PÄIVÄ 345

Edessäni on kolme lankaa. Villalanka, puuvillalanka ja tekokuitulanka. Tutkimme lankojen rakennetta ja niiden ominaisuuksia. Itse näen säikeiden ja ominaisuuksien sijaan kolme pahaa, joista olisi mahdotonta valita ekologisin. Eettiset kysymykset nousevat myös mieleeni ja puren kieltäni, etten kysymyksilläni ahdista muita tai ohjaa keskustelua sivuraiteille.


Eläinperäisiin lankoihin ja kankaisiin liittyy aina korkea riski eläinten kaltoinkohteluun. Mitä halvempaa, sen surkeammin eläimiä kohdellaan. Eläinperäiset materiaalit ovat ihania, lämpimiä ja helppohoitoisia, mutta niillä on aika kallis hinta. Lähellä tuotettu ihan lemmikkieläinten kaltaisten kotieläinten villa on kallista ja sen työstäminen langaksi taitoa, joka on jäänyt menneille sukupolville muutamia harvoja taitajia lukuunottamatta.



Luonnonkuituja. Puuvillaa, pellavaa ja hamppua. Ajatelkaa mikä työ on joskus ollut esim. pellavasta valmiiksi tuotteeksi. Kasvatus, niitto, kuivaus, loukutus, harjaus (en edes muista kaikkea), kehräys, kutominen ja kankaasta valmiin tuotteen ompelu. Siis olisi kyllä vaatteet vähissä, jos minä joutuisin tuon kaiken tekemään.



Puuvilla on kaikista kauheinta. Sen historia aina entisajan orjuudesta tämän päivän halpatyövoimaan. Sen tehoviljelyn köyhdyttämät maat ja mielettömät kasvattamiseen tarvittavat vesimäärät. Ja lopuksi se muovi. Jokainen meistä on jo tietoinen fleecen ja muiden tekokuitujen mikromuovista, joka ui vedenpuhdistamoiden siivilöiden ohitse ja päätyy ekosysteemiin. Miten kolme lankaa kuvaavatkin niin hyvin tämän päivän vaikeutta tehdä ekologisia ostospäätöksiä? Mutta vaikeaa se on.

Onneksi päivän edetessä pääsimme lähemmäksi tulevaisuutta ja ekologisia ratkaisuja, joita nerokkaan innokkaat mielet kehittelevät yliopistoilla ja tutkimuskeskuksissa. Paljon on netissäkin tietoa ja videoita siitä, miten muovista, roskista ja lumpuista saadaan kierrättämällä uutta materiaalia uusille tuotteillle. Tuli ihan helpottunut olo siitä, että tulevaisuudessa on toivoa ja meidän ei ole pakko tuhota luontoa tai kohdella eläimiä kaltoin saadaksemme kangasta. Kasviperäisistä langoista koin hamppu- ja nokkoskuiduista valmistetut langat ja kankaat ekologisimmiksi vaihtoehdoiksi, samoin vanhan tutun pellavan. 



Villalankaa. Vain muiden kätköistä ja jämälankoja. Ei tarvitse miettiä eettisiä ongelmia, kun keskittyy tuhoamaan jo olemassa olevia lankoja ja hyötykäyttää niiden jämiä. 


Tietenkin ekologisin vaihtoehto ei ole se edullisin. Varsinkaan alussa, jolloin uudet tavat ja tuotantomenetelmät ovat kokeiluasteella ja tuotantoerät pieniä. Eikä suuri yleisö ole vielä löytänyt uusia materiaaleja. Mutta tarviiko tavaran, kankaan tai langan ollakkaan halpaa? Jos ei ole välttämätöntä omistaa kymmeniä housuja vaan kahdet kolmet hyvät, niin ehkä niistä voisi maksaa kymmenen housuparin hinnan? Tavaran arvostuskin nousisi huomattavasti.

Uusia innovaatioita odottaessa tai säästäessä rahaa nokkoslankahousuihin, niin voi käyttää jo olemassa olevaa materiaalia. Ja sitähän riittää. 

-Heidi

Ou jee. Siinä hän nyt on. Juuresta leivottu leipä, joka ei kelvannut kenellekään, vaikka leipoja kokikin itsensä suureksi onnistujaksi. Saldo: Kaksi isoa leipää syöty yksin viiden päivän sisällä. 


PS Jalat ovat aivan rikki arkipäivien polkemisesta. Samaan aikaan ihana fiilis, kun tietää liikkuneensa ja samaan aikaan pohjaton väsymys. Kyllä ihminen on tässäkin monimutkainen ja vaikea olento.

Kommentit

  1. Ekologista lankaa, ei mikään helppo tehtävä! Jos vaikka materiaali olisi tuotettu kestävällä tavalla, pitäisi vielä tietää missä päin maailmaa se on kasvatettu, missä käsitelty, missä ja miten ja millä värjätty ja miten lopulta tuotu Suomeen meidän käytettäväksi. Sanoisin, että yhtä vaikeaa kuin löytää vastaus kysymykseen who made my clothes. Esimerkiksi Novitan 7 Veljestä langoissa on avainlippu -merkki ja teksti Tehty Suomessa, mutta villa lankaan tulee Norjasta tai Englannista, mikä tieto ei löydy vyötteestä vaan ainoastaan nettisivuilta. Mielestäni aika harhaanjohtavaa eikä ainakaan helpota ekologisen langan valintaa.

    Kokonaisekologisten valintojen tekemistä pitäisi helpottaa muutenkin kuin materiaalien osalta. Kukaan kuluttaja ei pysty arvioimaan jokaisen tuotteen kohdalla, mikä on kokonaisuutena arvostellen ekologisin vaihtoehto. Itse mietin viimeksi tänään, onko parempi ostaa leivän päälle kasvipohjaista levitettä, joka on pakattu muoviin (mutta minkä voi kierrätää ja jonka koira nuolee puhtaaksi) vai aitoa voita (tietysti eläinperäistä, mutta pakattu sekajätteeseen laitettavaan sekoitepakkaukseen).

    Elämme vaikeita aikoja. Yritetään silti tehdä parhaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti jokin merkki tai sertifikaatti sekoittaa omaa ajattelua lisää, kun niitä on niin paljon erilaisia ja kertovat vain osan tuotteesta. Sen osan mitä halutaan korostaa. Valintoja tehtäessä pitääkin luottaa omaan päättelekykyyn, oman arjen kannalta järkevimpään ratkaisuun ja olla itselleen armollinen. Olen niin samaa mieltä, yritetään parhaamme ja se riittäköön

      Poista
  2. Toivon todella, että uudet innovaatiot ja muut ehtivät tulla ajoissa! :( Tuntuu että nyt alkaa olla jo kiire. Tämä eilinen uutinen oli taas yksi iso huolenaihe lisää, joka ei saanut ihan hirveästi näkyvyyttä Suomen mediassa. Bongasitko sinä uutisen jäätiköiden sulamisesta? (Toiv linkki toimii).

    https://yle.fi/uutiset/3-10369774

    Mukavaa tulla aina lueskelemaan blogiasi, sillä sr kannustaa omaakin arkea parempaan suuntaan! Olen jopa ottanut seurannasta pois monia matkustelu/materialistisia blogeja kun on niin hirveästi käynyt turhauttamaan jatkuva kulutushysteria :D

    Tänään katselin Suomen luonnonpäivän kunniaksi monta Avara luonto jaksoa ja tein hävikkiruokaa :D Hyvää Luonnon päivää sullekin! :) - Halina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen seurannut jäätiköiden sulamista ja oikeastaan kaikkia ympäristöuutisia. Se tekee olon välillä paniikinomaiseksi, surulliseksi ja vihaiseksi. Toisaalta välillä yritän olla näkemättä japuhumatta asiasta ja positiivisen kautta kannustaa elintapojen muutokseen. Kuin tupakoitsija näkee tupakka-askin kyljessä mustat keuhot, niin kaikki me näemme ympäristömuutokset. Toiseen ne kuvat ja informaatio tehoavat, toisiin eivät.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle ja mäkin aloitan kokkailut nyt ensi viikkoa varten :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit