Luolasta ulos kömpiminen

Vihdoinkin olen päässyt jouluövereiden yli ja normaali arki alkaa olla lähellä. Minulle ei selkeästi sovi mikään vapaamuotoinen oleskelu. Olen laiminlyönyt kaiken tekemisen, kotityöt, urheilut ja käytöstavat (sillä olen jopa kiukutellut perheelleni). Olen syönyt huonosti, ahminut ja kieriskellyt itsesyytösten mutakuopassa työntäen lisää herkkuja suuhuni. Olen nukkunut liian kauan, kärsinyt ruokakrapulaa ja haahuillut yöpuvussa. Olen sukeltanut tunneiksi palapelin maailmaan ja lukenut kasan kirjoja. Oi, arki, kyllä olen odottanut sinua ja niin niin valmis ottamaan sinut vastaan.



Lahjoja. Sain myös lankaa, herkkuja ja limua. Ehkä salainen paheeni rakastaa kylmää tölkkilimua ei olekaan niin salainen.




Tässä on nyt muutama päivä saada itseni rytmiin ja rutiineihin, jotta voin aloittaa tulevan vuoden täydessä iskussa. Tavoitteita tulevalle vuodelle, niitähän mietinkin jo ennen joulua ennen kuin kaikki se ylenpalttinen oleilu imaisi minut syvyyksiinsä. Uudenvuoden tavoitteet eivät koskaan ole olleet minulle mikään päämäärä, joka on ollut pakko saada tehdyksi. Enemmänkin kyseessä on sellainen katsaus tulevaan ja haaveilua siitä, mitä kaikkea se voisikaan pitään sisällään. Siksi listaan siihen aivan kaikkea, joista voin sitten poimia itselleni ja elämäntilanteelleni sopivia asioita. Usein kyseessä ovat suuret linjat ja isot otsikot, esim. aion tulevana vuotena laihtua. Sehän on valtavan epämääräinen ja iso asia, joka pitää toteutuakseen pilkkoa pieniin hyvinkin konkreettisiin osiin. Eli jos haluat suuria otsikoita ja haaveilla, tee kuten minä ja jos haluat tuloksia, niin tee tarkempia tavoitteita ja keskity yhteen tärkeimpään.



2000 palaa ja intensiivistä tekemistä tuntikaupalla. Oikeastaan aika meditatiivistä tekemistä, kun uppoutuu tällaiseen hommaan. Ajan taju katoaa ja päässä ei liiku mitään. Ihana tunne. Fiilis: Ei ikinä enää, oli ensimmäinen ajatus. Toisena ajatuksena, kivaa oli, mutta vasta ensi juoluna uudestaan. Huomatkaa upeat koristeet kuvassa: Havunneulasia ja paljasjalka. Kerrassaan upeaa :D



1. Somettomuus. Tulevana vuotena aion jatkaa somettomalla linjalla ja käydä vain kerran kuukaudessa IG-tilillä. Se on tuntunut toimivalta ratkaisulta ja on antanut minulle niin paljon aikaa ja mahdollisuutta keskittyä vain omaan elämääni ja tiivistää suhteitani läheisiin, koska en voi kurkkia heidän elämäänsä kuin ottamalla itse yhteyttä ja kysymällä. Suosittelen kaikille Sometonta viikonloppua, viikkoa tai kuukautta.

2. Ostamattomuus. Sehän jatkuu. Sain lahjaksi hammasharjan ja lankaa neulomista varten, joten en tarvitsekaan juuri mitään nyt. Olen päättänyt aktivoitua vaihtamisen kanssa tulevana vuonna.

3. Tavaran vähentäminen. Uskokaa tai älkää, mutta ostamattakin tavaraa voi kertyä kotiin kuin varkain. Tulee otettua kaverin vaatepussi ja sen sijaan, että ottaa sieltä sen mikä tulee käyttöön ja tarvitsee, niin huomaakin säilyttävänsä koko kassin sisällön. Lainasin rakkaan KonMari -kirjan uudestaan ja aion tehdä uuden karsintakierroksen kotona ja viedä tavaraa kierrätykseen ja sorttiasemalle.




Kirjoitin kirjeen oikein kaunokirjoituksella ystävälleni. Paperina oli valkoinen kopiopaperi ja kirjekuoren taittelin samaisesta paperista. Lähetettyäni kirjeen jäin harmittelemaan, etten ollut nähnyt vaivaa kirjepaperin eteen ja jotenkin koko kirje tuntui rumalta ja kömpelöltä. Niinpä nämä valmistuneet kissalapaset vaihtuvat kirjepaperiin ja tyhjiin postikortteihin. Teen blogiin uuden sivun vaihtamiseen ja laitan sinne tarkempaa tietoa.



4. Arkiliikunta. Jes, jes, jes. Varmasti lomamasisteluani on vauhdittanut joulukuinen sairastelu ja liikkumattomuus. Toivon tulevalle vuodelle paljon käveltyjä, juostuja ja pyöräiltyjä kilometrejä töihin, kauppaan, ystäville ja jumppaan. En mitään tavoitekilometrejä oikeastaan uskalla asettaa, sillä tunnen itseni ja helposti lähden suorittamaan ja ilo ulkoilusta ja liikunnasta jää jalkoihin.

5. Ruokahävikki. Tässä toivon pysyväni valppaani tulevana vuonna. Paitsi, että se on taloudellisesti uskomattoman tehokas keino pitää kulut kurissa, niin se on ekologisesti tärkeimpiä tekoja, joihin jokainen kotitalous voi vaikuttaa.

6. Muuta hömpänpömppää. Aion ommella, neuloa, meditoida, kirjoittaa blogia ja lukea paljon. Lisäksi haluan kirjoittaa kirjeitä, järjestää aikaa läheisille ja jumppailla.



Herkkujen jälkeen jotain raikasta ja ihanaa. Ostimme Lidlistä hävikkilaatikon, jossa oli vihanneksi ja hedelmiä. 2e ja laatikollinen syötävää. Osa täytyi kokata heti,  mutta suurin osa säilyvää ja vain kerätty kokoon hajonneista hedelmä- ja vihannespusseista. Aivan mahtavaa.


Mitään uutta en oikeastaan laittanut toiveisiin. Se on hyvä, sillä yhden uuden tavan, muutoksen tai asian tuominen arkeen vaatii aika paljon tavoitteellista ajattelua ja tekemistä alkuun. Ehkä se minulle voisi olla kuitenkin herkkulakko. Aloittelin herkuttomuutta ennen Joulua ja kuukauden olinkin kiitettävästi tavoitteessani ennen pohjamutiin vajoamista. Toisaalta sehän kuuluu asiaan, kun ohjelmoi elämäänsä uusia tapoja ja luopuu rakkaista, mutta ei niin toivotuista käyttäytymismalleista. 
Tämän pitkän ja jotenkin ylevän tulevan vuoden toivesisällön jälkeen julistan tavoitteekseni myös herkkujen vähentämisen. Ihanan arkista.



Tiiliskiviä ja ohuempiakin kirjoja. Tulevana vuotena joudun (saan) ostaa uudet silmälasit. Huomaan, että näön voisi käydä tarkistuttamassa ja lasit vaativat todellakin päivittämistä. Syntymäpäivälahja minulle?
-Heidi

Ps. Jos jostain aivojesi hiljaisesta komerosta rynnii mieleen ajatus kätköstä, johon olet jemmannut kirjepaperia ja tyhjiä postikortteja, mutta et ole käyttänyt niitä vuosiin etkä usko, että tulet käyttämään, niin käy kurkkaamassa blogin vaihtosivu. Ja sattuisit vielä tarvitsemaan lapaset, niin macht made in heaven olisi valmis.

Kommentit

  1. Hahaa, tein joulun aikana kaksi hyvin erilaista tuhannen palan palapeliä. Hyvin monta tuntia meditaatiota, terapiaa, aivojumppaa. Vaikka se tuntuu turhalta, minusta palapelien tekemisellä on muitakin hyviä vaikutuksia kuin vain ajankulu (varisnkin kun palapelit olivat lainassa kaverilta ja ne sai palauttaa tekemisen jälkeen!) AIna välillä olen miettinyt, kuinka kätevää olisi, että kirjastoissa olisi palapelejä. Palapeli on parhaimmillaan ensimmäistä kertaa tehtynä, uudestaan tehtynä se on jo tuttu.

    Ihania tavoitteita alkaneelle vuodelle! Minäkään en yleensä tee uuden vuoden lupauksia. Tänä vuonna ajattelin ylimalkaisesti olla parempi oma itseni ja tehdä paremmin sen minkä teen nyt puolittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on mahtava tavoite. Tehdä paremmin se minkä nyt on tehnyt puolittain. Minulla se olisi kaikki kotityöt, kokkaus ja muu pakolliset mutta tylsät hommat. Kirjaston palapeleissä ei kauan olisi kaikki palat tallella, kun itselläkin tuntuu katoavan välillä pala jos toinenkin. Ihanaa uutra vuotra sinulle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit