Kenellä on oikeus kuluttaa?

Telkkarissa tuli mainos ohjelmasta, jossa seurattiin erilaisista varakkuustaustoista tulevia perheitä. Ohjelmakonseptin viihdyttävyyteen tai juuri näiden ihmisten elämäntapoihin mitenkään ottamatta kantaa (kuinka voisinkaan, näin ohjelmasta vain mainoksen), pysähdyin miettimään, että kenellä on oikeus kuluttaa ja kuinka paljon? Olen ennenkin miettinyt sitä, miksi luonnonvarojen kuluttaminen on sallitumpaa jos ihminen on varakas. Mainoksessa perheen viikkobudjetti saattaa olla 1500e-2500e/vko. Ajatelkaa jos kaikki maailman yli 7 miljardia ihmistä asuisivat 300 neliön taloissa perhekuntineen ja kuluttaisivat 2000e/viikko. Maapallo täyttyisi asunnoista, roskasta ja saasteista välittömästi. Miksi ylikuluttaminen on oikeutettua kenellekään?

Voisinko jättää seuraavan sykemittarin ostamatta, kun tämä hajoaa? Jos olisi joku kiintiö, joutuisinko valitsemaan puhelimen, läppärin, pesukoneen ja sykemttarin väliltä? Kuinka hiilijalanjälkikiintiö määriteltäisiin, vaikeita kysymyksiä. Siihen asti pitäisi vain kannustaa ihmisiä tekemään ekologisempia valintoja. Olisihan se mukavampaa, kuin jos on pakko.

Onko todella niin, että iso osa ihmisistä ei mieti asiaa tai heillä on kuvitelma siitä, että asia ei koske minua ja minulla on oikeus, koska teen niin paljon töitä rahojeni eteen. Todellisuudessa kaikki tekevät paljon töitä rahojensa eteen, ei vähiten ainakaan matalapalkkaiset ompelijat Bangladesin tehtaissa. Mistä kumpuaa harhakuva, että ylikuluttaminen on hienoa eikä suorastaan järkyttävän ajattelematonta. Ja jopa mautonta. Miksi meillä hyvinvointi ja menestys on verrannollinen kuluttamiseen. Valtavia taloja, joissa osa huoneista on vähällä käytöllä, oikeastaan vain lämmitettyjä varastoja tavaroille, kertakäyttötavaroita, shoppailua ja useita autoja. Ja tuntuu, että se on kultainen haavekuva, onnela, johon ihminen pyrkii elämässään. Tuhoamaan planeetan? Onko se todella meidän kaikkien yhteinen tavoite, koska kaikkihan me haluamme olla ja näyttää menestyneiltä.

Toivoisin, että tulevaisuudessa meillä olisi jonkinlaset kulutuskiintiöt. Ja niiden ylittäminen johtaisi jonkinlaisiin sanktioihin tai rahalla voisi ostaa lisää kulutusmahdollisuuksia, jos jollain muulla tavalla kompensoi tuhojaan. Koska ylikuluttaminen on tuhoamista. Eikä kyseessä ole edes oman omaisuuden tuhoamista, vaan meidän kaikkien elollisten yhteisen planeetan tuhoamista. Joku vain ajattelee, että hänen mielitekonsa ja mieltymyksensä ovat kuitenkin kaikkein tärkeimmät. 

Kaverilta saadusta jämälankasäkistä valkoinen kimallelanka. Olisiko tässä ensimmäinen joululahja? Valmiina jo nyt? Nyt ei saa innostua siitä, että vihdoin onnistuisin ilahduttamaan kaikkia neulomuksilla, sillä koskaan en ole valmistautunut ja valmis, kun kyseinen juhla on nurkan takana. 

Olen ennenkin miettinyt, mikä olisi se tapa jolla voisimme näyttää hyvinvointimme kuluttamisen sijaan? Jos tavoittelisimme viisautta, hyväntekeväisyyttä ja myötätuntoa yhtä kiihkeästi kuin henkilökohtaista materiaalia, uusinta elektroniikkaa tai viimeisen muodin vaatteita, olisi monta asiaa varmasti saatu ratkaistua. Mutta markkinoipa myötätuntoa uuden mökin sijaan tai suosittele henkistä pääomaa ja viiisautta uuden sisustuksen tilalle. Heidi, Heidi, nyt kuin vihdoin olet saanut mahdollisuuden rakentaa unelmiesi talon, niin älä tee sitä. Sen sijaan tee itsellesi ja perheellesi mahdollisimman pieni energiatehokas talo, jossa voit elää muutaman huonekalun ja vaatekerraston avulla ikuisesti. Kas, tässä sinulle Kalevala, jota voit lukea energiasäästölampun valossa sen sijaan, että matkustaisit Thaimaahan. 

Ymmärrän hyvin, että muutos on hidas. Ja ei tunnu niin palkitsevalta kuin kuluttaminen. Ihmiset haluavat nauttia elämästä ja materiaalin tuomasta mukavuudesta ja mielihyvästä. Minäkin haluan. Mutta välillä turhauttaa. Turhauttaa niin vietävästi.

-Heidi

Hyvää äitienpäivää kaikille. Varsinkin omalle äidilleni, joka olet aivan mahtava. Rakastan.