PÄIVÄ 7

Odotan kokoajan, milloin ensimmäinen pulmatilanne iskee. Mutta tosiasia on, että kodissani on kaikkea. Minulla on kaikkea. Maailmassa on jo kaikkea kaikille. Vielä on alun voimakas motivaatio päällä, ettei mielitekoja synny (en ehdikään minnekkään, missä mahdollinen mieliteko iskisi, sillä työ ja perhe vie voimat ja ajan :D).

Ennakoin tulevia ongelmatilanteita juostessani töihin, sillä se on ainoa hetki päivässä, jolloin on aikaa ajatella rauhassa. Olen huolissani ripsiväristäni ja pohdin erilaisia vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi. Palveluja voin ostaa, mutta ripsienpidennyksiä en halua. Onneksi minulla on aikaa muutama viikko. Näin tärkeitä asioita sitä näin ison projektin alussa miettii. Melkein hävettää.

Kodin puhdistamisen ongelma oli helppo ratkaista. Pesuaineena käytän tällä hetkellä etikkaa.  1osa etikkaa ja 9 osaa vettä. Puhdasta tulee, on ekologista ja halpaa. Koska etikan tuoksu pyörii hetken ruiskutettuna (haihtuu kyllä nopeasti), niin olen raikastanut etikkaa limella ja sitruunalla. Jos joku miettii samanlaista projektia, niin kodin puhdistaminen onnistuu helposti elintarvikeostoksilla. Tai vain haluat välttää kemikaaleja tai säästää luontoa turhalta muovijätteeltä, jota pesuainepurkeista kertyy, niin tässä ratkaisu. Ohjeita on netti pullollaan.


Toisessa purkissa appelsiini- ja sitruunaviipaleita sekä väkiviinaetikkaa ja toisessa limekakun teosta jääneet limekuoret. Rätti ommeltu vanhasta pyyhkeestä ja vanhasta paidasta. Samaa suihkepulloa voi käyttää melkein loputtomasti ja muovijätettä ei synny.

Seuraavaksi käyn läpi  omistamani meikit, harjat ja muut ulkonäön parantelutavarat. Tällä hetkellä hiukset puhdistuvat vesipesulla, mutta viikonloppuna on aikaa paneutua vähän tehokkaampiin vaihtoehtoin.

Hyvillä mielin toisella viikolla. -Heidi

Kommentit

Suositut tekstit