Vuosi 2: Huhtikuu 23

Olen paljon kirjoitellut puutaheinää ja ajatuksia ekologisuudesta ja muusta, sivunnut ostamattomuuden aiheen vierestä ja höpissyt niitä näitä.
Syitä on monia. Ensimmäisenä se, ettei muutosta tapahdu tiheään tahtiin ja jos jotain tapahtuu, niin se on jotain pientä vaikeasti kuvattavaa tai ohimenevä huomio, jota ei ehdi kirjata ylös tai se katoaa ulos ajatuksistani yhtä nopeasti kuin on tullutkin. Toisena olen sopeutunut ostamattomuuteen ja siitä on tullut arkinen osa elämääni ja se ei enää vaadi ponnisteluja tai asian ympärillä tapahtuvaa jatkuvaa pohdiskelua. Se vain on asia, kuten pyykin pesu ja ruoanlaitto. Kolmanneksi ongelmat ja ilon aiheet ovat samoja kuukaudesta toiseen (vertaan jälleen arkirutiinineihin), välillä tylsistyttää, välillä innostaa ja välillä koko asiaa ei huomaa ollenkaan.




Muutoksen huomaan kuin varkain katsoessaan kaappia, joka joskus piti väkivalloin tunkea kiinni. Vaikka siellä on retkeilytavarat, pelit, opiskelutavarat, lahjapaperia, muistolaatikko ja kierrätyshylly, johon kerätään harvemmin tyhjennettävät kierrätettävät asiat, kaappiin jää silti tyhjää tilaa ja ilmaa, Poissa kotoa ovat myös sängynaluslaatikot, kaappien useaan riviin tungetut pinot ja lukemattomat kannelliset säilytysratkaisut. On helpompi hengittää.


Muutosta silti tapahtuu. Kodistamme häviää tavaraa pikkuhiljaa. Se ei tietenkään johdu vain ostamattomuudesta, vaan säännöllisestä tavaroiden karsimisesta. Ilman sitä pelkkä ostamattomuus olisi maailman hitain tapa päästä liiasta tavarasta eroon :D Parasta ostamattomuudessa on se, ettei tavaraa tule lisää karsitun, kierrätetyn ja hajonneen tavaran tilalle. Ja tavara vähenee. Kaappeihin on tullut tilaa. Siivoaminen on nopeampaa, helpompaa ja mukavampaa. Tavaroille alkaa olla omat paikkansa ja ne löytyvät helposti ja nopeasti. 

Tylsistymistä tapahtuu vähemmän kuin alussa. Tietenkin sitä välillä ahdistuu samoista vaatteista ja omasta olemuksestaan, mutta harvemmin. Ihminen alkaa tottua siihen ettei jokaista tylsistymistä, himoa tai houkutusta ole tarkoitus täyttää uudela tavaralla tai uudistumisella. Eikä siihen ole tarvetta. Ostamiselle ja kuluttamiselle perustuvat tavat ja tottumukset ovat alkaneet muokkautua uudenlaisiksi tavoiksi ja tottumuksiksi ja niihin ei ostaminen kuulu. Lisäksi olen vähentänyt paljon sosiaalisen median käyttöä. 




Samat kengät vuodesta toiseen. Rakastan niitä, enkä tarvitse paljoa enempää. Lenkkarit, vaelluskengät, juhlakengät ja muutamat arkikengät. Olen alkanut pitää enemmän huolta tavaroistani. Tänäänkin vahasin nämä, koska haluan niiden kestävän ja pysyvän siisteinä mahdollisimman pitkään.





Olen lopettanut Facebookin käytön kuukausia sitten, enkä ole kaivannut sitä takaisin. Instagramin käyttökin tuntuu vähentyvän. Olen alkanut kuuntelemaan äänikirjoja (lasteni mielestä olen muuttunut mummoksi ennenaikaisesti), tekemään enemmän käsitöitä (on se ihme ettei mitään tunnu valmistuvan) ja opetellut vain olemaan ilman, että minun tarvitsee tietää koko ajan kaikesta kaikkea. Ja tämäkään ei nyt liittynyt ostamattomuuteen millään tavalla, mutta lähdin taas sivupoluille.

Ostamattomuuden isoimpia oivalluksi on se, ettei ihminen tarvitse oikeastaan mitään ollakseen onnellinen ja elääkseen hyvää elämää. Perusastioiden, muutaman vaatteen ja itselle mieluisten muutaman huonekalun lisäksi kaikki muu on turhaa ja lainattavissa. Aika vähää tavaraa tarvitsee omistaa ja hyvin harva tavara on sellainen, että sitä käyttää päivittäin. Ja yhä enemmän koen saavani iloa, kun vihdoin jokin toiselle turha vaate päätyy minulle uudistamaan minua. Koen jopa vapauttavana, ettei minun tarvitsekaan valita kaikkea eikä vaihtoehtoja ole niin paljon, kuten tavaroita ostaessa. Vaate tai tavara ovat muuttuneet tavaroiksi ja vaatteiksi eivätkä ne ole asioita, jotka kuvaavat minua, persoonaani tai elämänarvojani. Sekin on ihanaa.



