Kuulumisia

Olin ajatellut kirjoittaa jälleen ylistystä somettomuudesta, mutta tuntuu siltä, että on tarpeellisempaa tehdä tilannepäivitys. Kuukausi on jälleen vaihtunut ja marraskuussa vaivanneet pöpöt ja nuhat ovat verottaneet työmatkakilometrejä ja muutakin hyötyliikuntaa. Pyörä on melkein viikon kerännyt jäätä ja lunta päällensä ja minä aivastelen ja niiskutan. Oikein sydämeen sattui kun tänään oli täydellinen lenkkeily- tai pyöräilysää. Pikkupakkanen, aurinko ja lunta puissa ja maassa juuri sen verran, että maisema suorastaan sattuu silmiin ja sieluun . Minä homehdun sohvalla ja se on suorastaan raivostuttavaa. Jokin järjen ääni sentään rauhoittelee minua ja sanoo, ettei kannata tuijottaa kilometrejä ja kilpailla itsensä kanssa. Leikin, että uskon järkeä, vaikka oikeasti en edes kuuntele.

Mitä pyöräilyilmoja onkaan pidellyt. Räntää, vettä, mustaa jäätä, pakkasta ja plussaa. Aurinkoa tosin ei ole tavattu kuukauteen, mutta kuulemma se lomailee jossain kaukaisissa maissa. Sanokaa terveisiä jos näette, että minä ja huonekasvit meinataan nuupahtaa ilman sitä. Saa tulla jo takaisin.

Somettomuus on vallannut minut kokonaan. En muista kuinka kauan Facebookin jättämisestä on, mutta sanoisin lähemmäksi vuosi. Vasta nyt huomaan, etten tartu jatkuvasti puhelimeen. Totta kai vieläkin saatan tylsyyden hetkellä avata puhelimen, mutta huomaan välittömästi ettei siellä ole viihdykettä, joten laitan sen pois ja etsin muuta luettavaa tai tekemistä.  Suuresta ihmettelen, miksi pelkäsin katoavani maailmasta ja ihmisten tietoisuudesta ilman somea. Se pelko oli hyvin konkreettinen ja ahdistava ja nyt en edes kaipaa koko somea. Naurattaa, että lihaa ja verta oleva elävä olento luulee olevansa ykkösien ja nollien sarja, joka katoaa muiden ihmisten tietoisuudesta kun painaa delete. 

Monta kirjaa kesken ja useampi tiiliskivikin. Lisksi olen selaillut paljon käsityö- ja meditaatio-opuksia, joita en laske luettujen kirjojen listaan, sillä ne eivät kerro yhtenäistä tarinaa. Ihania ja inspiroivia ne kyllä ovat.

Kirjojakaan en ole lukenut marraskuussa juuri olenkaan. Herää kysymys, että mitä marraskuussa on oikein tapahtunut? Olenko pimeydessä nukkunut kokonaisen kuukauden ylitse ja tai minulle on annettu vähemmän päiviä kuin muille? Neulonut sentään olen, kuunnellut podcast-ohjelmia ja yrittänyt saada aikaiseksi muutaman joululahjan. 

Marraskuun viimeisenä lauantaina olin Luontoliiton Hämeen alueen tapahtumassa elävänä kirjana. Kirjani nimi oli Ostolakkoilija ja kerroin halukkaille ostamattomuudesta. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Oli ihanaa nähdä paljon ihmisiä, jotka omilla valinnoillaan haluavat tehdä osansa kestävämmän elämätavan esille tuomiseksi. Insproivia ihmisiä kaikki. Yhtään kuvaa en saanut napatuksi itse tapahtumasta, mutta selkeästi minulla on ollut aivan liikaa aikaa bussipysäkillä, bussissa ja juna-asemalla.

Minäkin sain omaa aikaa istuessani junassa ja neuloessa puikot sauhuten lapasia paketteihin. Aivan kuin eläisin jossain itse valmistamassani kehässä joka toistuu vuosittain. Tänä vuonna, kuten aina tähän aikaan vuodesta, vannotan itselleni, että ensi vuonna olen ajoissa liikkeellä. Pitää rikkoa mokoma noidankehä ja todeta, että tällainen minä olen, ja niin olen ensi vuonnakin enkä yhtään säti itseäni myöhässä olemisesta. Saan valmiiksi sen mitä saan ja se siitä.

Toivotan kaikille myötätuntoa ja rauhallisuutta tänään alkavan kuukauden jokaiselle päivälle. Ei tavoitella täydellisyyttä itseltä eikä muilta, vaan pyritään kuluttamaan mahdollisimman vähän ja antamaan aikaa läheisille. Uskon, että juuri sinun läheisesi jäävät mielummin ilman lahjaa ja saavat seuraansa hyväntuulisen ja iloisen sinut, kun sinut lahjan kanssa, mutta ärsyyntyneenä, kiukkuisena ja täynnä mielipahaa ja epäonnistumisen tunnetta. 

Enää kuukausi ja suurimmat kulutushulluudet ovat jälleen takanapäin ja on taas vuosi aikaa toivoa ihmisten käytökseen muutosta.

Tsemppiä meille kaikille ja kärsivällisyyttä jouluisten korvamatojen soidessa kaikkialla. 

-Heidi