Vuosi 2: Elokuu 21

Olen saanut ompeluinnostuksen vihdoin takaisin. Ensin irroitin kuopuksen vanhasta softshell-takista vetoketjut ja nyörit. Sen jälkeen leikkasin saumoja pitkin takin palasiksi, jotta voisin asetella paloihin hanskojen kaavat. Tarkoitus oli tehdä syksyksi pyöräilyyn tuulenkestävät hanskat, joiden alle mahtuisi neulotut lapaset lisälämpöä antamaan. Harmittaa hieman, etten laittanut heijastinkangasta (vanha heijastava juoksutakki) hanskojen selkämykseen antamaan lisänäkyvyyttä.



 Meillä anakin poikien vaatteet kuluu osittain niin paljon, ettei oikein mene enää eteenpäin, mutta ovat silti aika hyvässä kunnossa ja kelpo takkeja. Tämä takki pääsi onneksi hyötykäyttöön.



Syksyksi hanskat. Lapaset neulottu aikaisemmin keväällä. Hyvin mahtuivat hanskojen alle. Paukkupakkasilla pyöräillessä lisään vielä muovia väliin, joka pitää sormet pyöräillessä lämpiminä.


Ompeluintoa riitti vielä aikalailla, joten aloin suunnitella vyölaukkua töihin. Piirsin kaavat Pinterestin ohjeella ja leikkasin kaverilta saadut farkut kankaaksi. Vuorikankaaksi laitoin aikaisemmin tekemässäni pussukassa käyttämääni kangasta. Purin, ompelin, käänsin ja väänsin. Ja sain kuin saikin valmiiksi.
Voisin haljeta ylpeydestä :D



len ollut alkuviikon flunsssa ja tänään viimeinen sairastelupäivä. Olen hiihtänyt koko pävän yöpuvussa ompelukoneen ja jääkaapin väliä, enkä jaksanut kuvaankaan vaihtaa parempaa päälle.



Vetoketju pojan hupparista pelastettu, kangas vanhoista farkuista ja vyötärön klipsilukot pojan puhki kuluneesta moporepusta. Kaksitahtiöljy haisi koko huoneessa, kun pelastin repusta klipsejä ja vetoketjun.



Ompeluinnostus loppui kuin seinään, kun mies pyysi paikkamaan housunsa taskun. Pyysi kauniiisti  jo kolmannen kerran, joten oli pakko suostua vaikka motivaatio ja innostus moista hommaa kohtaa oli nolla. Siihen loppui ompelut ja jälkeen jäi hirveä kaaos, mutta fiilis on silti plussan puolella.

-Heidi

Nyt taas pakkaamaan pyörälaukkua huomiseksi. Aamu ei ole minun valoisin aikani päivästä, joten minun kannattaa tehdä kaikki valmiiksi illalla :D

Kommentit

  1. Vaude miten hieno farkku-vyölaukku! Kumpa osaisi itsekin :). Käyttämättömiä farkkuja kyllä löytyisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile. Mä uskon, että onnistut. Ja jos et niin seuraavalla kerralla menee jo paremmin.

      Poista
  2. Kaksitahtiöljy :D. Upeita luomuksia loihdit kierrättämällä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit