PÄIVÄ 107

En voisi ikinä olla ostamatta mitään (vaatteita), koska en osaa ommella tai tehdä mitään?

Väärin. Olen aivan varma, että suurimmalla osalla meistä on vaatteita vuosiksi eteenpäin. Oikeasti käytämme kaapistamme vain muutamaa lempivaatettamme ja muut ovat siellä hätävaralla ja tilan tukkeena. Minunkaan ei oikeasti tarvitse ommella itselleni yhtään mitään. Teen sitä siksi, että haluan oppia. Haaveilen osaavan joskus tehdä itse ainakin osan vaatteistani ja käyttää siihen kierrätysmateriaalia. 

Keittiön kaapeista  löytyi termosmuki, jossa edellisestä poiketen on kansi. Ostin tämän aivan tohkeissani joskus. Tähän aion laittaa aina aamukahvit mukaan ja tässä kahvi pysyisi lämpimänä lasten treenien ajan. Niin sekin vain jäi kaappien kätköihin. Nyt olen ottanut sen taas käyttöön ja se tuntuu hyvältä. Turhakkeen uusi elämä. Tosin takeaway -mukiksi se on liian painava ja  iso pieneen kassiin, mutta repussa ja autossa mahtava. Toinen kahvi omaan kuppiin ostettu.

Sinun ei tarvitse osata mitään,  mitä et nyt jo osaa. Irronneen napin ompelemisen voi jokainen harjoitella, mutta jos ei yhtään kiinnosta, niin voihan tarjota kahvit ja pullan ystävälle, joka osaa. On vaan järjetöntä haaskuuta heittää vaate pois, jonka ainoa vika on irronnut nappi. Muuten voi elellä omilla vaatteilla hyvinkin pitkään. Kyllästyessään (ja sehän tapahtuu nopeasti) voi vaihdella kavereiden kanssa vaatteita. Kaivat kaikki ne ehkä-, noup- ja blaah -vaatteet ja ne, joissa on hintalaput vieläkin kiinni ja kysyt onko ystävilläsi käyttöä. Itselle sopimaton vaate voi olla mahtava toisen yllä. Onneksi makuja ja muotoja on erilaisia. Voit siis huoletta vähentää kuluttamista, ilman mitään käsityötaitoja, pärjäät kyllä!

Tavaravirta on pysähtynyt. Se on kahvin ja voileipien paikka. 

Ostamattomuuden aikana olen huomannut, että omistan paljon kaikkea mitä en muista omistaneeni. Alun vaatelaskelma ei pidä paikkaansa, sillä vaatteita ilmestyy sieltä täältä lisää. Jumppakasista, työpaikalta ja kaapin perukoilta. Olen vain työntänyt ne kiireessä jonnekin ja nyt ajan kanssa nämä unohdetut tavarat ja vaatteet ilmestyvät jälleen eteeni. Projektin alun huoli kaiken välittömästä loppumisesta oli todellakin väärä. Mikään ei lopu, vaikka välillä jopa toivonkin niin, että voisin kokeilla enemmän vaihtoa. Tavaran määrä ei myöskään vähene kovin nopeasti (ollenkaan). Eipähän ainakaan tule lisää, joten tavaravirta kotiinpäin on pysähtynyt, vihdoinkin.

-Heidi