Vuosi 2: Toukokuu 22

Olen vihdoin onnistunut vieroittamaan itseni Facebookista. Olen irroittanut itseni siitä jo kuukausia sitten, mutta vihdoin olen päässyt tilaan, jossa sen olemassaolo on yhdentekevä. Tuntui kuin se olisi ollut samanaikaisesti irroittautuminen tirkistelystä, nettikaupoista, sosiaalisista ryhmistä ja tapahtumakalenterista. Mikään näistä ei pidä paikkaansa, mutta tunne oli silti todellinen. En ole vieraantunut läheisistäni, löydän tapahtumat edelleen netin muista tapahtumakalentereista ja en jäänyt ulkopuoliseksikaan.

Aivan ihanaa suklaakakkua Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan kahvila Kummusta. Vegaanisia herkkuja oli kakun lisäksi korvapuustit. Nämä ovat niitä kuvia elämästäni, joita laitan Instagramiin ja jollaisia katson sieltä. Ihmisten tähtihetkiä, irrallisia sekunnin klippejä elämästä sekä meemejä. Se kaikki siihen käyttämäni aika on pois omasta elämästäni. Ja katsoessasi minun kuviani (mainoksia elämästäni), se on pois asioista joita parhaillaan tapahtuu sinun ympärilläsi ihan oikeasti.

Se mikä muuttui niin se, että en himoitse tavaraa. Facebookin nettikirppiksiinkin tulee helposti riippuvuus, jossa vain nopeasti toimimalla voi saada aarteen itselleen. Tarvitsi sitä tai ei. Aikaa arviointiin ei ole, sillä muuten olet jo myöhässä. Ostamattomuus ei ihme kyllä tyhjennä kotiasi välittömästi, joten vaihtamistakaan ei tarvitse niin usein, jotta pitäisi kuulua ryhmään ja nähdä vaihdettavia tuotteita päivittäin. Ne vain lisäävät tavaranhimoa. Facebookissa oli tarjolla ylläätävän paljon mainoksia, tavaraa ja mielitekoja.

En oikeastaan kaipaa ihmisten kuulumisia. Tietenkin minusta on kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa ja varsinkin hyvien ystävieni. Mutta julkisen highlight-kohdan sijaan on kivempi kuulla se ihmiseltä itseltään. Loppupeleissä on sama mitä syömme, juomme ja minne matkustamme, sillä vain niiden herättämillä tunteilla, ajatuksilla ja kokemuksilla on väliä. Ja sillä, että joku haluaa jakaa ne juuri minun kanssani.

Tämä kesäinen puuha innosti minut siivoamaan koko kodin. Sinulle se on Instagramissa kesäinen kuva, minulle se on tunnekuva, jota katsoessa saatan palata aina uudestaan siihen äärettömän ihanaan tunteeseen, kun kotimme oli miltei vuorokauden karvaton, hiekaton ja tavarat omilla paikoillaan. Se kaikki jää sanomatta, eikä sillä ole merkitystä, sillä mieli on jo siirtynyt uuteen kuvaan, mielitekoon tai ihmetyksen aiheeseen. Ja siinä vierähtää tunti jos toinenkin. Noin vain huomaamatta omasta päivästä on antanut sekunnin somelle ja lopunajan on elänyt muiden sekunteja. Ja huomio ympäröivästä häviää tai katoaa.

Tänään huomasin, että olen valmis irroittautumaan seuraavasta puhelimeni koukuttavasta sovelluksesta. Tietenkin kyseessä olisi Instagram. Mutta, mutta ja miljoonas mutta. Jokin samanlainen ääni, joka ennen Facebookista lähtemistäni huutaa samoja varoituksia. Kukaan ei tiedä olemassa olostasi, jos lähdet. Kukaan ei löydä blogiasi, jos et missään kerro sen olevan olemassa. Häviät nainen maailman kartalta ja et koskaan löydä takaisin. Kaikki mitä tapahtuu on somessa, koko maailma. 

Silti tiedän, ettei maailma ole siellä. Maailma on juuri täytetty tiskikone, tyttären kanssa tehty taidekierros, päiväunet silloin kuin ei saisi, sauna sateisen päivän jälkeen jne... Eivätkä ne mihinkään katoa. Niinpä huomisesta eteenpäin aion olla hypätä astetta hurjemmaksi ja keskittyä omaan elämääni. Instagram sulkeutuu koekuukaudeksi. En uskalla poistaa tiliäni, mutta poistan sovelluksen puhellimelta ja yritän olla avaamatta sitä kuukauteen. Jännittää. Häviänkö sittenkin maailmasta?

-Heidi

Tähän loppuun kuva kuusen kukinnoista, koska ne olivat kauniita. Koskettaessa niistä lähtipieni siitepölypilvi. Se oli hieno hetki jostain syystä. Ilma, seura, luonto ja jouten olo. Että on aikaa katsoa siitepölypilvien syntyä ja kukintojen värejä.