Ostamattomuudesta huolimatta kotonamme pyörii kaikenlaista epämääräistä porukkaa, jotka haluaisivat huomiota. Mitä tehdä tälle talven jäjiltä ilmestuneeseen parittomien porukalle, joka pyörii epämääräisissä aikeissa pitkin eteistä ilman mitään järkevää tekemistä? Aiheuttavat vain levottomuutta. Oman yliäämän hyötykäyttö on niin hidasta, että sekin hillitsee ostamisen himoja.


Tavaran arvostaminen on myös jatkuvassa nousussa. Se on niin hidas prosessi, ettei siitä riitä kirjoitettavaksi usein, mutta niin tapahtuu. Oikein otti sydämestä, kun tämän blogin kautta minulle tarjottu blenderi viime viikolla hajosi. Tajusin silloin monia asioita. Jokainen tavara on tosiaan roska jonain päivänä ja sen kierrättäminen on aina työlästä (jälleen yksi syy olla ostamatta mitään turhaa, sillä oikein kierrättäminen on työlästä puuhaa). Tavara, jolla on tarina, on henkilökohtainen ja tuo iloa ja sen hajoaminen tuntuu jopa surulta. Joitain asioita vain tarvitsee elämässään ja niistä ei kannata tinkiä ja yrittää elää ilman. Blenderi on selvästi sellainen perheessämme. Pitkästä aikaa minulla on taas jotain, joka pitää hankkia vaihtamalla. Voin vain kertoa millainen ilon päivä se tulee olemaan kun sellainen taas taloomme saadaan. Melkein joulu.

Hitaiden muutosprosessien keskeltä

-Heidi



Nyt Ylen sivuille katsomaan Minne jätteet menevät? Lyhyitä pätkiä, joista näkee miten paljon jätettä meistä kertyy ja miten sitä onneksi on alettu hyödyntämään. Kierrätys kunniaan.



Kommentit

  1. Minulla on vähän laajentunut tämä tavaraongelma lähipiiriin takia xD Itse ostan aika vähän asioita vaikka en olekaan varsinaisesti ostolakossa. Olenkohan ostanut nyt n. 4kk aikana 1 sormikkaat ja 1 sukat ruuan lisäksi. Kaikkea löytyy valmiiksi. Mutta ongelma lähipiiri: ensinnäkin saimme joululahjaksi tavaraa (pyyhkeitä, keittiöjuttuja), enkä tiedä mitä tekisin niille. Ahdistaa jo valmiiksi! Lisäksi olen saanut ylijäämä vaatteita kamalan kasan - ahdisti ja kierrätin kaikki eteenpäin. Sukulaiseni muutti ja sain kasan kivoja pyyhkeitä, aterimia ja leikkuulautoja. Mahtavaa, mutta taas minulla on jonkun toisen tavaraa nurkissa :D Olen hamsteri, joia rakastaa tavaraa enkä voi ymmärtää ajatusta että kaikki heitetään pois/kiertoon muiden ongelmiksi. Miksi ihmiset hankkii väliaikaisjuttuja? Jotenkin itse ostan kaikki tavarat sillain että pidän niistä huolta seuraavat 10v (jotkin vaatteet erotuksena, koska en enää mahdu niihin ja laitoin ne Hopelle). Minun huonekalut, tavarat ja tekstiilit on sen 15v vanhoja (yläasteella ostettu) ja ne jotka uudempiä, niin odotan vielä ainakin 10v käyttöikää. Nyt pitäisi kyllä raaskia laittaa noita muiden tavaroita eteenpäin vaikka sinne Hopelle (vähävaraiset perheet), koska en pysty käyttämään kaikkea edes 10vuoden aikana. Pitäisi osata sanoa, että en ota tavaraa vastaan, mutta kun monesti löydän kivoja juttuja, joita pelastelen ja käytän loppuun kun arvostan kuitenkin tavaroita ja tuntuu "pahalta" heivata eteenpäin jos joku vaikka heittää roskiin :D Onko sulla ollut tälläistä ongelmaa vai pystytkö tiukasti sanomaan ettet ota tavaraa vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alussa minun piti opetella sanomaan ei. Tuntui, että että kieltäytymällä loukkaan hyvää tarkoittavia ihmisiä. Kerroin, että kyse ei ole siitä ettei heidän tavarat kelpaa, vaan siitä että kaikkea on. Mutta pakko myöntää, että helposti nousee ajatus hyvän tavaran pelastamisesta roskiksella ja tekee mieli sanoa, että otan kaikki.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit