PÄIVÄ 365 (358)

Täydellinen syysilma ulkoiluun. Kohteena Helsingin Lammassaari. Saarella myös muutama mukava geokätkö, joita olen taas alkanut etsimään lisätäkseni aktiviteettia ulkoiluun. Harmi, ettei muu perhe tajua tämän puuhan hienoutta :D





Kuusiluodolla oli vapaana kolme lammasta. Kesyjä ja antoivat rapsutella ja silitellä itseään. Kyllä kaupunkilaiselle eläimet ovat aikamoinen kokemus joka kerta.



Jos kuluvan vuoden aikana herkkyys kemikaalien tuoksulle on kasvanut, niin moni muukin on muuttunut. Oma kahvikuppi on aina mukana (muistan miten minua jännitti ostaa omaan kuppiin ensimmäisen kerran kahvia) ja kangasnenäliinoista on tullut arkea. Hyvä minä.



Oli pakko herkutella, kun pakastealtaassa oli kuin ihmeen kaupalla kaksi vegaanista Magnum-jäätelöä jäljellä. Oli ihan ok, vaikkei tajuntaa räjäyttänytkään. Ehkä manteli-Magnum tekee sitten sen.




Kauppakeskus Redissä oli hävikkiruokakauppa. Aivan mahtavaa! Lisää tällaisia. Ostin vanukasta (ihan kauheaa ja minä harvoin sanon niin mistään herkusta), jogurttia, korianteria ja banaaneja.



Korianterit silppusin pakkaseen tulevaa käyttöä varten. Samoin hyvin kypsät banaanit lähitulevaisuuden smoothiesiin. Tuli hyvä mieli, kun sai käytettyä hävikkiruokaa ja estää käyttökelpoisen ruoan joutumisen roskiin.




Kotona otin vielä ruisjuuren pakkasesta. Keskiviikkona voidaan taas leipoa ruisleipää. Ja minä voi vedellä sitä koko viikon yksinäni.


Nyt enää huomiset pyöräily- ja työvaatteet valmiiksi ja sängynpohjalle katsomaan hömppää koko loppuillaksi. Olkoon alkava viikko mahtava meille kaikille.

-Heidi

Kommentit

Suositut tekstit