PÄIVÄ 99

Miten tulin lähteneeksi tähän projektiin? Mikä sai "normaalin" perheen äidin hylkäämään ostokset ja kosmetiikan. Vielä shampoonkin. Olemattomilla ompelutaidoilla ja kiireisen arjen keskellä päättää, nyt selvitään vaihtamalla ja tekemällä itse. Onhan se vähän hullu :D 

Pannukahvin merkeissä mietittiin tätä projektia miehen kanssa. Kiitos, että kestät kaikki päähänpistoni ja annat minun toteuttaa näitä ilman suurempia kauhisteluja ja ihmettelyjä.

Totta kai huoli ympäristöasioista. Se on päällimmäisenä. Mutta mielestäni tein jo paljon hiilijalanjälkeni eteen ennen tätä projektiakin. Noudatan vegaanista ruokavaliota, kierrätän kaikki roskat ja kuljen työmatkat juosten tai pyöräillen. Mielestäni se oli jo tarpeeksi hyvin. Tosi hyvin (siis tosi tosi hyvin, jos ette ymmärtäneet, kuinka monta taputusta selkään omasta mielestäni ansaitsin :D).

Perimmäinen syy taisi olla kuitenkin kertakäyttökulttuuri, joka tuntui minusta kovin järjettömältä. Tulen surulliseksi siitä, miten ajattelemattomasti ostamme ja heitämme roskiin. Miten nuoret ihailevat kuluttavaa elämäntyyliä, miten kaikki on niin pohjattoman kertakäyttöistä ja merkityksetöntä. On halvempaa ostaa uusi puhelin tai mikä tahansa kodinkone, kuin korjata vanha. Uudet vaatteet ovat halvempia kuin ruoka. Tavaraa pursuaa niin, että tarvitsemme lisävarastoja, ammattijärjestäjiä ja tarvitsemme lisää tavaransäilytyshuonekaluja. Kukaan ei huoli jo omistamaamme romua mihinkään. Ja silti tuntuu, että olemme täällä vain ostaaksemme lisää. Se tuntuu olevan meidän elämäntehtävämme. Kuluttaa niin paljon, että pyörät pyörii ja joku kerää voitot. Mutta eihän kukaan saa koskaa tarpeeksi voittoa, joten joudumme kuluttamaan ikuisesti ja silti se ei riitä.

Kotona päätin tehdä pojan lätkäkassista ylijääneistä tilkuista pussin retkipannulle. Ei taida Bauer tietää, missä kaikissa pussukoissa sen logo komeilee :D Mitäs tuikkasi nimensä lätkäkassin joka kylkeen.

Yksi syy on juuri tuo tavaranmäärä, mutta ihan itsekkäistä syistä. En jaksa enää etsiä, siivota ja järjestellä. En halua enää huomata, että ostan puseron ja kotona on kolme samanlaista odottamassa. Kaikelle ei vain ole tilaa ja omaa paikkaansa, jonka seurauksena tavarat seilaavat kaikkialla, lojuvat kasoissa ja pussukoissa odottamassa, että saan vietyä ne kierrätykseen, kellariin, pesuun, kaappiin, ylös, alas...jonnekin. Ilman tuota rojua ja vaatetta siivoaminenkin olisi niin nopeaa ja helppoa. Miksi siis käytän ensin rahaa saadakseni tuon kaiken, joka kaikki on loppujen lopuksi vain tulevaisuuden roskaa. Olenko ihan kaheli? Ja onko tässä mitään järkeä?

Kolmas vaihtoni oli toinen satsi vesikefiirin siementä saippuaan. Oikeasti en varmankaan käytä sitä itseeni, sillä vesipesulla tulee aivan puhtaaksi iho. Eikä vesi kuivata, kuten saippuat. Ja en oikein raaski. Ajatelkaa, kolme kuukautta ja saippuapala aiheuttaa iloa, hämmennystä ja innostusta. Tehdäkö siitä pyykinpesuainetta vaiko peseytyä saippun kera? Kaikki ovet ovat taas auki ja elämä hymyilee. Minulla on vaihtehtoja :D

Viimeisenä syynä taisi olla itsensä haastaminen. Pidän haasteiden asettamisesta itselleni. Yhtenä vuonna päätin polkea töihin joka päivä. -30 astetta oli pakkasraja, mutta niin kylmä ei täällä etelässä tullut. Ennätykseksi jäi -28. Seuraavan vuonna pyöräily tuntui jo rutiinilta ja kaipasin vähän haastetta. Niinpä juoksin koko vuoden töihin ja takaisin joka päivä, muutamaan sairastelua lukuunottamatta. Jokaisesta projektista on jäänyt paljon käteen. Kaikki ovat olleet askeleita ekologisempaan elämään, mutta tärkeitä myös oman hyvinvoinnin kannalta. Mikä määrä omaa aikaa ja arkiliikuntaa noista projekteista kertyi. Kiitos niistä hetkistä :D Aamulla ei vielä töissä, mutta poissa jo kotiorjan hommista ja iltapäivällä vapaa jo töistä, mutta kotihommat kaukana. 

Miksi tein blogin tästä projektistani? Toivon, että se herättää ihmisiä miettimään omaa suhdetta kuluttamiseen ja ympäristöasioihin. Ja ehkä haluan tartuttaa pienen kipinän kohti ekologisuutta ja vapautta kuluttamisen pakosta ja luulen, että se ei tartu pisaratartuntana, vaan sanojen kautta.

Tämän ylevän ympäristöpuheen jälkeen starttaan auton ja kuljetan poikani jäähallille, jonka aikana ajan yksin kotiin ja kotiin päästyäni heti takaisin. Ja uudestaan kotiin. Kuten huomaatte, me kukaan emme voi lopettaa kaikkea, mutta voimme jokainen vähentää jotain. Ja tsemppiä kaikille treenikuskaajille. Kyllä elämässä varmasti on muutakin elämää. Olen kuullut varmasta lähteestä, että tämä on väliaikaista.

-Heidi