytän itseäni puuhastelemalla. Virkkaamalla lähinnä, koska se on ollut kaikkein kevyintä puuhaa ja vaatinut vähinten ruumiillista ponnistelua. Koti on kaaos, jonka olen aiheuttanut yksinkertaisella, mutta hyvin tehokkaalla kaavalla. Aloita lempipaikastasi ja tee siihen sairastelupesäke. Peitto, tyynyt, langat, kahvi- ja teemukit, kirja tai useampi, nenäliinat, lääkkeet, herkut ja viihde-elektroniikka. 

Päättelyn iloa. Tähän hommaan ryhdyin vasta kun elonmerkkejä alkoi ilmestyä olemukseeni. Jämälangat uppoaa työhön ja pikkuhiljaa tuntuu, että olen pääsemässä lankavarastoni herraksi ja saankin käytettyä kaiken. Ajatelkaa jos oikeasti joutuisimme käyttämään kaiken loppuun ennen uuden hankkimista. Kuinka kauan kestääkään huulipuna, kattila, tyynynpäällinen tai verhot?

Kyllästymisen saavuttaessa sairastelupesäkkeesi ja tylsyys ja ahdistus mielesi, vaihda paikkaa. Siirry sohvan toiseen nurkkaan, sänkyyn, nojatuoliin jne. Ota mukaasi vain viihde-elektroniikka ja jätä muu odottamaan mahdollista paluutasi. Tokihan pienenkin voimanpuuskan aikana hieman korjaat jälkiäsi ja viet teekuppeja, mutta kaaos on silti vallannut kaiken. Perheesi kiertää sinut kaukaa peläten sinun orjuuttavan heitä nenäliinoilla, vesilaseilla ja pahimmalla mahdollisella tavalla eli pyytämäällä heitä tuomaan kahvia. Tuntuu kuin se olisi sama, kuin olisin pyytänyt heidän sielunsa, jonka he joutuvat hakemaan keittiöstä. En silti valita, palvelu  on pelannut yllättävän hyvin.

Jos afrikankukkia päätellään keittiössä, niin sängyssä koukuttiin kaulahuivia. Vaikeinta on keksiä käyttöä yksittäisille kerille tai muutamalle kerälle lankaa, joka ei puhuttele millään. Vaikka kuinka otat kerät käteesi ja ravistelet, niin eivät ne millään suostu kuiskaamaan korvaasi sitä tärkeintä tietoa, että miksi ne haluaisivat tulla. Onneksi sain huiviin käytettyä kaikki kerät. Ja huivista tuli kiva. 

Koukuttu pinta edestä.

Kuten aina sairastelun jälkeen, tulee se päivä, jolloin avaat verhot ja joudut kohtamaan tekemäsi hävityksen. Jälkiä siivotessa kauhistelee syödyn valmis ruoan määrää, pilalle menneitä ruokia ja odottavaa pyykkivuorta. Se on virkatun huivin, pääteltävien kukkien ja kuunnellun äänikirjan hinta. Nyt maksun ajan koittaessa se tuntuu suurelta. Seuraavalla kerralla sairastan fiksummin :D

Leipätehdas jaksoi aloittaa toimintansa eilen. Leipäjuuresta vaaleaa leipää. Aina uusi taikina hapattumaan, niin se ei loppujen lopuksi vie niin paljoa aikaa. Tämän leivän taikinapalasta juuri huomiseen pizzapohja.

Ekologinen arki kaipaa paljon ylläpitoa ja ruokahävikin vähentäminen järjestelmällisyyttä. Joten annas laupian taivas, jos sitä ei hetkeen valvo ja pyöritä, niin se lopettaa olemassa olonsa hyvin nopeasti. Aluksi kierrätyspisteet täyttyvät ja turpoavat ylimaallisiin mittoihin ja niiden viemisen pyytäminen on aivan toisen luokan draama kuin kahvikupin pyytäminen (joka jo itsessään lähenteli sielusta luopumista tai kivipaalin kantamista). Ensimmäisenä päivänä kyllä jokainen haluaa helliä ja huomioida, mutta sairaspäivien lisääntyessä kaikkien mieliala laskee. Miksei kotiorja korjaannu ja ryhdy toimeen? Miksei hän huomioi minua olenkaan? Ja kuinka monta kahvikupillista minun oikeastaan kuuluukaan viedä äidille? Epäilyksen lauseet valtaavat asukkaiden mielen ja  selkeä kapinahenki ja välinpitämttömyys valtaavat talon. 

Niinpä tänään hiljalleen aloitan täysin pysähtyneet koneiston uudelleen käynnistämistä. Mieli askartelee jo ruokalistoissa ja suree syömättömiä leipiä. Avaan ikkunat ja kannan ulos metalli- ja lasikierrätyskassin. Ja iloitsen vapaudesta joka minua odottaa, kun huomenna astelen tästä kodista ulos ihmisten pariin. Täältä tullaan maailma.

-Heidi

Ps. Aivan mahtava kirja oli Yuval Noah Hararin Huomisen lyhyt historia. Suosittelen.