PÄIVÄ 293

Eilen tiistaina innostukseni kaapien jauhoja ja papuja kohtaa koki jo pienen inflaation. Aamulla vielä kaivoin kaapista esille jotain kuiva-aineita, jotka todellakin pitäisi saada syötyä. Mutta kun ei tee mieli! Tekisi mieli paistettua tofua tai jotain oikein hyvää (ei siis mitään käryä, mikä tämä hyvä on, mutta jotain muuta).



Eilen käytiin keräämässä ensimmäiset mustikat. 



Mutta päätös on päätös, ei kaupasta mitään muuta ruokaa, sillä on joku hyvä syy miksi nämä seisovat täällä kaapeissa. Itselle mieluisa ruokahan ei kauan kaapeissa seiso, päinvastoin. Mutta joskus ei arkipäivän luovuuttaa irtoa eikä mielikuvitus laukkaa. Hetken dramaattisesti huokailtuani otan pakkasesta sämpylöitä ja kuin huomaamatta elän niillä koko päivän (se ainoa pakkasen "aarre", joka olisi uponnut lapsiinkin). Miehen mukana kaupassa mukaan tarttuu kookosjäätelökin, mutta sen saa käännettyä itselleni suorastaan järjenteoksi, sillä voin vihdoin kuluttaa loppuun lakritsikastikeen, jota ei kukaan ole viitsinyt edes avata ja maistaa, vaikka joku sen on kotiin joskus halunnut. Kaappien ruokahävikkiprojektin saldo on: 3rkl talkkunajauhoja, sämpylät pakkasesta, puoli pakettia lakritsikastiketta ja linssisosekeitto pakkasesta (kaikki helpot ja "hyvät"). Tämä olikin vaikeampaa kuin oletin ja sisäinen herkkupeto pistää kampoihin odottamattoman vahvasti. Se voi jopa voittaa :O



Minusta tämä on kaunis kuva. Marjojen poimimnen on oikesti kivaa puuhaa, mutta putsaaminen ihan helvetillistä piinaa. Pitäisi poimia käsin, mutta puimurilla saa niin nopeasti ämpärin pohjan piiloon.



Vuoden ostamattomuus alkaa näkyä vaatteissa. Minulta puuttu shortsit, joita kipeästi kaipaisin jokainen lämpimämpi päivä. T-paitoja on kolme jäljellä ja ne ovat ihan kunnossa, mutta olen niin kyllästynyt niihin. Tuntuu myös, että olen kesän aikana saanut muutaman kesäkilon ja kaikki paidat tuntuvat ahtailta (ja se ei ole kookosjäätelö eikä muutkaan herkut, ikävä kyllä). Shortsiongelma minun pitää kyllä ratkaista tämän viikon aikana, sillä kesää on vielä jäljellä pitkälti. Nyt ryhdistäydy nainen!



Tällainenkin löytyi Espoon metsästä. Jotenkin yhdistän lakat pohjoiseen ja kuvasin tätä vuoden metsälöytönä :D Tuskin on sellainen, vaikkakin kaunis ja herkullinen.


-Heidi

Kommentit

  1. Ihanan inhimillisistä asioista kerrot. Tahtotila voi olla mutta mieli on kummallinen (varsinkin herkkujen suhteen)

    Voisiko sortsit tuunata joista vanhoista pitkistä housuista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahtotila ja mieli tosiaan käyvät kamppailua pitkin päivää. Se on mielenkiintoista millaisen ajatusprosessin ja taistelun aivot tekevät ennen jokaista päätöstä :D Housuista voisi toi leikata lahkeet, mutta niitäkään ei ihan liiemmin enää löydy. Vähän uhkarohkeana suunnittelen etsiväni kaavat jostain ja ompelevani R-collektion anorakista shortsit.

      Poista
  2. Mielestäni paras ja kivuttomin keino tyhjentää kuiva-ainekaapin jämät on leipoa sämpylöitä. Sinne olen itsekin kadottanut talkkunat ym. ryynit. Toki pavut ei ehkä ole parhaita sämpylöihin, mutta kyllä nekin varmaan soseutettuna menee. Nykyisin teen sämpylöitä aina, kun olen kerryttänyt liian monta kuivunutta puolikasta ruisleipää (likoon vaan ja uus taikina päälle).
    Joka tapauksessa, tunnistan ongelman. Jostain syystä sekään ei onnistu, että ostaisi vain ruokaa, josta pitää niin, että se tulee syötyä heti. Tai ainakin oma jääkaappi sisältäisi silloin vain herkkuja.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että muutkin tunnistavat ongelman. Täälläkin ruokahävikkiä yritetään pienentää sämpylöillä, joihin tosiaan saa laitettua kaikki perunamuussista vähän kuivuneisiin leipiin. Joskus ne sämpylätkin jää pyörimään (tai täyttämään pakkasta, kun leipoo liikaa vääränä päivänä). Vaikeaa on :D

    VastaaPoista
  4. Heei laksritsikastike on voinut jäädä meiltä keväällä sinne! Toivottavasti maistuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei edes siis kovin vanhaa, jos näin on :D Seuraavalla kerralla olkaa hyvät ja jättäkää jotkut upeat shortsit tai suklaata.

      Poista
  5. Löytyisikö jostain fb:n roskalava-ryhmästä rikkinäiset verkkarit tms, jotka voisit tuunata shortseiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, varmasti sieltäkin löytyisi ja edelleen tuo anorakkin odottaa silppuamista, mutta laiskuus on saanut minut valtaansa. Ja kuumuus :D Ehkä saan shortsit jalkaani, kun mittari syksyllä tippuu nollan tuntumaan.

      Poista
  6. Hei, satunnainen vierailija täällä! Olen lueskellut blogiasi sieltä täältä ja tuosta sortsiongelmasta tuli mieleen ne 15 pari farkkuja jotka kärräsit jostain kotiin. Olisiko niistä apua tähän projektiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ehtinyt leikata kaikista lahkeet irti hupparia varten ja kokeillessa mahdollisia shortseja, niin totesin, että vähän liian lyhyet herutuspöksythän ne valitettavasti on. Harmi, että olin ehtinyt saksia kaikki.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit