Vuosi 2: Huhtikuu 21

Ideologia tarvitsee hienon ihanteen. Ekologisen elämän ihanteena on mahdollsimman pieni hiilijalanjälki. Elämä, joka kuluttaa mahdollisimman vähän luonnonvaroja. Ideaalitilanteessa ihmisen kuoltua jälkiä hänen elämästään jäisi hyvin vähän, parhaassa tapauksessa ei olenkaan. Se tuntuu egosta aika pahalta. Pitäisi elää niin, ettei minusta ja upeasta elämästäni jää mitään jäljelle. Ihanteena on, että kaikilla eläimillä ja elävällä olisi mahdollisuus ja tilaa elää sopusoinnussa. Ymmärrys siitä, että olemme merkityksettömiä planeetan ekosysteemissä. Meidän merkitys on tosin ylikorostunut nyt, kun tuhovoimamme on näin järkyttävällä tasolla, mutta ilman sitä olisimme merkityksettömiä. Pitäisi hyväksyä se tosiasia, ettemme ole muun elollisen yläpuolella.



Ainoa palkinto, jonka saa valitsemalla ekologisempi vaihtoehtoja arjessa on oikein tekemisen tunne ja itsetyytyväisyys. Mitään muita palkintoja tai kannustimia ei ole tiedossa. Siksi on ymmärrettävää, ettei jokaisen arkiaskareen edessä jaksa iloita ekologisesta ratkaisustaan, mutta aina välillä esiin puskee tyytyväisyyden tunne ja se on mahtava palkinto.



Ideologia täytyy olla korkealla ja ihanteellinen. Mitä iloa on tavoitteesta, jonka saavuttaminen olisi mahdollista viikossa tai nappia painamalla (tosin sellainen taikannappi olisi ihana). Hieman utopistisen ihannemaailman kuva on tärkeä pitää mielessä. Se on se muutosta ajava voima, joka saa ihmisen ponnistelemaan eteenpäin. Haluan lapsenlapsilleni puhtaat järvet ja juomaveden ja siksi teen tekoja sen saavuttamiseksi. Näen mielessäni ekologisen kaupungin, jossa asiat hoidetaan tietyllä tavalla, siksi haluan olla mukana kehittämässä sitä. Unelmien maailmassa eläimillä olisi oikeutensa kivuttomaan elämään ja mahdollisuus elää lajityypillistä elämäänsä vapaana, niinpä vältä lihan syöntiä tai kerään varoja luonnonsuojeluun. Muutoksen takana on aina jokin ihanne tai mielikuva, johon pyrkiä. Mikä se kenellekin on, sen tietää vain yksilö itse.

Oman ostamattomuusprojektini alussa minulla oli ajatus itseni haastamisesta ja ideologinen ihannekuva, jossa uutta materiaalia ei enää tuoteta, vaan ihmiskunta voisi elää jo olemassa olevalla materiaalilla ja tavaralla. Ainakin tämä yksilö. Ehkä halusin innostaa muitakin ihmisiä elämään ekologisemmin ja kyseenalaistamaan kuluttamistaan ja valintojaan. Alun valtavan innostuksen jälkeen haasteet eivät olekaan olleet loppupeleissä ostamattomuus, sillä isossa kuvassa sillä ei ole mitään merkitystä ostanko hyvin harkitusta jotain tarvitsemaani. Haaste on elää omien arvojen mukaan silloin, kuin tuntuu, että ympäristön mielestä on vähän sekopäinen, liian radikaali tai liian ehdoton. Tai haaste voi olla mieliteon iskiessä ihanne kuvan kirkastaminen, kun se on hautautunut syvälle alitajuntaan pölyn alle. Kukapa sitä eläisi utopiaansa ajatellen päivittäin, ainakaan ekologisuusprojektin arkipäiväistyessä.




Se, ettei aina voi tehdä sitä mitä mieli tekee tai haluaa onkin aika palkitsevaa. Se luo uusia  omalaisiaan haasteita, joista selviytyminen ja onnistuminen antavat innostusta ja tyytyväisyyttä. En osta uutta lankaa, mutta muiden ylijäämälangasta sainkin kyhättyä näinkin kivat lapaset. Pelkästään neulominen tuo uusia pulmia. Mistä lanka? Mistä malli, johon langat riittävät? Voinko soveltaa ohjetta? Tyytyväisyys kumpuaakin ongelmaratkaisuista :D


Mikään utopia tai ihannemaailma ei ole toimiva sellaisenaan. Eikä mikään aate ole kritiikitön tai aukoton. Eikä mikään tarjoa suoraa tietä auvoon ja onneen. Kriittisyys on tärkeää oman kuplan sisälläkin. Omia valintojaan on hyvä peilata aika ajoin ja käydä dialogia itsensä kanssa. Mitä minä voisin tehdä toisin? Kuormittaako tämä minua enemmän kuin sen pitäisi? Ajaako ehdottomuus asiani etua vai kääntyykö se jo sitä vastaan? 

Välillä itsekin epäilen, että paskat. Miksi ihmeessä kuvittelin, että voisin muuttaa maailmaa? Onko mitään järkeä tehdä asioita vaivalloisemmin, kun voisin vain mennä hankkia  haluamani? Mitä oikein haluan? Onko minun haluamisellani edes väliä isossa mittakaavassa?
Epäileminen ja kyseenalaistaminen vain kuuluvat elämään. Se koskee kaikkea parisuhteesta valitsemaansa annokseen ravintolassa. Ja se on hyvä. Se saa laittamaan asioita mittasuhteisiin, hillitsee egon mahtipontisuutta ja realistisoi tavoitteita.



 Minä aamupalalla mieheni silmin. 


Ihannekuvaa ja utopiaa ei tarvitsekaan saavuttaa. Tärkeintä on matka, jolla on päämäärä. Ei haittaa että välillä epäilee, tekee vääriä valintoja tai kyseenalaistaa koko homman. Ekologisempaan elämään pyrkimisessä ei ole lopullista pistettä jonka voisi saavuttaa, vaan se on jokapäiväisiä valintoja, joita joskus tekee vähän paremmin ja joskus ikävä kyllä huonommin. Se ei ole uskonto, jossa oikein eläneet pääsevät utopiaan, vaan se on elämän asenne, jossa palkintona on tunne oikein tekemisestä. Suurin onnellisuus tuleekin niistä asioista, joiden eteen pitää nähdä vähän vaivaa.

Minun onnistumisen tunteeni tuleekin silloin, kuin katson suuria jätemääriä, tavarakasoja ja roskaa. Voi miten ihanaa, että  olen pysynyt edes vähän pienentämään tuota määrä, enkä osallistu tuohon hulluuteen sokein silmin. Epäonnistumisen tunne tulee, kun kuvittelee, että pitäisi tehdä enemmän, eikä mikään riitä. Kun ekologisuuden pienentää ja arkipäiväistää elämässään, niin sen pystyy hallitsemaan paremmin ja pystyy olemaan laittamaan mittasuhteisiin asiat. Ehkä fokus huonoina päivinä kannattaa laittaa siihen mitä jo teet. Ja katsella utopiaa silloin, kun tuntuu, että elämässä olisi taas tilaa uusille askelille kohti omaa päämääräänsä.

-Heidi

Kommentit

  1. Minulle suurin haaste tuntuu olevan elää puolivälissä, välitilassa vanhan elämän ja tavoitteena olevan elämän välillä. Kun vielä melkein 9 kuukauden ostolakon jälkeen kaikkea on enemmän kuin tarpeeksi: langoista ja kankaista löytyy mistä valita, kun astioita on rikki menemisenkin jälkeen enemmän kuin tarpeeksi, kun kylpyhuoneessa on edelleen vaikka ja mitä kemikaalihirviöitä, jotka pitäisi käyttää pois ennen itse tehtyyn kosmetiikkaan ja sooda - etikka - marseillesaippuaan siirtymistä. Haaste on hyväksyä aiemmat toimintamallit ja saada muu perhe mukaan ja ymmärtämään uudet mallit, mitä ajattelen ja mihin pyrin.

    Ideologia jo sanana kuulostaa minulle kovin hienolta ja etäiseltä. Minulle toimii paremmin konkreettiset luvut, kuinka juuri äsken vein muovinkeräykseen 638 grammaa muovia (kertynyt 3 viikon aikana), kuinka se on edelleen hirveä määrä vain rajallisesti kierrätettävissä olevaa materiaalia, mutta onneksi melkein puolet vuoden takaisesta. Tai kuinka olemme syöneet viimeisen vuoden aikana 330 kananmunaa, melkein 15 % enemmän kuin WWF:n suositusten mukaan pitäisi syödä.

    Päämäärä on minulle erittäin selkeä, jättää lapsilleni ja toivottavasti joskus lapsenlapsilleni elinkelpoinen maapallo. Välillä on vaikeaa löytää huvitus parsia villasukat taas uudestaan kun langat seuraaviin sukkiin olisi odottamassa, mutta sittenkin, jostain kumpuaa halu ja tarve sinnitellä. Juuri kun tuntuisi helpoimmalta luovuttaa ja ostaa esikoiselle uusi takki välittämättä mistään muoviongelmista tai lapsityövoimasta, muistuu mieliin, että mökin vintillä on oma vanha takkini, jos tarjoaisin sitä esikoiselle ensi talveksi. Kun hän ilomielin täysin mukisematta ottaa sen käyttöön, tietää onnistuneensa edes yhdessä asiassa, säästäneensä maailman jätevuoria edes pikkuisen ja tuon onnistumisen voimin voi jatkaa kohti seuraavaa haastetta.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään siivotessa iloitsin siitä miten tavara tuntuu vähentyneen. Ostamattomuus ei ole siihen ainoa syy, tosin estää uuden tavaran kertymisen. Lisäksi on tarvittu jatkuvaa karsimista, kierrättämistä ja kirpputorille vientiä. Koko ajan tuntuu, että tarvitsen vähemmän ja vähemmän tavaraa. Minunkin päämääränä on elinkelpoinen planeetta lapsilleni, lapsenlapsille ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Sivutuotteena helpommin siivottava koti, vähemmän roinaa ja vapaampi olo.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit