PÄIVÄ 312

Paljon on tullut kysymyksiä projektiin liittyen. Tänään on hyvä aika vastata niihin, kun kotona ei ole tapahtunut mitään projektiin liittyvää: Ompelukone ei surraa, kuiva-ainekaapit eivät tyhjene ja tavara ei kotoa vähene, koska kaikki aika kuluu itseään ja lapsia viilentäen ja rannoilla maaten. Ja niin sen kuuluukin mennä, vaikka tosi nainen voi ruoskia itseään kaikella mahdollisella.



Kun ruokailut ovat olleet viikkoja tasoa tämä. Retkieväitä ja mehujäitä.


Mikä on ollut vaikeinta?

Keksiä tekemistä kaupoissa kiertelyn ja ostamisen tilalle. Se on ollut niin helppoa tekemistä. 

Mistä on ollut vaikeinta luopua?

Alussa oli meikeistä luopuminen, mutta sitä en ole enää aikoihin ajatellut. Vain valokuvia otettaessa Hesarille toivoin, että olisin ollut meikattu ja häikäissyt kaikki kuvallani :D

Aionko jatkaa ja millä tavoin?

Aluksi aloitin nähdäkseni pystynkö elämään jo omistamillani tavaroilla ja saadakseni selville, kuinka paljon tavaroistani ja tavoistani (esim. ihon rasvaaminen ja muu kosmetiikan käyttö) olisivat välttämättömiä tai joita ilman ei voisi elää. Ja halusin tietenkin pyrkiä vähentämään hiilijalanjälkeäni ja pyrkiä elämään kestävämmin ympäristön kannalta. Vaikka vuosi on opettanutkin, että tarvittavien tavaroiden määrä on aika minimi ja ihminen todellakin selviää hyvin pitkälle omistamillaan tavaroilla, niin ajatusmalli on muuttunut niin paljon, etten voisi kuvitella palaavani sellaisiksi kuluttajaksi, joka olen ollut. Lisäksi kotimme on edelleen täynnä tavaraa, joka odottaa pääsyä eteenpäin. Eli pitkän jaarittelun tuloksena, jatkan. Huippuunsa hiottu ja mielikuvituksellinen nimikin on jo takataskussa: Toinen vuosi ostamatta mitään.


Miten niin kiire veteen? Vuoden kuvauksellisin piknik- ja rantaleiripalkinto menee...Ei ainakaan meille.

Onko projektini innostanut muita ihmisiä tarkastelemaan kulutustapojaan?

Toivon niin todella. Pelkästään se, että hetkeksi pysähtyy miettimään omaa ja perheensä kuluttamista on mahtavaa. Että hetkeksi näkee tapojensa ja kuluttamisensa merkityksen. Kuitenkin koen, että meillä kuluttajilla on voima ja mahdollisuus muutokseen, jos me niin haluamme. Ja siitä ensimmäisestä havahtumisestahan aina muutos lähtee liikkeelle. Mutta moni on kertonut ryhtyneensä ihan käytännön toimiin ja jättänyt asioita ostamatta tavan vuoksi, vähentänyt ruokahävikkiä ja alkanut kiinnittämään huomiota valintoihinsa. En voisi olla iloisempi.

Paljonko olen säästänyt?

En osaa sanoa. Jos omaa säästämistään haluaa miettiä niin kirjaa kaikki ostokset ruokaostoksia lukuun ottamatta ylös. Kaikki korvatopseista, shampoista ja kosmetiikasta aina kodin pikkutarvikkeisiin ja isompiin hankintoihin. Yllättävän isoksi summa kertyy, vaikka ei mielestään ole ostanut mitään

Lopuksi vielä kiitos ihanasta palautteesta ja ja kuten yhdessä kommentissa lukikin lopussa: Lets save this planet.




-Heidi

Kylpyhuoneremontti on valmis ja tänään pääsemme kotona suihkuun. Nyt pitäisi vielä osata olla löträämättä ja estää teinejäkin tekemästä samaa :D

Kommentit

  1. Kiitos inspiroivasta blogistasi! Löysin sen viikonloppuna, ja kahdessa päivässä luin kaikki postaukset läpi :D Oli pakko kommentoida, sillä blogisi on innoittanut minua miettimään omaa ja perheeni kulutusta ja hiilijalanjälkeä entistä enemmän. Tajusin, että vaikka muka-kannatan ekologisia arvoja, käytännössä olen tehnyt vain vähän sen eteen että toteuttaisin niitä käytännössä... Suurin ekotekoni on ollut varmaan idättäminen ja viime vuosina ruokahävikin minimointi. Eilisellä kauppareissulle otin kuitenkin kestokassin mukaan, ostin kestohevipusseja sekä vihreitä linssejä lihan sijaan. Jospa pienin askelin pääsisin muokkaamaan perheemme elintapaa edes hieman ekologisemmaksi. Haluankin kiittää sinua inspiroivasta blogistasi, hyvistä vinkeistä ja hauskasta tavasta kirjoittaa! En varmasti ole ainoa, joka on blogisi myötä ryhtynyt miettimään omaa kulutusta ja hiilijalanjälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että blogi on herättänyt ajatuksia. Pienet askeleet riittävät hyvin. Jos kaikki tekisimme niitä, niin se voisi jo riittää käntämään ylikuluttamisen suuntaa. Ja kiitos ihanasta palautteesta ja hyvä, jos pysty olemaan viihdyttäväkin välillä, kun kuitenkin ollaan vaikean aiheen äärellä <3

      Poista
  2. Hih tuli mieleen, että mä olen varmaan hullu kun olen laskenu koko vuoden budjetin kosmetiikalleni ja jos en ostaisi niitä niin paljon sääatäisin :D sama vaatteissa 5vuoden akselille (esim ostan 200e kengät ja vuodessa ne maksaa mulle tän verran jos ne kestää 5v). Ruuasta en sentään oo laskenu hih :D

    Jos lopettaisin seuraavat käyttämäni tuotteet: dödö, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli ja topspuikot niin tuotteiden ovh hinnan mukaan säästöjä kertyisi: 50e vuodessa.

    Jos lopettaisin käsisaippuakäytön säästäisin 9e vuodessa

    Jos lopettaisin apteekin ihorasvan käytön vuodessa säästyisi 40e

    Jos lopettaisin hammastahnan käytön (7ekpl) säästäisin 21-28e/v

    Joa lopettaisin terveyssiteiden käytön säästäisin vuodessa n. 30e.

    Jos lopettaisin kondomien ja llukkareiden käytön säästäisin vuodessa n. 100e (miks ne on niin kalliita nyyh!) Säästän tosin hormonaalisen ehkäisyn kustannukset, jotka olis ehkä korkeammat vuositasolla (en ole laskenut).

    Meikkejä ostan nii harvoin että pelkään et ne jopa menee pilalle vaikka ostan pakkauksia jotka säilyis pitkään. Nykynen meikkivoide on 2v vanha ja vieläki sitä ois jälellä :o en siis oikein pysty laske meikejä budjettiin, koska en osta niitä säännöllisesti. Samoin hiuslakka on 5v vanha :D kääk! Kunha noista pääsen eroon niin harkitsen syvästi ostanko ollenkaan meikkejä vai käviskö mieluumni juhliin ottamassa vaikka juhlameikin ammattilaiselta ettei tarvis kotona pilaannuttaa tuotteita :D

    Jos haluat toiselle vuodelle ns. Vähän uutta haastetta ni voisithan ottaa noi säästölaskelmat muukaan projektiin! :) esim katsoa kaupan sivuilta ovh hinnat ja kun jätät ne tuotteet oatamatta niin paljon rahaa säästyy esim siinä kuussa tai jotenkin?:) ei siis mitenkää pakollista mut niitä ois hauska lukea :D mä olin yllättyny miten vähän rahaa menee loppupeleissä kosmetiikkaan kun vertaan vuoden muita kustannuksia! Isoimmat kulut menee aina tietty asumiseen, sähköön, vakuutuksiin ja ruokaan, mutta iha mininalainen osa mun menoista menee esim dödöön tai shampooseen. Et esim tällä hetkellä on pepusta kun suurinosa menee lääkkeisiin ja saairaalakäynteihin (edelleen olen saikulla). Et joku 200e pakolliaeen kosmetikkkaan (hammastahna, rasvat jne) häviää kun lääkkeisiin mene vuodessa n. 1000e ja sairaalaskustannuksiin toinen 1000e vaikka siis Suomessa yhteiskunta tulee vastaan kustannuksissa niin silti maksettavaa jää opiskelijan tuloista. Ois kyl kätevää jos se shampoisiin jne turhempiin kosmetiikkoijin mennyt 50e auttais mitta valitettavasti hirveistä sumlista ei puhuta, et se on ait enemmän ymoöriatön kannalta tehty valja anteeksi taas super pitkä komenntti! Onnittelut muuten hesarin artikkelista!! :) - Halina


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa enää hahmottaa mitä kaikkea mukaan voisi tarttua tehdäksi kuvitteellista listaa :/ Mutta kaikkea mahdollista se on ollut. Ymmärrän hyvin, että noiden lääkekulujen rinnalla monet kulut ja säästöt tuntuvat pieniltä. Tsemppiä ja voimia sinulle sairastelusi kanssa <3

      Poista
  3. Minä tosiaan valaistuin blogistasi. Vähän ennen kuin löysin blogisi, äitini sanoi, että ajattele, pienenä heillä oli vain yksi mekko jota käyettiin koko kesä. Huokaisin spontaanisti: olispa ihanaa jos olisi vain yksi mekko. En ole nyt 1,5 vuoteen kuljeskellut kaupoissa ostelemassa, mutta käytän hirveästi aikaa nettikaupoissa. Siis vaikka en oilisi aikeissakaan ostaa mitään. Nytpä pääsee siitäkin ajantuhlaamisesta. Taas keksin uuden mikä pitää ostaa: lyhtyvalot liiteriin. No, vuoden päästä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kyllä se on ihme miten kaikkea tarpeelista mieli aina keksiikin. Aikaa vapautuu oikeasti paljon, kun lopettaa netissä kauppojen selailun ja muutenkin kaupoissa kiertelyn. Pitää vain löytää uusi ajantappotapa ja se vaatiikin hieman aikaa ja tottumista. Kiitos ihanasta palautteesta <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit