Vuosi 2: Huhtikuu 5
Vangit kotonani. Minulla on kaksiteräinen suhde lemmikkikissoihimme. Toisaalta ne tuovat paljon iloa kehrätessään lämpiminä vieressäni ja puuhaillessaan omiaan. Silti ne ovat minun vankejani ja kotini on niiden suuri häkki. Ruokimme ja hoidamme niitä hyvin, mutta emme anna niiden koko elämänsä aikana elää vapaana ja omien vaistojensa varassa. He eivät voi lisääntyä, joka on kaikille lajeille olennainen osa vaistoja. He eivät saa kokea vanhemmuutta, kuten heidän lajilleen olisi tyypillistä. Tämäkin on osa elämän suuria asioita kaikilla lajeilla, tarve kasvattaa uutta sukupolvea. Leikimme niiden kanssa ja tarjoamme virikkeitä, mutta koskaan he eivät saa kulkea vapaana, saalistaa, epäonnistua, onnistua, paritella, tapella reviiristä jne. He ovat meidän omaisuuttamme.
 |
| Vanki nro. 2. Onnellisena nukkumassa lähelläni. Vanhus. |
Heitä ei voi kaupunkialueella tietenkään päästää vapaaksi. Ulkoilu tapahtuu hihnassa kontrolloituna. Välillä iskee haikeus kissan istuessa ikkunalaudalla tarkkailemassa pihan lintuja. Se on kuin ikkuna maailmaan, joka ei koskaan kuulu heille. Nähdessäni lemmikkikoiria tiedän heidän olevan rakkaita perheenjäseniä omistajilleen, mutta edelleen ne ovat vankeja. Onko siis eläinrakkautta pitää lemmikkiä? Vai onko se eläinrakkautta ettei halua vankita eläintä?
Yhtään eläintä ei meille enää tule, ellemme tarjoa kotia eläimelle, joka muuten joutuisi lopettavaksi. Mutta koko ajatus lemmikkieläimestä on erikoinen. Omistussuhde, jossa toisella osapuolella ei ole mahdollisuutta ilmaista omaa tahtoaan. Minä omistan sinut, luon sinulle puitteet ja ehdot, joissa voit toteuttaa itseäsi.
 |
| Vanki nro.1 Nuorukainen. |
Lohduttaudun sillä, etteivät kotini eläimet tiedä paremmasta. Hehän ovat syntyneet vankeuteen eivätkä he pärjäisi vapaina Suomen olosuhteissa ja heillä ei ole omaa paikkaansa Suomen luonnon ekosysteemissä. Ja heillä on rakastava koti, ruokaa ja huolenpitoa. Sen hinta on vain elämä vankeudessa.
-Heidi
Yhdeksän päivää aikaa katsoa dokumentti Curiosty and control Yle areenasta. Suosittelen, vaikkakin se vahvisti ajatustani kotini vangeista, eikä helpota ajatusta lemmikistä.
Tänään me Suomessa olemme kuluttaneet koko vuoden osuutemme luonnon varoita. Koko vuoden osuus huhtikuun alussa. Surullista. Vielä surullisempaa on, ettei koneisto pysähdy sekunniksikaan, vaan tästä eteenpäin elämme samaan tahtia ylikuluttamalla, kuluttamalla muiden osuuksia ja elämällä "velaksi", jonka takaajana ovat luonto, eläimet ja tulevat sukupolvet.
Tässä täytyy nyt muistaa lemmikki- ja villieläimen erot. Niitä ei voi suoraan verrata keskenään. Luonto on aika raaka paikka, ja se karsisi nykyiset lemmikit aika tehokkaasti pois monen maan ekosysteemistä. Lämpimissä maissa villikoirat ja kissat selviävät paremmin, mutta niiden elämä on aika rankkaa (taudit, aliravitsemus, ennenaikainen kuolema). Ja osittain ne hyödyntävät ihmisen toimintaa, sillä elävät lähellä kaupunkeja, kaatopaikkoja jne. En ole tavannut villikoiralaumoja esimerkiksi missään täysin luonnontilassa olevassa viidakossa, vuoristossa tai ikimetsässä. Luultavasti ne ei pärjää susien ja muiden koiraeläinten rinnalla. Ihminen on jalostuksellaan muuttanut koiraa niin paljon, ettei sen käytös ja kyky selviytyä enää ole samanlaista kuin villieläimen. Eläimillä ei myöskään ole välttämättä (lajista riippuen) ole tarvetta varsinaiseen "vanhemmuuteen". Kyse on eri asiasta kun puhutaan lisääntymisestä. Vankeudessa elävillä villieläimillä halu lisääntyä on aika vähäistä (ja siksi eläintarhat tekevät kovaa työtä saadakseen sukupuuton partaalla olevat lajit lisääntymään). Myöskään lemmikeillä ei ole mitään ihmisille tyypillistä tapaa perustaa perhettä ja olla vanhempi. Tottakai halu lisääntyä löytyy kaikilta lajeilta, mutta luonnossakin vain oarhaat yksilöt pääsee lisääntymään. Ainoastaan ihmiset saa kasvatettua niin sairaita eläimiä, että ne voisi biologisesti ajateltuna kuulua vammaisiin kun ne eivät pysty liikkua tai hengittää normaalisti. Luonnossa tämä ei tapahtuisi, sillä sairaat yksilöt karsiutuu. Vaikka hedelmöittyminen onnistuisikin niin raskaudet menevät kesken tai poikaset kuolevat jo ensimmäisten päivien aikana. Kannattaa lukaista pari biologian kirjaa aiheesta.
VastaaPoistaToki lemmikkien pito (ja varsinkin jalostus) sekä erilaiset eläinharrastukset herättävät itsessäkin päänpyöritystä. Itse olen enemmän tälläinen villieläinten suojelija, mutta kotoa löytyy myös rescue-koira ja olen ratsastanut. Suhde lemmikkieläimen kanssa on ihnisellä pitkä enkä näe sitä samalla tavalla haitallisena kuin suhdetta villieläimen kanssa, joihin ihmisellä ei ole oikeutta koskea. Hevospuolella tämä aiheuttaa keskustelua, sillä meillä on tällä hetkellä sekä pieni ryhmä vapaita mustangeja (suojeltuja) sekä ihmisten pitämiä ratsuja. Niiden käytös on vielä suht samaa. Kissa ja koira taas - noh, ne ovat jo liian kaukana luonnossa elävistä verrokeistaan. Tai voihan nyt taas väitellä, voiko suden vaika kouluttaa (voi sen kuten minkä tahansa villieläimen), mutta ero on siinä pärjöisikö se oikeasti omassa elinympäristössään osana ekosysteemiä. Olisi jotenkin outoa nähdä mopsi ja maatiaiskisu lapin tuntureilla pyytämässä pieneläimiä ilman että joku villieläin olisi niitä jo ensin syönyt.
Tottahan se on, ettei lemmikillä, ainakaan jalostetuilla, ole paikkaa luonnossa tai ekosysteemissä. Eikä niillä ole edellytyksiä selviytyä ilman ihmisen hoivaa. Vapaaksi päässyt vieras eläin on aina iso uhka ekosysteemille. Mutta silti lemmikki elää vankeudessa. Vaikkakin hyvin hoidettuna ja rakastettuna. Ja se surettaa aina välillä, kun katson omia lemmikkejä.
PoistaMeillä on pikkulemmikkejä, joilla on aika ruhtinaaliset olot, paljon tilaa, virikkeitä ja huolenpitoa, monipuolista ruokaa ja lajitovereita. Jos olisin eläin, haluaisin todellakin olla meidän lemmikki mielummin kuin villieläin, näiden sukulaiset kun oikeasti elää villinä ja kuolevat hyvin nuorena petoeläinten suihin.
VastaaPoistaLemmikit myös kiintyvät omistajiinsa, joten en osaa nähdä lemmikkien pitämistä eläimen kannalta huonona asiana, kunhan vain niistä huolehditaan hyvin ja lajin tarpeet huomioidaan.
Oikeastaan lemmikkien ekologinen jalanjälki on se mikä minua vaivaa, mm. kissolle/koirille syötetään lihaa, niiden ravinnon tuotanto kuluttaa luonnonvaroja aivan samoin tai jopa enemmän kuin ihmisten, tietyt eläinlajit kun eivät voi vegaaneiksi alkaa.
Omat pikkulemmikit eivät syö lihaa, joten senkin osalta ongelma on aika pieni. Enkä siis pidä koiraa tai kissaakaan lemmikkinä silti mitenkään ekotuho-tekona, ilman kissa-allergiaa perheessä meilläkin olisi kissa tai useampi, on ne niin ihania eläimiä ja perheenjäseniä.
