PÄIVÄ 144

Muutama sana siitä, miten innoistuin elämään vähemmällä kuluttamisella ja millainen polku on ollut kohti ympäristöystävällisempää elämää. Ensimmäinen ajatus kuluttamisen järjettömyydestä on tullut varmaan lastenjuhlien jälkeen, kun sulloin jätesäkkiin kertakäyttöastioita, lahjapaperia, lelupakkauksia, ruokien jämiä ja valtavia jätesäkkejä kertyi kaksi. Se tuntui järkyttävältä, mutta ei johtanut elämäntapamuutoksiin. Elämä tuntui täydeltä sellasenaan ja kaikki lisätyöltä ja vaikealta. 

Ruokakuvia painavan tekstin välissä. Tunnelman kevennys. Ihanaa ruokaa Pure Hero -ravintolasta Turusta. Nam!

Mutta äitini oli sitkeä. Vaati ja vaati, että kierrätän biojätteen. Jos en mitään tee ympäristön eteen, niin sen ainakin voin tehdä. Ehkä en jaksanut kuunnella enempää ja biojäte ilmestyi keittiöön. Ja siitä tuli rutiini hetkessä. Seuraavaksi äitini (tuo elämäni paarma ja suuri idoli) otti puheeksi, että meillä on paljon tavaraa. Että turhaa aikaa menee järjestelemiseen ja tavaran kantamiseen paikasta toiseeen. Sivuutin asian, että kaikilla lapsiperheillä on tavaraa, äitini on vain unohtanut asian. Mutta ajatus jäi kytemään. Voisiko arjesta selvitä helpommalla jos omistaa vähemmän? 

Kului vuosia, lapset kasvoivat ja alkoi olla taas aikaa omille ajatuksille. Jokaisena vuotena tuli jotain lisää. Kierrätys laajeni koskemaan biojätteen lisäksi kartonkia ja paperia, lasitölkkejä ja metallia, vaatteita ja lopuksi muovia (joka todella vähensi sekajätettä). Päätin ostaa kaikki vaatteeni käytettynä jne... Mutta suuri ahaa -elämys ei tullutkaan ympäristöasioista, vaan siivouskirjasta :D Luin Kon Mari-kirjan ja se ei tehnyt minusta unelmieni siistin kodin omistajaa vaan kuluttamisen vastustajan. Se hetki, kun kannoin kaikki omistamani vaatteet sänkyni päälle. Koko sänky peittyi. Uskon edelleen, että olin jo ennen sitä kirjaa vähentänyt kuluttamista ja omistin vähemmän, kuin keskiverto nainen, mutta se määrä oli järkyttävä. 

Jälkiruokana raakakakkua. Tuhtia tavaraa, mutta herkkupepulle ei homma eikä mikään :D Kaiken jaksoin ja olin onnellinen.

Kävin omistamani tavarat läpi ja samalla aloin miettimään käyttämiäni rahasummia. Ostamieni tavaroiden ja vaatteiden ympäristöhaittoja, kierrättämisen vaikeutta ja sitä kuinka vaikeaa tavarasta on päästä eroon. Mietin siivoamista, järjestämistä ja säilömistä. Mietin mainoksia ja elämääni silloin kuin olen kuluttanut eniten. Pohdin kulttuuriamme, mainoksia, elämänlaatua. Punnitsin asemaani yhteiskunnassa ja rooliani kuluttajana. 

Siellä ne ajatukset muhivat muutaman vuoden päässäni, kunnes eräänä päivänä autossa istuessani sanoin miehelleni, että tästä eteenpäin en vuoteen osta mitään. Ja tällä tiellä ollaan. Tuosta syntymäpäivän roskasäkin järkytyksestä on kulunut noin 13v. Niin pitkän matkan voi joutua kulkemaan löytääkseen uuden tavan elää tai omaksuakseen jotain uutta. Ja miten pienestä lähtee lumipalloefekti. Biojätteestä :D

Tällainen on oma matkani tähän pisteeseen. Näin, kun sen kirjoittaa ylös, niin aika kaukaa olen tälle matkalle lähtenyt.

-Heidi