Vuosi 2: Syyskuu 22

Lauantaina aamulla heräsin taas kukon laulun aikaan. Muu perhe nukkuu ja minä saan nauttia omasta ajasta. Joka aamuiset rutiinit alkavat vakiintua. Meditoin, venyttelen ja kuuntelen jotain mukavaa ja neulon. Arkisinkin minulla on aikaa ainakin venytellä ja suunnitella kuluvaa päivää.

Kuuntelen äänikirjaa ja katselen maisemia. Vaikka jokainen päivä kulkisi saman kohdan ohitse, niin on se joka päivä kuitenkin erilainen. Tällä hetkelle kuuntelussa Michelle Obama: Minun tarinani. 

Kulunut viikko on ollut ihana. Olen saanut polkea hienossa säässä töihin ja takaisin. Muutamana päivänä juoksinkin isohkon juoksurepun kanssa (johon mahtuvat eväät, vaihtovaatteet, pyyhe ja takki). Kotiinpäin matka on aina kevyempi, kun eväät on syöty, mutta aamuinen maisema on enemmän mieleeni. Jopa se näyttää kauniilta, kun bussipysäkillä bussia odottavien hengitys höyryää ja he näkyvät vain mustina hahmoina auringon noustessa heidän takanaan. Se vasta kaunista onkin, kun ruohikko on kastepisaroiden täyttämä ja ne kimmeltävät kuin miljoonat timantit. Ihmiset kiiruhtavat töihin, lapset kouluun ja minä lönkyttelen hitaasti heidän ohitseen katsellen kaikkea. Toisinaan sataa, tuulee ja korvia vihmoo, mutta yhtälailla se on kaunis ja ainutlaatuinen työmatka. Kuluneella viikolla pyöräilin 60km ja juoksin 30km työmatkoja.

Kotiin matkalla. Tyhjät eväsrasiat kolisevat, ilma on ihanan kirpeä ja aurinko häviää horisontin taakse. Kotona odottaa suihku ja ruoka. Kun laittaa sunnuntana kaikki vaatteet ja eväät valmiiksi, ei arki iltoina tarvitse kuin purkaa laukku tai reppu.

Lauantaina mies sai päähänsä sulattaa pakkasen. Ihan oikeasti, miten minunlainen herkkusuu voi unohtaa, että siellä on kokonainen pitsa, joka tein muutama viikko sitten. Siellä oli minulla melkein kolmeksi viikoksi eväät töihin. Järkyttävää. Mielestäni kierrätämme jääkaapin ja pakastimen sisältöä usein, mutta ilmeisestiei tarpeeksi. Ajatelmaa mkä säästö rahallisesti ja työmäärällisesti, kun kolmeen viikkoon ei tarvitse ajatella, valmistaa tai ostaa eväitä. Tietenkin mielialaa hieman laskee se ikävä fakta, että pakkasessa oli 11 annosta falafel-pyöryköitä, jotka ovat niin kuivia ja tylsiä, että tunnen hiekan ja kuivuuden suussani jo niitä ajatellessani. Mutta aion silti syödä ne omien epämäärästen kokkaustaitojen onnettomat hedelmät. 11 työpäivää ja se on ohitse ja never ever again.

Sunnuntain hävikkiruokaa. Smoothie kaikilla niillä hedelmillä, jotka pitää syödä pois. Uunissa kaikki ne juurekset ja vihannekset, jotka kävelevät muuten työpäivän jälkeen vastaan. Ja kaksi sämpylää, joiden houkuttelevuus on laskenut nollaan. Kaikki uunin ja mausteöljyä päälle. Rumuudesta huolimatta aivan ihana ruoka.

On ollut niin ihmeelliset työajat lähiaikoina, ettei tunnu ehtivän tehdä juuri mitään muuta kuin käydä töissä. Niinpä omput seisoo, paikkauspino kasvaa jälleen ja ompeluideat ehtivät syttyä, muhia ja kuihtua ennen kuin edes pääsevät lähellekään toutumistaan. Miksi on niin monta asiaa, joista on kiinnostunut ja joiden kesken haluaa jakaa aikaansa? Voisipa lapset, työn, parisuhteen tai kotityöt pistää kolmeksi viikoksi keskeneräiset pussiin ja kaivaa ne sitten esille, kun taas kiinnostaa. Istua joka kaunis aamu keittiön punaisella nojatuolilla ja tuumia, että ainiin minulla on ihana perhekin jossain. Pitäisiköhän kaivaa se tänä iltana esille ja katsoa mihin kohtaa sitä projektia jäikään silloin viimeksi.

Paikkauspino kasvaa ja huokailee nurkassa kuin varjoissa lymyilevä mörkö, joka tarpeeksi suureksi kasvettuaan ottaa valtaansa koko asunnon. Ensi viikon sunnuntaina aion aamuisen neulomisen sijaan ottaa käteeni neulan ja paikata. Kuuntelen vaikka koko kirjan, kunhan voitan pinon.

Blogin uusi nimi tuottaa päänvaivaa. Keksin vain latteuksia tai nimiä, jotka kuvaavat jonkinlaista jatkumoa. Kuten vuosi ostamatta mitään: Kolmas kerta toden sanoo... kolmas kovanokka.. Google ehdottaa sanalle kolmas seuraavia kumppaneita; Kolmas nainen, kolmas linja, kolmas silmä, kolmas pyörä, kolmas lapsi, kolmas kivi auringosta. Olen pattitilanteessa, koska en haluaisi vaihtaa nimea aivan kokonaan.  Ehkä se on todellakin nimeltään vain kolmas vuosi.

Kohti seuraavaa viikkoa ja jälleen askeleen lähempänä tämän vuoden päätöstä ja uuden alkua.

-Heidi

Tein pakastimen eväslistan puhelimeen ja kun syön jonkun näistä tuotteista niin viiivaan yli. Nerokasta, eikö? Kunhan vain jaksan päivittää listaa. Pizza meni jo heti kun löysin sen.