Lemmikkien ekologinen jälki mietityttää minuakin. Ja se on suuri, koska lemmikkien määrä on valtava ja samoin niiden ympärillä pyörivä teollisuus. Ruoka, tarvikkeet ja virikkeet. Uloste:purut, sanomalehdet, heinät, hiekat, biopussit. Mielestäni viime kesänä Hesarissa oli juttu koirien ekologisesta jäljestä. (Voi olla että keksin tämän jutun, kun en ole ihan varma 😅) lemmikki on ihana ja meidän kissat perheenjäseniä, mutta silti jos en edes mieti ekologista puolta vaan pelkkää eettistä puolta, niin olettaisin niiden kaikkien valitsevan vapauden, jos se olisi mahdollista. Mutta tietenkään ei ole ja eettiset asiat on aina vaikeita. Ja ekologiset asiat on vaikeita :) mutta kyseinen dokumentti oli hyvä!
PoistaHerättää se toki ajatuksia, mutta vapaus ja vankeus on aika mustavalkoinen ajattelu. Alunperin ihminen rupesi tekemään yhteistyötä eläinten kanssa ja siitä syntyi hyötysuhde kummallekin lajille. Ainakin siis osassa tapauksista, ei tietenkään kaikissa. Koira hyvä esimerkki ns. kumpaakin alunperin hyödyttävästä suhteesta. Kasvi- ja eläinlajit tekevät tätä myös keskenään, ihan ilman ihmistäkin. Puhutaan symbioosisuhteesta. Hyödyn takia (ruoka, pidempi elinaika, turva) joutuu myös uhraamaan osan asioista. En silti tiedä onko se vankeutta jos kummatkin osapuolet hyötyvät. Ihminen kuten muutkin eläimet myös hävittää muita lajeja (tätä tapahtuu koko ajan), ongelma on vaan se, että ihminen alkaa olla jo liian tehokas tässä tuhoamisessa eikä jätä ollenkaan tilaa muille eliölajeille. Lemmikeillä ei ole mitään hätää verrattuna moniin villeihin uhanalaisiin eläimiin/hyönteisiin/kasveihin jne. lajeihin, joita ihmiset tappavat joko suoraan tai välillisesti omalla toiminnallaan.
PoistaJa anteeksi korjaan sen verran edellistä kommenttia, että jotkut lajit siis elävät toki myös perhekunnissa (esim. valaat), mutta tarkoitin, ettei kissaeläimet (eikä myöskään lemmikkikissat) elä perheenä ja koiratkin tapauksesta riippuen pysyvät joko samassa laumassa tai sitten ei. Koiraeläimistä esim. usilla on lauma, kun taas ketulla ei :D Kissalla toki voi olla sisarus/emo kaverina, mutta seuraksi sopii myös ihan perheen ulkopuolinen kissa. Eli eläinten toimintaa ja käytöstä ei voi suoraan rinnastaa ihmiseen ja se on se suurin virhe mitä lemmikkien kohdalla yleensä tehdään. Unohdetaan lajinmukainen käytös.
Minua lohdutti kovasti se kun luin jostain, että kissa toteuttaa omaa luontoaan katselemalla ikkunasta ulos. :)
VastaaPoistaLohduttava ajatus :)
PoistaMe asutaan maalla, maatilalla ja kasvatamme viljaa. Jyrsijät on ongelma (levittävät, syövät ja kakkaavat), joten meillä on 3 "työkissaa". Ja kyllä nuo vapaana juoksentelevat silkkitassut sipsuttaa useita kertoja vuorokaudessa oven taakse maukumaan, kun haluavat sisälle syömään ja päikkäreille tai nukkumaan tai muuten vaan makaamaan kaavapapereiden päälle ja lankakerää ojentamaan.
VastaaPoistaNe on osa meidän "laumaa", me ollaan niiden perhe (joka ruokkii ja tarjoaa 100% turvallisen röhnötyspaikan sohvalta). Eli vaikka saavatkin ulkoilla oman maun mukaan, tykkää ne olla sisälläkin.
Löytöeläin- ja kissatalot ensisijaisesti, ihmiset. LEIKKAUTTAKAA (ulko)kissanne.