PÄIVÄ 315

Olen valittanut shortsittomuutta pidemmän aikaa. Valittanut ja suorastaan ruikuttanut, sillä ihmiset ovat ehdotellet vaihtoehtoja ja ideoita ja minä vain huokailen omaa saamattomuuttani ja sanoin, että kaikki on jo mietitty, mutta mikään ei auta. Pienessä kesäflunssassa toissailtana kuluttaessani elämääni sohvalla sudokuja tehden ja somessa vaeltaen, aloin oikein miettiä asiaa. Miksi jokin asia välillä jää sellaiseksi kitinäksi ja toimettomuudeksi?



R-Collectionin anorakista Joka Tyypin Kaavakirjan ohjeella shortsit. Seurasin ohjetta, silitin osat ja kieli keskellä suuta yritin olla huolellinen. Fiilis: Eye of the tiger. Täältä tullaan seuraava vastustaja.


Koko projektin aikana minulla ei ole oikeasti ollut mitään akuuttia tarvetta millekkään muulle, kuin paistinpannulle. Ennen projektiakin neuloin ja yritin ommella (ehken yhtä paljon, mutta aikaakin lasten kasvaessa on vuosi vuodelta enemmän). Teen tuollaisen ja toihan on kiva idea, aina on voinut aloittaa juuri sen homman mikä on sillä hetkellä innostanut. Ja selkeästi on tullut esille vuoden aikana, että vanhan korjaaminen ja paikkaustyöt eivät minua juurikaan innosta. 








Shortseissa on ollut esillä samaa pakon saneleman työn vieroksumista. Ja vielä ei ole ollut sellainen pakkotilanne, joka olisi piiskannut eteenpäin, sillä pakkohan on aika hyvä motivaattori. Ihminen on vähän sellainen, että jokaisella on jotain hommia, joita välttelee tai joihin ei saa itseään motivoitua. Tiedät, että ne ovat väistämättä edessä, mutta uskottelet itsellesi, että hoidat asian pian. Minulla ne hommat ovat kaikki mielettömän innostuksen ja totaalisen pakon välillä. Harmi, että noiden väliin mahtuu niin paljon asioita :D




Paikkasin pojalta pieneksi jääneen takin hihan ja vähän kavensin mallia. Syksyksi itselle. Tässä vaiheessa huolellisuus oli jo historiaa ja luova innostus oli ottanut ohjat.



Siinä sohvalla sitten päätin, että nyt joko loppuu shortseista puhuminen, kirjoittaminen ja vatvominen tai jos se ei onnistu, niin sitten on pakko käydä toimeen. Eilen aamulla kävin sitten hommiin ja siinähän kävi sitten niin kuin useissa saamattomuuden ja viitsimisen takia sivuun sysättyjen asioiden kanssa käy. Alun jälkeen innostuin. Joudun vähän mukavuusalueen ulkopuolelle ja keskittymään. Ja lopussa koinkin sen ihana itseensä tyytyväisyyden tunteen, jonka voi vaan kokea kun saa ehtyä jonkin tämän tason homman. Tähän tasoon kuuluu kaikki ne kotityötkin (jokaisella on omansa), jotka huutelevat soimaavia kirouksia ohikäveltäessä. 




Farkkujen taskuista tehdyn maton kohdalla järkikin oli hypännyt kyydistä ja hulluus oli siirtynyt ohjaksiin. Piti tulla pojan huoneeseen matto, mutta siitä tuli vino, kiermurainen ja onneton. En raaskinut heti heittää tekstiilikierrätyskassiin, joten laitoin sen hetkeksi pikkuvessaan. Muistuttamaan, että lopeta aina ennen hulluuden pääsemistä puikkoihin.



Hetken kotona kulkee voittaja, suuri lohikäärmeen taljuttaja ja joku juuri sai siivottua kylpyhuoneen, pestyä jääkaapin, vietyä myöhästyneen kirjastokirjan tai tehtyä shortsit. Siinä innostuksessasi ompelin vielä kaikkea muutakin. Nyt tekemisen liekki on sammunut ja sisälläni motivaatio ja järki käyvät taistelua, ettei puuhastelun jäljistä tule seuraavaa lohikäärmettäni. 

-Heidi









Kommentit

  1. Neljäs päivä ostamattomuutta ja homma levisi käsiin siivilän ja ruohonleikkkurin muodossa: siivilä levisi tiskialtaaseen kolmeen osaan kun siivilöin spaghettia. Ruohonleikkuri levisi sinkoamalla eturenkaansa taistelutantereelle. Tämä leikkuri on muuten dyykattu 10 vuotta sitten kaatopaikalta ja on oletettavasti ainakin 20-25 vuotta vanha. Wau nuo shortsit! Itse olen kaavojen ja ohjeiden vankkumaton kannattaja. Tulee harvemmin hazardeja :) Toivottavasti kesänuha helpottaa pian! Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin ylpeä shortseissa just siinä, että maltoin seurata ohjetta. Olen luonteeltani sellainen säveltäjä, että ohjeiden seuraaminen on hankalaa resepteissä, askartelussa ja käsitöissä. Mutta olen ppäättänyt opetella senkin taidon :) Joskus vaan hajoaa joku oman elämän välttämättömyys, eikä sille voi mitään, että vastaava pitää hankkia tilalle. Käytettynä onneksi löytyy paljon . Tsemppiä!

      Poista
  2. Mahtava blogi! Luin kaikki postaukset vasta nyt. Todella inspiroivaa luettavaa oman kulutuskeskeisyyskyllästymisen keskelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varoituksen sanana, että kulutuskeskeisyyskyllästyminen on tämän taudin ensi oire :D

      Poista
  3. Tosi hienon näköset shortsit! Itsellä ei arjen keskellä meinaa riittää into ja keskittymiskyky mihinkään vaativampaan ompeluprojektiin, joten semmoista odotellessa surauttelin rikkinäisistä vaatteista kestotiskirättejä ja kestotalouspaperia (eli pienempiä rättejä lasten ruokailun ja muun sotkun pyyhkäsemiseen). T. Uusi vakilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki onkin suurin puuhastelun estäjä, varsinkin jos on pieniä lapsia. Minäkin ompelen usein rättejä ja kestotalouspaperi, koska se onnistuu arkizombi-tilassakin. Ja kiitos shortsikehuista. Tytär sanoi, että hienothan ne on ja sopiikin just tollaiselle sun kaltaiselle safarihenkiselle 65v miehelle :D

      Poista
    2. Hahahaaaa, ihan paras kommentti :D Lapsillasi on kieli hallussa :D Meidän lapset laukoo jo nyt ennen kouluikää niin erikoisia kommentteja, että innolla odotan teini-ikää. Not. T. Uusi vakilukijasi

      Poista
  4. Upeat shortsit! Kiitos inspiroivasta blogista. Olen aloittelemassa samanlaista vuoden mittaista haastetta kuin sinä. Huomaan, että kuluttaminen ja shoppailu on niin verissä, että siitä on vaikea luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin vaikea luopua. Se on niin syvälle sisäänrakennettu, että minäkin monesti ihan tottumuksesta kiertelen ostoskeskuksessa. Mutta onneksi opitusta tavasta voi oppia pikku hiljaa pois ja ajatusmalleja uudelleen ohjelmoida :D Kiitos shortsi ja blogikehuista.

      Poista
  5. Mainio blogi, oli pakko alkaa laskea omaa kulutuksetonta putkea myös! Tuskin ekalla yrittämällä pääsen vuoteen asti, mutta 8 päivää mennyt, eikä tunnu vielä missään. Farkkumatto on varsin mielenkiintoinen, mutta ootko ajatellut jatkojalostaa sitä esimerkiksi tyynyiksi? Jossain kohtaa farkuntaskutyynyt oli supertrendikkäitä, kun taskuun saattoi sujauttaa TV:n kaukosäätimen tai vaikka karkkipussin leffaevääksi :D

    Kiitos mainiosta blogista, ehdottomasti jään seuraamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksan päivää on jo mahtava alku! Eikä tavoitteissa pidäkään onnistua sataprosenttisesti. Pitää miettiä sitä farkkumattoa, että kestääkö mun markettikoneet ommella sitä enempää. Se on nyt vähän siirtynyt valmiit epäonnistuneet osastoon, josta on vaikea ottaa asioita uudelleen työn alle :) Kiitos palautteestasi ja tsemppiä omalle projektillesi.

      Poista
  6. Olen muutamana päivänä lukenut blogisi läpi ja jakanut siihen onnessani linkkejä sukulaisille. Kirjoitustyylisi on hauska ja asenteesi ihailtava. Et millään lailla korota itseäsi. Päinvastoin asetat itsesi ja heikkoutesi kaikkien arvosteltavaksi ja naurat itse ensimmäisenä epätäydellisyydelle. Koska se lienee yksi suuri syy ihmisen piittaamattomuudelle: koska en pysty elämään ekosti täydellisesti tai edes hyvin, on parempi sulkea silmänsä kokonaan. Lisäksi omaa huo noa omaatuntoa paikkaillaan osoittamalla sormella poliitikkoja tai yrityksiä, jotka ei tee mitään.

    Mielestäni blogisi on loistava esimerkki siitä, kuinka yhden ihmisen teot vaikuttavat perhosen siiveniskun tavoin koko maailmaan. Vähitellen, ehkä huomaamattasi, mutta vaikuttavat. Ihmisten tietoisuuteen, asenteisiin ja lopulta tekoihin. Iloa kesääsi!
    T. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin liikuttua luettuani kommenttisi ja lähetin sen äidillekin (koska olen mamman napanuorassa näköjään vieläkin kiinni). Kiitos kauniista sanoistasi.

      Poista
  7. Luin blogisi läpi, jäin heti koukkuun. Rakastan tyyliäsi, rehellistä ja avointa kaikkine täydellisine epätäydellisyyksineen. Monet kestävästä elämästä kirjoittavat ovat pienten lasten äitejä tai lapsettomia, heihin on vaikeampi samaistua. Minullakin on teini-ikäisiä lapsia, jotka ovat jo tottuneet kulutusyhteiskuntaan. Siksi monet minun päättämät ja miehen hyväksymät ratkaisut eivät ole läpihuutojuttuja koko perheelle. Olen niin samoilla linjoilla kanssasi ja allekirjoitan ajatuksesi, jotkut sellaisenaan, jotku vähän eri lähestymistavalla.

    Noin vuoden ajan olen pyrkinyt vähentämään muovin, kertakäyttöasioiden ja kemikaalien käyttöä. Parin viikon aikana olen pyöritellyt mielessä omaa ostolakkoa, sen sääntöjä ja ehtoja. Blogisi luettuasi taidan olla valmis aloittamaan omani huomenna, elokuun ensimmäisen kunniaksi. Huh, jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että muutkin joutuvat kamppailemaan teinien kanssa. Enkä näin ollen ole ainoa maailman oudoin ja noloin äiti :D Tsemppiä ostolakkoon ja olkoon se juuri sinun näköinen. Ja muovin vähentäminen ja sen vaikeus jatkuvat täälläkin ja sekin on hyvin vaikeaa isommassa perheessä, jossa jo pelkkä peruskierrästys vaativat jatkuvaa paikalla oloa. Pakastepitsan ja juissi-mehun roskat päätyvät välittömästi sekajätteeseen, jos ei ole silmätarkkana ohjaamassa. Palkasi saa mulkaisuja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit