Vuosi 2: Lokakuu 14

Kolmisen viikkoa sitten istuin tylsistyneenä ja lopen uupuneena töiden jälkeen punaisessa nojatuolissa. Jos olisin kännykkä, niin kyseinen tuoli olisi minun latauspisteeni. Istun siinä kotona ollessani niin paljon, että perheelläni on varmaan verkkokalvoissaan kuva minusta yhtenä sohvatyynyistä, kuin kuuluisin tuoliin irtoamattomana osana. Ja selasin nettiä jälleen kerran.



Olen ehkä täyttänyt somen vähentämisestä aikaa syömällä. Ja jatkuva flunssailukin on on ehkä lisännyt kodissamme olevan herkun määrää. Nämä ovat ihania ja vegaanisia, mutta roskan määrä oli järkyttävä. Ei mitään mieltä. Joutuu välteltävien tuotteiden listalle (ihan myös siksikin, että söin koko rasian yksin ja sekään ei ole hyvä juttu  :D) Tulisipa tätä (pikku!!)patukkana paperikääreeseen.

Jotenkin havahduin siihen, että jumahdin netin syövereihin helposti tunniksi ja ellei olisi kodinhoidollisia velvoitteita, voisin istua siinä tuolissa koko illan. Mietin,että mikä sovelluksista vei eniten aikaani ja poistin Facebookin puhelimesta. Nousin tuolista ja koin tehneeni rohkean ja vapauttavan teon.

En vielä poistanut profiiliani, mutta poistin sovelluksen puhelimesta, niin se ei ole saatavilla heti, kun poistan puhelimen lukituksen vaan on tarvittaessa ladattava kaupasta uudestaan. Riippuvuussuhteeni syvyys alkoi paljatua samana iltana. Ei mitään luettavaa ja en tiedä enää mistään mitään. Avasin puhelin varmaan sata kertaa ja huokailin. Ei niin, että siellä FB:ssä olisi mitään, mutta siinä olevat tekstit ja kuvat vaihtuivat usein. Tuntui,että siellä tapahtuu jotain.


Tilkkujen hyötykäyttö. 


Ensimmäisellä viikolla latasin Facebookin kerran takaisin puhelimeen, mutta luettuani sitä hetken  huomasin, että en oikeasti tarvitse sitä tietoa mihinkään. Muutaman oikeasti mielenkiintoisen asian poimiminen vaatisi valtavaa selailemista ja jatkuvaa sovelluksen avaamista tai tieto häviää. Ja mikään tieto ei ole niin tärkeää tai akuuttia siellä, että annan sille niin paljon aikaani. Joten poistin sovelluksen uudestaan.

Ja voitteko kuvitella miten surullista oli, että minun oli vaikea keksiä viihdykettä tilalle. Vaikka tykkään puuhastella, lukea ja urheilla. Vaikka minulla on lapsia, miesystävä ja lemmikkejä, niin nekin tuntuivat tylsiltä ja epäviihdyttäviltä. Vaikka minulla on velvollisuuksia, kotitöitä ja pakollisia asioita. Silti tuntui, että mikään ei täytä tyhjiötä. Ihan käsittämätöntä.




Ja jälleen yksi peitto valmis. Väri on oikeasti kaunis vihreä, mutta aurinko  ja onneton kuvaaja kohtasivat toisensa kiireessä.



Mutta eilen huomasin, etten enää kaivannut puhelimesta saatavaa viihdykettä niin paljon (toki minulla on vielä IG-tili ja Pinterest, mutta ne eivät vie aikaani kuin muutaman minuutin päivässä) ja siirryin seuraavaan vaiheeseen. Poistin Facebook-tilini määräaikaisesti, niin etten ole siellä, mutta voin vielä olla riippuvainen messengeristä ja palata, jos en pysty tekemään vaihtoja muuten kuin kirppisryhmissä. En vielä uskaltanut luopua kokonaan, jos vaikka onkin mahdollisuus, että häviän ihmisenä, kun en "kuulu joukkoon" ja jään oikeassakin elämässä ulkopuoliseksi. Niin ei tietenkään ole tapahtunut, mutta onhan se suuri pelko.



Täydellinen syksy. Värit, viileys, hämäryys. Vuodenajoista suosikkini. Minusta vuosi alkaa aina syksystä ja päättyy kesään.  

Kolmen viikon aikana minulla on vapautunut aikaa vähintään tunti päivässä. Kolmessa viikossa yksi vuorokausi valveillaoloaikaa lisää. Ja tylsistymisen, vieroitusoireiden ja pakonomaisen puhelimen tarkistamisen jälkeen oma perhe ja elämä ovat alkaneet näyttää aika viihdyttvältä (satunnaisesti :D).

Kokeilu jatkuu.

-Heidi


Taitoni ompeluiden parissa ovat hieman kehittyneet. Valkoinen pupu vuoden takaa ja ruskea kuluneelta viikolta. Vaikka kuvittelen, ettei edistystä tapahdu niin pikkuisen tapahtuu kuitenkin :D  

Kommentit

  1. Voi että miten onnelliseksi tuun aina, kun huomaan että oot kirjoittanut. Sanoin mun kumppanille äsken et "Jee, Heidiltä on tullu mulle lahja!" :D Samaistun niin vahvasti tähän Facebook-juttuun. Iltaisin imetän pitkiä pätkiä ja aivot sulaa selaillessa. Haluaisin mielummin kuunnella vaikka äänikirjoja, mutta niin vaan taas on kulunut tunti. Ja huomaan vieläpä etsiväni skandaalinhakuisesti keskusteluja, joista voisin pöyristyä. Niin turhaa kuormittaa aivoja sellaisella. Kiitos ihanasta postauksesta jälleen kerran <3

    VastaaPoista
  2. Kommenttisi teki minut niin onnelliseksi. Kiitos. Luin sen ääneen lapsille, mutta valitettavasti he laittoivat sinut samaan sekopäisten ryhmään, jossa minäkin kuulema heilun. Tunnistan tuon draaman hakemisen keskusteluista. Varsinkin, kun on lukenut kaiken miljoonasti ja edelleen on tylsää. Voipahan omassa tylsistymisessään päivitellä muiden ajatuksenjuoksua. -Heidi

    VastaaPoista
  3. Mä aina myös odotan näitä sun postauksia, tulee jotenkin hyvä mieli kun huomaan että olet taas kirjoitellut :) Kiitos siitä! Vaikka harvemmin tännekään kommentoin niin oot ollut suurena inspiraation lähteenä ja oon miettinyt paljon omaa kuluttamista ja ostostottumuksia. Viime aikoina oon myös pohtinut tätä some-asiaa ja lähes kaikki ilmoitukset jo poistin kännykästä mutta facebook on vielä jäänyt. Olen jo muutenkin aika eristäytynyt joten tuntuisi siltä että jäisin ihan kaikesta paitsi jos sen poistaisin. Ehkä sitä voisi kuitenkin joskus ainakin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut eivät todellakaan ole roskattomia. Ja en todellakaan tarvitsisi niitä yhtään enempää, mutta aina löytyy mukamas hyvä tekosyy. Kadehdin aina ihmisiä, joiden ei tee mieli makeaa tai joiden makean nälkään auttaa pieni suklaapala. Miksi minun sisälläni asuu pohjaton herkkuhirviö? :D Ja ihanaa, että on joku oma ajantappo -nurkka löytyy sinultakin ja tiedän hyvin tuon neulon vielä tämän loppuun lauseesi. -Heidi

      Poista
    2. Minuakin pelottaa, että jään kaikesta paitsi. En tiedä mikä se kaikki on, sillä edelleen tiedän maailmasta ja läheistäni kaiken tarpeellisen. Mutta jotenkin pelottaa ajatus haihtumisesta pois, vaikka mihin oikeasti voisin kadota? Jos tästä vielä eristäydyn tai huomattavasti muutun mökkihöperömmäksi, niin paluu "maailmaan" on onneksi muutaman klikkauksen päässä. -Heidi

      Poista
  4. Hienoja ompeluksia olet tehnyt!

    En ole koskaan ollut facebookissa, joten en ihan täysillä voi samaistua sinuun, mutta.... Minun latauspisteeni on sohvan kulmassa jalkalampun vieressä kutimus kädessä. Ruoanlaitto odottaa. imurointi ja silitys odottaa, lasten läksyjen kuulustelu odottaa, kaikki odottaa, että kudon vielä yhden kerroksen. Koiramme tunnistaa komennon "tää kerros loppuun". Kumma kyllä, uusi kerros alkaa kuin huomaamatta ja tietysti se täytyy tehdä loppuun. Joku ehkä ajattelee, että kutoessa tekee jotain hyödyllistä. Joo, voisi tehdä, mutta jos kutoo ylikulutushysteriassa hamstraamiaan lankoja, en ole niin varma siitä hyödyllisyydestä.

    Oli kyse sitten sosiaalisesta mediasta tai jostain muusta, aikasyöppöjä löytyy aina. Tai aivojen nollaajia! Tilanteita, joissa pystyy huomaamattaan viettämään tunnin ja vetämään laatikollisen wiener nougata tai ison pötkön Tobleronea tai kokonaisen pussin lakua (ja samalla välttämään kaiken tärkeämmän tekemisen). Minun pitäisi aloittaa karkkilakko, koska ihan oikeasti en tarvitse sitä sokerimäärää (yllättävän usein kyllä perustelen itselleni, miksi taas tänään tarvitsen jotain herkkua) ja ilmastoahdistusoikeasti, edes irtokarkit eivät ole jätteettömiä: niiden roskat vain ovat isompia muovipusseja tai laatikoita ja ne jäävät kauppaan toisten huolehdittaviksi.

    Värikästä syyslomaa!

    VastaaPoista
  5. Facebook tulee mulla varmaan olemaan se viimeinen sometili jäljellä, koska se on kuitenkin sen verran kätevä yhteydenpitokanava ja tykkään käyttää ryhmiä siellä. Sovelluksia mulla ei ole puhelimessa mistään tällaisista, koska sit pitäis olla kiinni niissä koko ajan ja oikeesti mulla on niin romu puhelin, ettei se jaksa pyörittää niitä.

    Oon muuten ihan varma, että oon nähnyt sut kerran kirjastossa ja kerran kaupassa, mut en oo uskaltanut nykiä hihasta. Täytyy seuraavalla kerralla ehkä uskaltaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu ihmeessä nykimään hihasta :D siellä kirjastossahan mä taidan asua nykyään. -Heidi

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit