PÄIVÄ 198

Syntymäpäivät. Omat tai muiden. Ne on hankalia. Ei haluaisi antaa mitään turhaa tai kertakäyttöistä. Silti haluaisi antaa aina jotain, mikä todella ilahduttaa. Olen aina ollut surkea lahjojen ostaja ja ekologiseen ajattelun vallatessa päätä, se on muuttunut aina vain vaikeammaksi. Onneksi nyt juhlittiin minua ja muut ovat selkeästi parempia tässä asiassa. 


Äidiltä sain etukäteen käsin tehdystä pellavakankaasta ommellut pyyhkeet. Ne ovat aivan ihanat ja niin käsityöaarteita, että vähän hirvittää käyttää. Onneksi pellava kestää ja paranee käytössä.


Synttäreiden alla minulla oli hyvä tilaisuus miettiä tarvitsenko jotain erityisesti tai onko jokin ehdottoman tärkeä käyttötavara tai -vaate loppumassa. Yli puolen vuoden ostamattomuuden jälkeen en edelleenkään tarvinnut mitään. Se järkyttää ja ilahduttaa samalla kertaa. Miksi olen kuluttanut aikaisemmin niin paljon ja surutta kaikkea? Ja miten ihanaa on, että olen herännyt asiaan ja alkanut elämään vähemmällä.


Hammasharja. Tätä tarvitsin. Minulla on käytössä sähköhammasharja, johon on vielä yksi vaihtoharja odottamassa, mutta reissuille ei ollut mitään.

Lahjoissa parasta on kuitenkin se, että läheiset ovat ajatelleet minua. Että he ovat miettineet juuri ja lahjoillaan tukevat ja kannustavat. 


Saumurilankaa, neulelankaa ja herkkuja. Veggoja ja muita vegaanisia sukalaita, lempparisipsejä, erilaisia kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä ja kahvia. Vähän huolettaa tämä herkkujen määrä, sillä minulla ei ole selkärankaa (varsinkaan herkkujen suhteen) ja tiedän, että en lepää, ennen kuin kaikki on ahmittu.


Viimeinen synttärilahja oli kuopuksen jekku. Olimme joskus pilailleet esikoisen kustannuksella ja vaihtaneet hänen Netlixin profiilin lapsiasetuksiin ja profiilinimeksi hänen hassun hellittelynimen. No kuopus olikin tehnyt saman jekun minulla vaihtaen kaikki profiilini tietokoneella uusiksi. Pieni hätääntyminen ja paniikki iski, kun blogissa, yhteystiedoissa ja Google-profiilissa luki vain "Mä oon hölmöläinen". Kyllä siinä hetki meni asian korjaamisessa, selvittämisessä ja syyllisen etsimisessä. Tavallaan jekku oli onnistunut, mutta äidin reaktio ei tainnut olla toivottu :D 






Näin unta, miten tein kankaista ja muoviroskista uudet suojat kenkien päälle pyöräilyyn. Heräsin täynnä toteuttamisen iloa. Mutta aivan liian aikaisin. Tässä sitä nyt istutaan hiljaa kahvia juoden ja herkkuja syöden odottamassa, että muukin maailma herää tähän päivään ja pääsen toteuttamaan visiota, joka haalistuu uhkaavasti aamun edetessä :D

-Heidi

Kommentit

  1. Hyvää ayntymäpäivää! :D yksi lahjatuskailija täällä moi! Itseänykyään tuskastuttaa ostaa lahjoja, koska koko ajan jollain on synttärit/muut juhlat! Maapallon lisäksi myös opiskelijbudjetti kärsii :D aineettomat lahjakortit yms maksavat yllättävän paljon (pitäisi olla vähintään 20e että aillä saa jotain) ja toisaalta lahjat kuten "lupaan tiskata" ei toimi kuin omalle perheelle hahah :D siispä päädyn yhä useammin skumppapulloon ja suklaaseen..

    Toisaalta taas rakastan antaa ja saada lahjoja! eniten ilahduttaa itse tehdyt ja käyttölahjat. Nuo sinun saamasi pyyhkeet ja hammasharja on ihania! Minulta löytyy myös sama bambuharja ja Yrttimaan hammastahna, joka on oma lemppari hammastahnoista :) - Halina

    VastaaPoista
  2. Lahjojen saaminen on kivaa, varsinkin jos ei saa mitään turhaa tai jonkun asian,jota oikeasti tarvitsee. Olen aina ollut niin huono lahjojen ostaja ja kaikki jouluista synttäreihin ovat olleet piinaa. Kukaan sukulainen tuskin odottaakaan minulta enää mitään ihmeitä. Mitähän työkaverit sanoisivat, jos antaisi lahjakortin, jossa lupaa tulla tiskaamaan? Kiusaantunut hiljaisuus varmasti seuraisi, varsinkin jos ei ole se kaikkein läheisin työkaveri :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit