PÄIVÄ 115

Hiusnauhat loppuivat. Tai onhan niitä jossain, mutta kotimme syö niitä varmaan välipalaksi, koska ne häviävät aina. Muutaman päivän pidin valkoista kuminauhaa ponnarina, mutta olisihan se hieman ankea ratkaisu pidemmän päälle.

Kun poskessakin näyttää kasvavan karvaa kuin tonttu-ukolla konsanaan :D Kuvan hiukset on pesty kahden jumppatunnin jälkeen vedellä. Puhdasta tuli.  

Kangastilkuista tuli mieleen lapsuuteni donitsit. Sellaiseenhan kuminauhat saa hyvin piiloon. Sen täytyy olla helppoa kuin heinän teko. Vaan eipä ollut... tietenkään. Miksi helpoinkin käsityö on minulle kiirastuli, jossa hermoni palavat rovion lailla? Puolivälissä etsin netistä ohjeen ja sen jälkeen jokainen donitsi sujui nopeammin ja helpommin. Oi ihana netti ja sen kaiken kattava sisältö. 

Näillä pärjään varmasti pitkälle. Mikä parasta, ehkei kotimme hotki näitä samaan malliin, kuin ohuita kaupan lenksuja. Käytin näihin yhden jenkkihuivin ja pari pientä palaa muita tilkkuja. Totesin vain, että ainakaan näiden tekoon en pysty kuluttamaan tuottamaamme kangasjätettä, niin vähän näihin saa kulutettua kangasta.

Saatuani kerrankin aikaan muutakin, kuin silppua (ala-aste ikäisen käsityön), olin aivan liekeissä. Toisenlaisissa, kuin ompelutyön alussa polttavassa hermoilussa. Koska donitsit melkein onnistuivat hyvin, niin täytyyhän minun pystyä mihin vain. Tänään. Heti. Käsityölehdestä hain ohjeita. Ahaa...nalle...sehän näyttää helpolta (mihin hittoon olisin tarvinnut nallea?!?). Se jäi kesken, kun katseeni osui helppo-kaava-hameeseen. Liekit roihusivat jo varmasti metrien kokoisina. Äkkiä piirtämään kaavoja. Kun kaikki oli ompelua valmista, liekit olivat jo sammuneet ja jäljellä oli enää kasa tuhkaa. Koko iltapäivä ja ilta olivat kadonneet, ruuat ja kotityöt tekemättä ja kaikki oli kuin silppupommin jäljiltä. Ei taida rahkeet riittää enää jälkien siivoukseen. Jos vain keittäisi kahvit, sammuttaisi valot perässään ja vaihtaisi huonetta.

-Heidi