PÄIVÄ 1

Olen muutaman vuoden yrittänyt elää niin, että en osta vaatteita uutena. Olen pyrkinyt löytämään kaikki vaatteeni käytettynä lukuunottamatta urheilu- ja alusvaatteita. Ensimmäisenä vuotena retkahdin välillä alennusmyynteihin, mutta sekin on vähentynyt kuluneen vuoden aikana.

Päätin kokeilla elää vuoden ostamatta mitään. Siis yhtään mitään elintarvikkeita lukuunottamatta.

Minulla on ompelukone ja saumuri, mutta taitoni riittävät juuri ja juuri tiskirättien ja ruman epämääräisen pipon tekemiseen. Niillä taidoilla ei juuri itseä koristeta, mutta vaatteiden määrä tällä planeetalla on niin järkyttävä, etten usko tämän olevan vuoteni suurin ongelma.

Vaikeaa tulee olemaan siinä vaiheessa, kun ripsiväri loppuu ja minun pitää lähteä ulos sellaisena haalean kalvakkana keski-ikäisenä naisena, jota peitän päivittäin maalaamalla silmät naamaan ja kulmat antamaan ryhtiä. Itseasiassa koen pelottavana ajatuksen kajalin ja ripsivärin loppumisesta.

Muuten projekti tuntuu nyt innostavalta ja mukavalta haasteena. Selkeästi alkuinnostus käynnissä. Tästä lokakuun torstaipäivästä on hyvä aloittaa vuoden mittainen projektini. Onnea minulle matkaan :)

Projektin säännöt löytyvät otsikon vierestä.

-HEIDI


Kommentit

  1. Nyt vasta toukokuussa löysin blogisi. :) Mielenkiintoista. Jatkan illalla lukemista ja muakin kauhistuttaisi lähteä ulos ilman kulmakarvoja ja näkyviä silmiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kauheaa ja vieläkin tuntuu kauniisti laittautuneen naisen vieressä, että minä se vaan tässä, ripsetön ja väritön ihme tyyppi :D Lämpimästi tervetuloa seuraamaan matkaani kohti ekologisempaa ja tavarasta vapaampaa elämää.

      Poista
  2. Hei! Erittäin kiinnostava blogi sinulla! Haluaisin alkaa lukea sitä läpi alusta loppuun, mutta postauksissa ei ole "seuraava teksti" nappia. Menee hankalaksi joka kerta siirtyä sivupalkin arkiston kautta oikeaan kohtaan. Olisiko mahdollista, että tähän saisi korjauksen? Innostaisi uutta lukijaa selvästi! (En tiedä, miksi "seuraava/edellinen" -namiskoja ei ole, useimmissa bloggerin blogeissa on; voi liittyä siihen, minkä ulkoasun valitsee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että liittyy ulkoasuun, mutta katson mitä voin asialle tehdä -Heidi

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit