Vaatteen salaperäinen kiertokulku

Useammassa dokumentissa (esimerkiksi The True Cost ja Stacey Dooley: totuus halpamuodista (katseluaika on päättynyt, mutta toivokaa uusintaa, jos ette ole nähneet)),  on käsitelty sitä miten salaperäinen ja tarkoin vartioitu salaisuus on vaatteen alkuperä. Kuinka tehtaille ei saa mennä kuvaamaan, tietoja ei löydy ja kuinka vartioituja ovat tehtaiden ympäristöt. Kukaan ei vastaa alueiden saastumisesta ja työoloista. Jos ei ole mitään salattavaa, niin luulisi yritysten enemmän kuin mielellään kertovan valmistusprosessista. Ja kyse on vain kankaasta, josta on tehty ompelemalla tuote, jonka voimme pukea päälle. Pelkkä vaate. Mutta jos se on vain vaate, niin miksi sen alkuperää, työoloja ja ympäristövaikutuksia ei saa tietoon edes toimittajat, saati kuluttaja. 

Itse ajattelen, että on vain ihmeellinen sattuma, että me lapsieni kanssa olemme valmistusketjun tässä päässä. Kuluttajia, joille näytillä on vain valmiit tuotteet, joista voimme valita mieluisimman. Kaikki on kauniisti esillä. Tilanne voisi olla myös päinvastainen ja me olisimme perheeni kanssa tuottajamaan kansalaisia, jotka tekisimme 10h työpäiviä nälkäpalkalla ilman työehtosopimuksia. Meidän lähiömme takapihalla olisi lukuisia tehtaita, jotka laskisivat jätteensä pohjavesiin ja joiden tuotto valuisi monikansallisille yrityksille. Jos joku puhuisi puolestamme, niin ostajamaiden kuluttajat vain kohauttaisivat olkiaan ja sanoisivat, että nyt teillä on ainakin työtä. Vaikka kukaan ei tiedä mitä ja millainen kulttuurimme ja struktuuri maassamme olisi ilman monikansallisia yrityksiä. 

Ylellä oleva dokumentti (MOT: Käytetyn vaatteen jäljillä) kertoo lisää ihmeellisyyksiä vaatteiden tarkoin varjellusta kiertokulusta. Edes kierrätykseen kulkeutuvien vaatteiden kohtalosta ei heru tietoa toimittajille tai kuluttajille. Se tavara, jonka valmistaminen saastutti toisen maan luontoa ja asukkaita, kulkeutuu toisen köyhän maan ongelmaksi. Ajattelen taas asiaa nurinpäin. Entä jos minun arkeani olisi kahlata vaatteissa, jotka eivät kelpaa kuluttajamaan asukkaille edes kirppuroreille. 

Tämä kuivunut autiomaa, ei ole puuvillan kasvattamisen kuivattama järvi, vaan minun taidonnäytteeni auringonkukan versojen kasvattamisesta. Minulla oli lainattuna opaskirja ja kaikkea. Blaah!

Olen enemmän kuin helpottunut, etten enää itse ole osa tuota vääristynyttä kuluttamista. Jos ostan tuotteen harvoin, voin ainakin osaltani tehdä parhaani löytääkseni tarvitsemani käytettynä tai ostaa vain tuotteen, jonka valmistus on läpinäkyvää. Mikään tavara kaupassa ei ole vain tavara, vaan se on tuote, jonka materiaalit täytyy kasvattaa tai valmistaa ensin, joka pitää valmistaa ja joka tuottaa valmistamisvaiheessa päästöjä ja hiilijalanjälkeä, jopa saasteita. Se on tuote, jonka valmistamiseen tarvitaan ihmisiä, joiden työolot, palkkaus ja eettinen kohtelu voivat olla mitä tahansa, hyvää tai huonoa tai kaikkea siltä väliltä. Se on tuote, joka on kuljetettu minua kuluttajaa varten minun lähelle ja joka minun ostopäätöksen ja käytön jälkeen siirtyy minun vastuulleni. Se on myös tuote, joka pitää kierrättää ja josta pitäisi saada materiaalit pysymään kierrossa mahdollisimman pitkään. Se ei saisi riistää muita ihmisiä, saastuttaa luontoa eikä joutua jätteeksi muiden kotipihoille. 

Viikon eväskokkailut meneillään. Kukkakaali kantoineen ja lehtineen uppoaa linssipataan. Töissä puhuimme ruokahävikistä ja joku kertoi tehneensä perunan kuorista sipsejä. Olivat epäonnistuneet. Onkohan joku kokeillut? Ehkä yllätän lapseni viikonlopun herkkupäivänä perunankuorisipseillä ja saan ikuiset vihat ylleni kuin kaatosateen. Taitaa olla liian kallis hinta sillä vitsillä :)

On helpompaa olla ostamatta, kuin miettiä kaikki noita kuluttamiseen liittyviä ongelmia. Tämä saarna on hyvä laittaa korvan taakse sitä hetkeä varten kuin jokin mainos kuiskii korvaani houkutuksia. 

-Heidi